Nastola

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nastola
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Lahti
Nastola.vaakuna.svg Nastola.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

Sijainti 60°56′55″N, 025°55′50″E
Maakunta Päijät-Hämeen maakunta
Seutukunta Lahden seutukunta
Hallinnollinen keskus Nastolan kirkonkylä
Perustettu 1869
– emäpitäjä
Liitetty 2016
– liitoskunnat Lahti
Nastola
– syntynyt kunta Lahti
Pinta-ala 362,86 km² [1]
(1.1.2015)
– maa 324,18 km²
– sisävesi 38,68 km²
Väkiluku 14 835  [2]
(31.12.2015)
väestötiheys 45,76 as./km² (31.12.2015)
Nastolan kunnantalo.

Nastola on nykyisin Lahteen kuuluva entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Päijät-Hämeen maakunnassa. Se oli Lahden itäinen rajanaapurikunta. Nastolassa asui 31.12.2015 14 835 asukasta[2], ja sen pinta-ala oli maanmittauslaitoksen mittausten mukaan 362,86 km², josta 324,18 km² oli maata ja loput 38,68 km² sisävesialueita.[1] Nastolan naapurikuntia olivat Asikkala, Heinola, Hollola, Iitti, Lahti ja Orimattila. Nastolan kunnalliskala on Pasuri.

Vapaa-ajan asuntoja Nastolassa on 1 545.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nastola maisemaa hallitsevat harjut. Entisen kunnan eteläosan halki kulkee Ensimmäinen Salpausselkä, ja pohjoisessa sen alue ulottuu Toiselle Salpausselälle. Ensimmäinen Salpausselkä madaltuu lännestä tullessaan Villähteen kohdalla kahdeksi matalahkoksi, asutuksen ja viljelysten peittämäksi rinnakkaisselänteeksi. Näistä korkeampi on muodostunut Baltian jääjärven ja matalampi Yoldiameren tasoon. Nastolan kirkonkylän kohdalla selänne kohoaa ja paisuu laajaksi tasalaeksi, joka ulottuu 145 metriä merenpinnan yläpuolelle. Uudenkylän kohdalla harju kapenee jyrkkärinteiseksi valliksi ja madaltuu jälleen itään päin kuljettaessa. Salpausselkien välissä kulkee useita harjumuodostumia likimain kohtisuoraan niitä vastaan. Näistä huomattavin alkaa Kymijärven pohjoispuolelta ja kulkee Heinolan radan suuntaisesti Heinolan puolelle. Tällä harjujaksolla on Nastolan korkein maastonkohta, 177 metrin korkeudelle merenpinnasta ulottuva Vahteristonmäki.[3]

Nastolan järvialue Salpausselkien välissä kuuluu Kymijoen vesistöön. Järvialueen keskusjärvi on Salajärvi, josta vedet virtaavat Ruuhijärveen ja edelleen Sylvöjärveen, josta alkaa Arrajärveen purkautuva Arrajoki. Arrajärven pohjoisosasta vedet juoksevat Iitin puolelle ja Kymenkäänteen kautta Kymijokeen. Salpausselän eteläpuolelta alkavat joet ja purot virtaavat etelään kohti Suomenlahtea.[3]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nastolaan pääsee muun muassa Lahti-Kouvola-radalla kulkevalla taajamajunalla. Nastolassa on kolme pysähdyspaikkaa, kun Nastolan aseman lisäksi Villähteelle ja Uuteenkylään avattiin uudet asemat vuonna 2010. Arkisin radalla kulkee seitsemän taajamajunavuoroa sekä Lahden että Kouvolan suuntaan. Junamatka Helsinkiin kestää Lahden oikoradan avauduttua 66 minuuttia. Nastola sijaitsee valtatie 12:n varrella, joka kulkee leveäkaistatienä Lahdesta Nastolan Uuteenkylään. Lisäksi Nastolaan kulkee säännöllinen bussiliikenne Lahdesta.

Nastolan luoteiskulman kautta kulkevat valtatiet 4 ja 5 Heinolan kautta Jyväskylän ja Mikkelin suuntiin sekä Lahti–Heinola-rata, jolla on ainoastaan tavarajunaliikennettä.

