Otto Peitsalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Otto Peitsalo
Kansanedustaja
4.4.1917–31.10.1917
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Turun läänin pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt13. maaliskuuta 1870
Lieto
Kuollut16. toukokuuta 1929 (59 vuotta)
Helsinki
Ammatti toimitusjohtaja

Otto Peitsalo (vuoteen 1906 Palén,[1] 13. maaliskuuta 1870 Lieto – 16. toukokuuta 1929 Helsinki) oli suomalainen osuustoimintamies ja poliitikko, joka toimi sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajana vuonna 1917. Peitsalo oli suomalaisen osuustoimintaliikkeen 1900-luvun alkuvuosien merkittävimpiä vaikuttajia. Hän työskenteli muun muassa Rauman Osuuskaupan, Osuusliike Kansan ja Osuusliike Tarmolan johtajana sekä kuului Osuustukkukaupan (OTK) ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) hallintoneuvostoihin.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuustoimintamiehenä ja poliitikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liedossa syntynyt Peitsalo aloitti työnteon jo lapsena paimenena. Kansakoulun ja käsityökoulun käytyään hän työskenteli suutarina, kunnes suoritti kauppakoulun kirjekurssin ja toimi Turun Nahka- ja Jalkinekauppa Oy:n liikkeenjohtajana.[2] Vuonna 1897 Peitsalo muutti Raumalle, jossa hän työskenteli aluksi kaupanhoitajana.[3] Vuosina 1898–1900 Peitsalolla oli kauppaliike Eurajoen asemalla Sydänmaalla,[4][5][6] jonka jälkeen hän toimi Rauman Nahkatehtaan edustajana.[2]

Vuonna 1904 perustettiin Peitsalon aloitteesta Rauman Osuuskauppa, jonka johtajana hän toimi vuoteen 1916 saakka. Peitsalo tunnettiin innovaattorina, joka suunnitteli uusia tuotantolaitoksia, myymälärakennuksia ja myymälöiden sisustuksia. Raumalle hän suunnitteli muun muassa osuuskauppaliikkeiden ensimmäisen suurleipomon. Peitsalo oli SOK:n kahtiajaon alullepanija ottaessaan asian esille Viipurin edustajakokouksessa vuonna 1911 pitämässään puheessa.[7] Vuonna 1913 Peitsalo osallistui Glasgow'ssa järjestettyyn kansainväliseen osuustoimintakonferenssiin Armas Hellen, Eemil Linnan ja Emil Stavenhagenin kanssa.[8]

Rauman Työväenyhdistykseen Peitsalo liittyi 1905 ja oli Rauman kaupunginvaltuuston jäsen 1909–1916.[9] Sosialidemokraattien vaalilakosta johtuen hän oli valtuustossa aluksi nuorsuomalaisten edustajana ja myöhemmin sitoutumattomana.[10][11][12] Eduskuntaan Peitsalo valittiin sosialidemokraattien listalta vuoden 1916 eduskuntavaaleissa. Hänen kansanedustajakautensa käynnistyi vasta huhtikuussa 1917, jolloin uusi eduskunta kokoontui ensimmäisen kerran.[2] Samana vuonna Peitsalo siirtyi Osuusliike Kansan johtajaksi Poriin,[7] ja liittyi Porin Työväenyhdistykseen.[9]

Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan aikana Peitsalo toimi punaisten hallussa olleen Suomen Pankin Porin haarakonttorin komissaariona. Peitsalo väitti ottaneensa tehtävän vastaan pankinjohtaja K. E. Bromsin kehotuksesta, kun tämä kieltäytyi yhteistyöstä. 10. huhtikuuta Peitsalo ja konttorin kassanhoitajana toiminut Tahvo Ruotsalainen tyhjensivät holvin, jossa oli 48 000 markan arvosta kultaa sekä lähes 1,9 miljoonaa markkaa käteistä, tarkoituksenaan siirtää varat punaisten Viipuriin evakuoimaan Suomen Pankin pääkonttoriin. Perillä varat luovutettiin Viipurin haarakonttoria hallussaan pitäneille punaisille, minkä jälkeen Peitsalo ja Ruotsalainen jäivät asumaan paikalliseen hotelliin ja onnistuivat Viipurin valtauksen aikana välttämään vangitsemisen.[9]

Viikon kuluttua Peitsalo ja Ruotsalainen saivat matkustusluvan Turkuun, josta heidän oli tarkoitus paeta Ruotsiin.[9] Tampereen rautatieasemalla miehet kuitenkin tunnistettiin, ja he jäivät valkoisten vangiksi 7. toukokuuta. Peitsalon ja Ruotsalaisen seurassa oli tuolloin myös Jussi Rainio, joka pääsi pakenemaan.[13] Tampereelta heidät kuljetettiin Porin raatihuoneen tyrmään, jonne parin päivän kuluttua päätyivät myös Rainio ja punaisten kunnallishallinnossa toiminut Oskari Peltomäki.[14] Väitteiden mukaan vankeja kidutettiin ja pahoinpideltiin, ja sen seurauksena Rainio kuoli 10. toukokuuta.[7][15] Kuulusteluissa Peitsalo ja Ruotsalainen väittivät toimittaneensa rahat Viipuriin, jotteivät ne päätyisi Porin punakaartin päällikön Hannes Uksilan haltuun.[9]

