Tuomas Saukkonen
Tuomas Saukkonen (s. 18. maaliskuuta 1980) on suomalainen muusikko, melodista death metallia soittaneen Before the Dawn -yhtyeen perustaja ja laulaja-kitaristi. Saukkonen soittaa myös rumpuja ja projekteissaan hän esittääkin studiossa itse kaiken paitsi puhtaat lauluosuudet. Before the Dawnin lisäksi Saukkonen on soittanut sooloprojektissaan Black Sun Aeonissa, jossa vaikuttaa myös Sotajumala-yhtyeen Mynni Luukkainen. Saukkonen soitti myös suomenkielistä metallia esittävässä RoutaSielussa, jossa hän soitti bassoa ja lauloi murinalauluosuudet.
Vuonna 2013 Saukkonen kuitenkin päätti lopettaa Before the Dawnin ja muut projektinsa (Black Sun Aeon, Dawn of Solace, RoutaSielu). Musiikin kirjoittaminen ja esittäminen ei kuitenkaan tähän loppunut, vaan kaiken tilalle nousi Wolfheart-yhtye.
Tuomas Saukkosella on vuonna 2015 aloittanut levymerkki OneManArmy, joka on julkaissut Wolfheartin levyn sekä julkaisee Mors Subitan toisen albumin Degeneration.[1]
Soittokalusto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saukkonen soittaa Amfisound Custom -kitaroilla, jotka ovat käsintehtyjä Suomessa. Vahvistimina hän käyttää Silverblade-merkkisiä vahvistimia. Rumpuina hän käyttää Yamahan rumpuja ja käsintehtyjä Impressionin symbaaleja.
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Before the Dawn
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Before the Dawn
- My Darkness (2003)
- 4:17 am (2004)
- The Ghost (2006)
- Deadlight (2007)
- Soundscape of Silence (2008)
- Deathstar Rising (2011)
- Rise of the Phoenix (2012)
- Stormbringers (2023)
- Archaic Flame (2024) (EP-levy)
Black Sun Aeon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Dirty Black Summer (2008) (split)
- Darkness Walks Beside Me (2009)
- Routa (2010)
- Blacklight Deliverance (2011)
Bonegrinder
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- No More Wasting Time (2004) (EP-levy)
Dawn of Solace
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Darkness (2006)
- Waves (2020)
- Flames of Perdition (2021)
RoutaSielu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pimeys (2011)
The Final Harvest
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The End (2008)
Wolfheart
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Winterborn (2013)
- Shadow World (2015)
- Tyhjyys (2017)
- Constellation of the Black Light (2018)
- Wolves of Karelia (2020)
- King of the North (2022)
- Draconian Darkness (2024)
Vierailevat esiintymiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 2006 - Drama For Two (päällä A New Day) mennessä Sinamore
- 2007 - Seven Sins a Second (mennessä Sinamore) (näppäimistöt)
- 2008 - Episode 666 (In Flames Cover) (päällä The Dead End) mennessä Dark the Suns
- 2012 - Drag Me Down to Hell (päällä Memento Mori) mennessä Lunar Path
- 2013 - Starless Aeons (päällä Antarctica) mennessä Nonexistence
- 2014 - Ghost Town (mennessä Rain of Acid) (Ylimääräiset rummut ja laulu)
- 2016 - No Light (mennessä AmongRuins) (Lisälaulu)
- 2020 - Cut Me Down (päällä Unconquered) mennessä Kataklysm
- 2022 - Meteor (päällä Meteor (Sinkku)) mennessä Shade of Sorrow
- 2022 - Glory to the Heroes (päällä Ukrainian Resistance) mennessä Wolfanger
- 2023 - Beneath the Axe of Gothmog (päällä Those Born of Fire & Shadow) mennessä Brundarkh
- 2023 - Opiumist (päällä Dreams of Lands Unseen) mennessä Ignea
- 2023 - A Tide Unturning (päällä Shatter and Fall) mennessä Hinayana
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Arto Mäenpää: Mors Subita kaaoszine.fi. 27.02.2015. Viitattu 22.3.2015.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|