Juho Kirves

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juho Kirves
Juho Kirves vuonna 1907.
Juho Kirves vuonna 1907.
Kansanedustaja
22.5.1907–1.2.1914, 1.11.1917–16.5.1918
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Viipurin läntinen
Henkilötiedot
Syntynyt25. toukokuuta 1868
Jaakkima
Kuollutmaaliskuun 1937 jälkeen
Neuvostoliitto
Ammatti viilari

Johan (Juho) Kirves (s. 25. toukokuuta 1868 Jaakkima) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1907–1914 ja 1917–1918. Sisällissodan aikana hän työskenteli punaisten hallinnossa ja pakeni sodan jälkeen Neuvosto-Venäjälle. Kirveen viimeisistä elinvuosista ei ole tietoa.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaakkiman Miklin kylässä syntyneen Kirveksen vanhemmat olivat talollinen Petter Kirves ja Anna Parikka.[2] Kansakoulun käytyään hän työskenteli metallimiehenä Kotkassa, Helsingissä, Pietarissa, Tverissä, Moskovassa ja Tulassa, kunnes asettui Viipuriin vuonna 1900.[3] Viipurin työväenyhdistyksen johtohahmoihin lukeutunut Kirves valittiin kansanedustajaksi Suomen ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa maaliskuussa 1907. Kirves oli kansanedustajana vuoteen 1914, jonka jälkeen hän työskenteli Suomen Metalliteollisuustyöntekijäin Liiton taloudenhoitajana 1915–1916. Hänet valittiin jälleen eduskuntaan 1917.[1]

Sisällissodan käynnistyttyä Kirves nimitettiin SDP:n uuden puolueneuvoston jäseneksi.[4] Hän oli kannattanut parlamentaarista linjaa, mutta ryhtyi siitä huolimatta työskentelemään punaisten hallinnossa.[5] Kirveen pääasialliset tehtävänsä olivat Neuvosto-Venäjän suhteita hoitaneissa komiteoissa. Hän kuului muun muassa Helsingissä toimineeseen suomalais-venäläiseen sekakomiteaan ja oli maaliskuun alussa nimetyn pääsuorituskomitean puheenjohtaja.[6] Kirves työskenteli myös kansanvaltuuskunnan merenkulkuneuvoston virkailijana.[1]

Sodan loppuvaiheessa Kirves pakeni Venäjälle, jossa hän toimi punapakolaisille perustetun Buin siirtolan komissaarina.[1] Yrjö Laineen vuonna 1940 haastatteleman Matti Hiltusen mukaan Kirves työskenteli seuraavaksi Lahden turvesoille perustetussa suomalaiskollektiivissa, joka hajosi Kuusisen klubin murhien jälkeen syksyllä 1920.[7] Vuosina 1920–1921 Kirves toimi poliittisena ohjaajana Omskissa, jonka jälkeen hän muutti Neuvosto-Karjalaan. Vuosikymmenen puolivälissä Kirves osallistui Suomessa maanalaisesti toimineiden kommunistien kouluttamiseen ja oli myöhemmin tuomarina Repolassa.[1] 1930-luvulla Kirves asui Petroskoissa, jossa hän työskenteli Kansainvälinen Punaisen Avun MOPR:n Karjalan aluekomitean sihteerinä.[8] SKP:n sisäisissä kiistoissa Kirves kannatti Kullervo Manneria, minkä johdosta hänet erotettiin väliaikaisesti puolueesta.[9]

Lehtitietojen mukaan Kirves oli elossa vielä keväällä 1937, mutta hänen myöhempiä vaiheitaan ei tunneta.[10] Kirves julistettiin kuolleeksi Mikkelin raastuvanoikeuden päätöksellä 1. tammikuuta 1961.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Juho Kirves. Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 17.4.2007.
  2. Kirves, Johan Historiakirjat. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 15.6.2022.
  3. ”Suomen Sosialidemokratisen puolueen kansanedustajat vuosina 1907–1909”, Punanen viesti : Sosialidemokratinen kevätjulkaisu 1907, s. 9, 11. Helsinki: Sosialistinen Aikakuslehti, 1907. Kansalliskirjasto.
  4. Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 122-123, 169, 238. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Valtion painatuskeskus ; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
  5. Kujala, Antti: ”Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907”, Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880-1939, s. 129–130. Helsinki: Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, 2019. ISBN 978-952-69280-2-9. Teoksen verkkoversio (PDF).
  6. Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 122-123, 169, 238. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Valtion painatuskeskus ; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
  7. Laine, Y. K.: Mikko Hiltusen haastattelut (PDF) (s. 3) 1940. Työväen Arkisto. Viitattu 15.6.2022.
  8. Vieraan maan kiroissa. Hakkapeliitta, 1938, nro 35, s. 1069. Kansalliskirjasto Viitattu 15.6.2022.
  9. Takala, Irina: Финны в Карелии и в России: История возникновения и гибели диаспоры, s. 78. [Suomalaiset Karjalassa ja Venäjällä: Diasporan synnyin- ja kuolinhistoria]. Pietari: Neva, 2002. ISBN 587-51600-7-1. Teoksen verkkoversio.
  10. Vuoden 1907 ”punaset”. Kansan Työ, 20.3.1937, s. 4. Kansalliskirjasto Viitattu 15.6.2022.