Etäisyyksiä Nastolasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nastolan viimeisenä kunnanjohtajana toimi Pauli Syyrakki. Kunnanhallituksen puheenjohtaja oli Reijo Savurinne (sd.) ja kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimi Reijo Oksanen (kok.).

Kunnanvaltuuston suurin puolue oli Sosiaalidemokraatit 13 valtuustopaikallaan. Muut valtuustopaikat jakautuivat seuraavasti: Kokoomus 11, Keskusta 10, Vasemmistoliitto 2, Kristillisdemokraatit 4 ja Perussuomalaiset 3.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruuhijärven kylästä on löydetty esihistoriallinen hautapaikka, josta tavatut esineet on ajoitettu vuoden 1200 tienoille. Immilän kylästä on löydetty 1000-luvulta peräisin oleva rahakätkö, jossa oli englantilaisia, saksalaisia ja skandinaavisia rahoja. Nimiyhtäläisyyksistä päätellen Nastola on saanut pysyviä asukkaita Vanajan seudulta Sydän-Hämeestä, mutta heitä on tullut myös Hollolasta ja Asikkalasta.[3]

Vuonna 1478 Nastola oli osa Uudenkylän laajaa hallintopitäjää, mutta seuraavalla vuosisadalla se kuului Asikkalan hallintopitäjän Ruuhijärven ja Urajärven neljänneksiin; jälkimmäiseen kuuluivat Vanajan ja Pyhäntaan kylät. Vuonna 1571 Nastolassa oli 81 taloa. Suurina nälkävuosina 1696–1697 Nastolassa kuoli 438 asukasta.[3]

Nastola muodostettiin Hollolan kappeliseurakunnaksi vuonna 1555 ja siitä tuli itsenäinen seurakunta vuonna 1860. Nastolan kirkko on rakennettu Matti Åkergrenin johdolla vuosina 1802–1804 ja se uusittiin arkkitehti Alfred Cavénin piirustusten mukaan vuonna 1891. Sen edeltäjä, Nastolan ensimmäinen, vuonna 1660 rakennettu ja tulipalossa tuhoutunut kirkko sijaitsi hautausmaan sankarihauta-alueen kohdalla. Kellotapuli siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1803.[3]

Nastola on ollut tunnettu monista kartanoistaan. Kuuluisin niistä on Seestan kartano, joka kuului 1600-luvulla muun muassa von Essenin suvulle. Avioliiton kautta sen omistajaksi tuli vuonna 1782 eversti Göran Magnus Sprengtporten. Hänen jouduttuaan lähtemään maanpakoon kartano myytiin huutokaupalla vuonna 1791, jolloin sen osti kenraali Carl Gustaf Ehrnrooth. Siitä lähtien kartanon on omistanut Ehrnroothin suku, ja kartanossa syntyneitä suvun jäseniä ovat olleet muiden muassa ministerivaltiosihteeri Johan Casimir Ehrnrooth, kirjailija ja naisasianainen Adelaide Ehrnrooth ja poliitikko Georg C. Ehrnrooth. Arrajoen kartanon omisti 1700-luvun lopulla Göran Magnus Sprengtportenin lanko, kapteeni Lars Reinhold Glansenstierna, joka osallistui Anjalan liiton vallankumouksellisiin hankkeisiin ja joutui Sprengtportenin tavoin pakenemaan maasta. Myöhemmin Arrajoen kartano on kuulunut muun muassa Wreden suvulle.[3]

Kansalaissodan aikana huhtikuussa 1918 Loviisasta pohjoiseen edennyt saksalainen osasto Brandenstein katkaisi Pietarin radan Uudenkylän kohdalla. Tästä seuranneissa ankarissa taisteluissa saksalaisten täytyi joksikin aikaa luopua asemistaan punaisten pyrkiessä vahvoin voimin murtautumaan itää kohti. Saksalaisia kaatui 19 ja haavoittui 140, ja kaatuneiden saksalaisten muistomerkki on Uudenkylän rautatieasemalla.[3]

Pajulahden urheiluopisto syntyi Työväen Urheiluliiton naisten aloitteesta, kun liiton kesäkursseja varten ostettiin vuonna 1929 Pajulahden huvila. Vähitellen Pajulahdessa alettiin järjestää urheiluleirejä myös miehille, etenkin vuodesta 1937 lähtien, jolloin valmistui voimisteluhalli sisäharjoituksia varten. Uusi opistorakennus valmistui vuonna 1949.[3]

Nastolassa sijaitsi jatkosodan aikana suuri neuvostoliittolaisia sotavankeja varten varattu vankileiri (Sotavankien järjestelyleiri 1). Leirin paikalla on vuonna 1987 paljastettu muistomerkki.

