Maria Raunio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maria Raunio
Maria Raunio vuonna 1907.
Maria Raunio vuonna 1907.
Kansanedustaja
22.5.1907–28.2.1910
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Vaasan läänin itäinen vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt26. toukokuuta 1872
Keuruu
Kuollut3. syyskuuta 1911 (39 vuotta)
Astoria, Oregon
Ammatti ompelija, puhuja
Tiedot
Koulutus kansakoulu

Maria Erlandintytär Raunio (o.s. Saarinen, ent. Flinta, 26. toukokuuta 1872 Keuruu3. syyskuuta 1911 Astoria, Oregon) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1907–1910. Kansanedustajavuosiensa jälkeen Raunio muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän ehti lyhyen aikaa vaikuttamaan amerikansuomalaisessa työväenliikkeessä ennen kuolemaansa.[1] Raunio tunnetaan myös Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta Tyttö Keuruun vanhassa kirkossa, jonka mallina hän oli 17-vuotiaana.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maria Raunio syntyi räätäli Erland Saarisen (s. 1846) ja Kristiina Hellénin (s. 1851) esikoisena. Perheeseen syntyi kaikkiaan 13 lasta, joista kuusi kuoli jo pienenä. Perhe asui kirkkoherra F. H. Bergrothin virkatilan mailla, josta he muuttivat 1880-luvun vaihteessa joksikin aikaa Tampereelle. Keuruulle palattuaan Erland Saarinen perusti räätälinverstaan kirkonkylään rakentamaansa taloon. Vaurastuneen perheen tyttärenä Marialla oli mahdollisuus käydä kansakoulu, jonka jälkeen hän työskenteli ompelijana isänsä verstaalla.[2] Raunion lapsuudenkoti oli kirkkoherra Bergrothin vaikutuksesta pietistinen ja aluksi suomenmielisen, mutta vuosisadan vaihteessa perhe ryhtyi kannattamaan työväenliikettä.[3]

1890-luvun alussa Raunio tutustui tulevaan puolisoonsa maalari Kalle Flintaan, joka työskenteli Keuruun kirkon rakennustyömaalla. Samaan aikaan paikkakunnalle oli saapunut myös suutari Eetu Salin, jonka puheiden innoittamana Maria kiinnostui nuorisoseuratoiminnasta. Salinin muutettua Keuruulta toimi Kalle Flinta vuonna 1892 nuorisoseuran puheenjohtajana ja Maria sihteerinä, mutta yhdistyksen aktiivinen toiminta lopahti pian. Pariskunta solmi avioliiton 1895 ja vuosisadan vaihteessa he asuivat lyhyen aikaa myös Ruovedellä.[2]

Palattuaan Keuruulle vuonna 1902 Maria ja Kalle Flinta liittyivät paikallisen työväenyhdistyksen jäseniksi. Kaksi vuotta myöhemmin Kalle valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi, mutta hän lähti pian siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin, jolloin Maria lapsineen jäi osittain köyhäinavun varaan. Marian mukaan muuton syynä oli porvariston Kalleen kohdistama boikotointi, koska työväenyhdistys oli liittynyt sosialidemokraattiseen puolueeseen, mutta todellisuudessa liittyminen tapahtui vasta hänen lähtönsä jälkeen. Syksyllä 1904 Rauniosta tuli Keuruun työväenyhdistyksen sihteeri ja vuoden kuluttua hän toimi myös väliaikaisena puheenjohtajana. Kalle Flinta puolestaan kuoli maaliskuussa 1905 Vermontin Rutlandissa tapahtuneessa kaivosonnettomuudessa.[2]

Politiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raunio lähti aktiivisesti mukaan politiikkaan marraskuun 1905 suurlakon jälkeen, jolloin hän jätti lapsensa vanhempiensa hoidettavaksi ja muutti Tamperelle. Raunio työskenteli aluksi Kansan Lehden konttoristina ja hieman myöhemmin Sosialidemokraattisen Naisliiton perustaman naisten äänioikeuskomitean puhujana. Vuonna 1906 hänet palkattiin sosialidemokraattien Mikkelin vaalipiirin agitaattoriksi.[2] Lisäksi Raunio kiersi luennoimassa Pohjois-Hämeessä ja Vaasan seudulla.[3]

Vuonna 1907 Raunio valittiin eduskuntaan Vaasan itäisestä vaalipiiristä. Kansanedustajana hän toimi erityisesti köyhien äitien ja lasten aseman parantamiseksi sekä yleisen kansansivistyksen puolesta.[2] Raunio esitti muun muassa äitiyslomia, kunnallisia kätilönvirkoja sekä ensikotien perustamista. Hän ehdotti myös kaikille pakollista kansakoulua sekä kouluruokailua ja köyhien oppilaiden vaateapua.[3] Eduskuntatyönsä ohella Raunio kirjoitti Palvelijatar- ja Työläisnainen -lehtiin.[2]

