Sisällissodan käynnistyttyä Kirves nimitettiin SDP:n uuden puolueneuvoston jäseneksi.[4] Hän oli kannattanut parlamentaarista linjaa, mutta ryhtyi siitä huolimatta työskentelemään punaisten hallinnossa.[5] Kirveen pääasialliset tehtävänsä olivat Neuvosto-Venäjän suhteita hoitaneissa komiteoissa. Hän kuului muun muassa Helsingissä toimineeseen suomalais-venäläiseen sekakomiteaan ja oli maaliskuun alussa nimetyn pääsuorituskomitean puheenjohtaja.[6] Kirves työskenteli myös kansanvaltuuskunnan merenkulkuneuvoston virkailijana.[1]
Sodan loppuvaiheessa Kirves pakeni Venäjälle, jossa hän toimi punapakolaisille perustetun Buin siirtolan komissaarina.[1]Yrjö Laineen vuonna 1940 haastatteleman Matti Hiltusen mukaan Kirves työskenteli seuraavaksi Lahden turvesoille perustetussa suomalaiskollektiivissa, joka hajosi Kuusisen klubin murhien jälkeen syksyllä 1920.[7] Vuosina 1920–1921 Kirves toimi poliittisena ohjaajana Omskissa, jonka jälkeen hän muutti Neuvosto-Karjalaan. Vuosikymmenen puolivälissä Kirves osallistui Suomessa maanalaisesti toimineiden kommunistien kouluttamiseen ja oli myöhemmin tuomarina Repolassa.[1] 1930-luvulla Kirves asui Petroskoissa, jossa hän työskenteli Kansainvälinen Punaisen Avun MOPR:n Karjalan aluekomitean sihteerinä.[8]SKP:n sisäisissä kiistoissa Kirves kannatti Kullervo Manneria, minkä johdosta hänet erotettiin väliaikaisesti puolueesta.[9]
Lehtitietojen mukaan Kirves oli elossa vielä keväällä 1937, mutta hänen myöhempiä vaiheitaan ei tunneta.[10] Kirves julistettiin kuolleeksi Mikkelin raastuvanoikeuden päätöksellä 1. tammikuuta 1961.[1]
↑Kirves, JohanHistoriakirjat. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 15.6.2022.
↑”Suomen Sosialidemokratisen puolueen kansanedustajat vuosina 1907–1909”, Punanen viesti : Sosialidemokratinen kevätjulkaisu 1907, s. 9, 11. Helsinki: Sosialistinen Aikakuslehti, 1907. Kansalliskirjasto.
↑Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 122-123, 169, 238. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Valtion painatuskeskus ; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
↑Kujala, Antti: ”Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907”, Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880-1939, s. 129–130. Helsinki: Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, 2019. ISBN 978-952-69280-2-9. Teoksen verkkoversio (PDF).
↑Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 122-123, 169, 238. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Valtion painatuskeskus ; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
↑Vieraan maan kiroissa. Hakkapeliitta, 1938, nro 35, s. 1069. Kansalliskirjasto. Viitattu 15.6.2022.
↑Takala, Irina: Финны в Карелии и в России: История возникновения и гибели диаспоры, s. 78. [Suomalaiset Karjalassa ja Venäjällä: Diasporan synnyin- ja kuolinhistoria]. Pietari: Neva, 2002. ISBN 587-51600-7-1. Teoksen verkkoversio.
↑Vuoden 1907 ”punaset”. Kansan Työ, 20.3.1937, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 15.6.2022.