Tarmokkaan teollistamispolitiikkansa ansiosta Nastolasta muodostui sotien jälkeen huomattava teollisuuspaikkakunta. Kuvaavaa oli, että vuosien 1960 ja 1970 välillä teollisuuden työpaikkojen määrä lisääntyi Nastolassa liki 2 000:lla. Suurin osa teollisuuslaitoksista sijoittui Nastolan kirkonkylän ja Villähteen välille valtatie 12:n ja rautatien varteen. Villähteellä toimi vuodesta 1945 lähtien Lahden Autokori Oy, joka valmisti alkuaikoinaan linja-, kirjasto- ja myymäläautojen koreja sekä kuorma-autojen ohjaamoja, mutta keskittyi 1970-luvulta lähtien linja-autoihin. Lahden Autokorin Villähteen tehdas suljettiin vuonna 2013. Suuria työnantajia ovat olleet muiden muassa Upo Oy:n muovituotetehdas, vaatevalmistaja Luhta, Kuivamaito Oy ja monet huonekalutehtaat.[3]

Nastolan ja Uudenkylän rajalla sijainneella puolustusvoimien Asevarikko 2:lla sattui 14. elokuuta 1965 räjähdysonnettomuus, jossa sai surmansa neljä ja loukkaantui 69 ihmistä. Räjähdys tuhosi ja vaurioitti rakennuksia ja kaatoi metsää laajalla alueella.[3]

Kuntaliitos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nastolan kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 26.1.2015 äänin 22-21 kuntaliitoksesta Lahden kanssa. Yhdistyminen tapahtui virallisesti vuoden 2016 alussa.[4]

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen.

Nastolan väestönkehitys 1980–2010
Vuosi Asukkaita
1980
  
13 864
1985
  
14 472
1990
  
15 121
1995
  
14 919
2000
  
14 735
2005
  
14 790
2010
  
14 994
Lähde: Tilastokeskus.[5]

Kylät ja kulmakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nastolassa on 12 henkikirjakylää (tieto vuodelta 1973):[6]

Kulmakuntia Nastolassa ovat Kirkonkylä, Rakokivi, Seesta- Luhtaanmaa, Järvinen ja Tapiola.

Kouluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nähtävyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuluisia nastolalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entisen talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nastolalainen kansallispuku 1800-luvun alusta.

Vuosittaiset tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rautalankafestarit kesäkuun viimeisenä lauantaina Taidekeskus Taarastissa
  • Nastolan syysmarkkinat syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina
  • Ruuhijärvi Rockabilly -festivaalit Ruuhijärvellä

Ruokakulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nastolan pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla suolalahna, munajuusto, sekarieska, alatoopi, rosolli, uunipaisti, uuniperunat, uunipuuro ja veskunasoppa eli luumukiisseli.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2015 1.1.2015. Maanmittauslaitos. Viitattu 8.1.2016.
  2. a b Suomen asukasluvut kuukausittain – Kunnittain aakkosjärjestyksessä 31.12.2015. Väestörekisterikeskus. Viitattu 8.1.2016.
  3. a b c d e f g h i j Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 5: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 335–341. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-00650-5.
  4. Tiedote: Lahden kaupunki lahti.fi. Viitattu 26.1.2015.
  5. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2013.
  6. Eskola, Aarne ym. (neuvottelukunta); Tarmio, Hannu; Papunen, Pentti ja Korpela, Kalevi (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. 5, Lieksa – Närpiö, s. 335. Porvoo: WSOY, 1973. ISBN 951-0-00650-5.
  7. Kolmonen, Jaakko (toim.): Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 83. Helsinki: Patakolmonen, 1988. ISBN 951-96047-3-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]