Raunion eduskuntaura päättyi vuoden 1910 vaalien alla, jolloin hänet pudotettiin ehdokaslistalta puolueen sisäisistä erimielisyyksistä johtuen. Taustalla oli pankkivaltuusmiehistä käyty äänestys, jossa osa sosiaalidemokraateista tuki ryhmäpäätöksen vastaisesti porvareita saadakseen puolueelle oman valtuusmiespaikan. Raunion tavoin äänestivät muun muassa Ida Aalle-Teljo ja Anni Huotari, mutta muille ei koitunut seuraamuksia.[2]

Pohjois-Amerikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanedustajuuden päätyttyä Raunio työskenteli puolen vuoden ajan Lahdessa ilmestyneen Raivaajan toimittajana. Samalla Raunio tutustui Aaltonen-nimiseen nahkuriin, jonka kanssa hän muutti Yhdysvaltoihin kesällä 1910. Raunio työskenteli aluksi Amerikan Suomalaisen Sosialistijärjestön puhujana, kunnes hänet keväällä 1911 valittiin vastaperustetun Toveritar-lehden päätoimittajaksi Oregonin Astoriaan. Raunio ehti toimittaa lehteä kahdeksan numeron verran, mutta julkaisu sai ristiriitaisen vastaanoton, eikä saavuttanut kohderyhmänsä suosiota.[2]

Raunio kuoli syyskuussa 1911 otettuaan yliannostuksen unilääkkeitä nukkumaan mennessään. Vuokraemäntä löysi Raunion seuraavana aamuna, eikä paikalle hälytetty lääkärikään saanut häntä enää hereille.[2] Kyseessä saattoi olla itsemurha, mutta yliannostuksen tahallisuutta ei saatu selville.[3] Raunio haudattiin Astoriaan Greenwoodin hautausmaalle.[4] Hautajaisista muodostui merkittävä tapahtuma, joka keräsi satoja osanottajia. Heidän joukossaan oli useina amerikansuomalaisen työväenliikkeen vaikuttajia, kuten August Rissanen.[2]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maria Raunion ensimmäinen puoliso oli Nastolasta kotoisin ollut Kalle Kustaa Flinta (vuodesta 1899 Raunio, 1861–1905), joka oli jo aikaisemmin ollut avioliitossa. Pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyi jo 1893, mutta he avioituivat vasta kaksi vuotta myöhemmin. Pariskunnalle syntyi kaikkiaan seitsemän lasta, joista kaksi kuoli nuorena.[2]

Raunion toinen puoliso oli Lahdesta kotoisin ollut nahkuri Aaltonen, jonka kanssa hän solmi siviiliavioliiton Yhdysvalloissa vuonna 1910.[2] Liitto päättyi pian eroon.[3]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1889 Maria Raunio oli Akseli Gallen-Kallelan mallina maalauksessa Tyttö Keuruun vanhassa kirkossa. Taiteilija bongasi hänet ilmeisesti kesällä 1889 järjestetyiltä Keuruun kesäjuhlilta. Tapahtuman ohjelmistoon kuului Robert Kiljanderin näytelmä Amalia ystävämme, jossa Rauniolla oli pieni rooli. Gallen-Kallela puolestaan teki näytelmän lavasteet yhdessä Louis Sparren ja Eero Järnefeltin kanssa. Sisällissodan jälkeen Gallen-Kallela luonnehti Mariaa ”kansallisesti menetetyksi sieluksi, joka oli kadottanut viattomuutensa”. Hänen suomalaisuuskäsitykseensä ei sopinut Raunion toiminta työväenliikkeen agitaattorina. Teos on Serlachius-museo Göstan kokoelmissa Mänttä-Vilppulassa.[3]

Vuonna 2017 osa Keuruun keskustassa kulkevasta Tarhian rantaraitista nimettiin Maria Raunion poluksi.[5]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pohjolainen, Raija: Tyttö Keuruun vanhassa kirkossa : kansanedustaja Maria Raunion elämä. Vantaa: Kellastupa, 2016. ISBN 978-952-57872-3-8.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maria Raunio. Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 1.10.2007.
  2. a b c d e f g h i j k l Katainen, Elina: ”Waloon ja Wapauteen! Maria Raunio”, Yksi kamari – kaksi sukupuolta : Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset, s. 24–41. Eduskunnan kirjaston tutkimuksia ja selvityksiä 4. Helsinki: Eduskunnan kirjasto, 1997. ISBN 951-69240-2-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
  3. a b c d e f Simpanen, Marjo-Riitta: Maria Raunio – kansakoulupohjalta kansanedustajaksi 2017. Serlachius-museot. Viitattu 30.4.2021.
  4. Leamy, Mike: Suffragettes – They Weren’t All Home Grown 13.5.2019. Oregon Heritage Exchange. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  5. Liimatainen, Päivi: Marialle ja muille kunniaa omilla teillä 29.1.2017. Keskisuomalainen. Viitattu 30.4.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]