Kesäkuun lopussa Peitsalo siirrettiin Turun vankileirille,[9] ja syyskuussa hän sai valtiopetoksesta kymmenen vuoden tuomion.[16] Peitsalo suoritti rangaistustaan Turun pakkotyölaitoksessa kirjastonhoitajana,[7] kunnes hänet vapautettiin uuden armahduslain myötä toukokuussa 1920.[17] Kesällä Suomen Pankki ryhtyi vaatimaan Peitsalolta ja Ruotsalaiselta korvauksia kadonneista rahoista, joiden oletettiin päätyneen Neuvosto-Venäjälle paenneiden punaisten mukana Pietariin.[18] Vuonna 1922 korvausvaatimuksista luovuttiin, kun kävikin ilmi, että varat olivat Viipurin haarakonttorin kassassa valkoisten otettua sen haltuunsa.[19]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapauduttuaan Peitsalo asettui Turkuun, jossa hän toimi OTK:n toimistonhoitajana 1920–1921 ja Osuusliike Tarmolan toimitusjohtajana 1921–1925. Vuonna 1926 Peitsalo muutti Helsinkiin, josta käsin hän työskenteli Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kiertävänä tarkastajana kuolemaansa saakka. Peitsalo toimi myös useissa luottamustehtävissä. Hän oli muun muassa Henki-Kansan hallintoneuvoston varapuheenjohtaja sekä SOK:n, OTK:n ja Kaupan Keskusvaliokunnan (KK) hallintoneuvostojen jäsen.[2][7]

Otto Peitsalo kuoli 59-vuotiaana kotonaan Helsingissä pitkän sairauden jälkeen toukokuussa 1929.[20] Hänet on haudattu perhehautaan Malmin hautausmaalle.[21]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otto Peitsalon vanhemmat olivat Liedon Rähälän kylässä asuneet renki Otto Fridolf Juhonpoika (1847–1909) ja piika Wilhelmiina Juhontytär (1847–1925).[22][23] Hänen ensimmäinen puolisonsa oli pariskunnan ainoan lapsen synnytykseen kuollut raumalainen Wendla Wilhelmina Tuominen (1872–1897),[24] ja toinen Kiukaisista kotoisin ollut Alma Jaakkola (1876–1954), jonka kanssa Peitsalo sai kahdeksan lasta.[22] Heidän poikiaan olivat näyttelijä Ilmari Peitsalo ja toimitusjohtaja Kalervo Peitsalo,[25] sekä pitkät urat OTK:n ja Elannon palveluksessa tehneet ekonomi Orvo Peitsalo (1902–1962) ja tarkastaja Urho Peitsalo (1908–1982).[26][27] Ilmari Peitsalon tytär oli näyttelijä Eila Peitsalo.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Nimenmuuttoja. Suomalainen Wirallinen Lehti, 12.5.1906, nro 109, s. 20. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  2. ↑ a b c d e Otto Peitsalo Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 22.12.2006.
  3. ↑ Yleinen raittiuskokous. Rauman Lehti, 24.11.1897, nro 94, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  4. ↑ Kaupparekisteriin. Päivälehti, 24.4.1898, nro 93, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  5. ↑ Halutaan ostaa. Rauman Lehti, 18.4.1899, nro 43, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  6. ↑ Kaupparekisteriin. Uusi Suometar, 13.2.1901, nro 37, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  7. ↑ a b c d e Toivonen, Onni: Otto Peitsalo. Osuusliike, 1929, nro 3, s. 10–11. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  8. ↑ Till utländska kongresser. Åbo Underrättelser, 5.8.1913, nro 209, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020. (ruotsiksi)
  9. ↑ a b c d e f Valtiorikosylioikeuden akti (21279) : Peitsalo, Otto Valtiorikosylioikeus. 15.10.1920. Kansallisarkisto. Viitattu 7.5.2020. [vanhentunut linkki]
  10. ↑ Raumalta ja ympäristöltä. Valtuusmiesvaali. Länsi-Suomi, 15.12.1908, nro 144, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  11. ↑ Kunnallisvaalit kaupungissamme. Pohjanlahti, 2.12.1915, nro 133, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  12. ↑ Työläiset ja kunnallisvaalit Raumalla. Sosialidemokraatti, 30.11.1915, nro 136, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  13. ↑ Tit. Rainio et consortes. Björneborgs Tidning, 11.5.1918, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020. (ruotsiksi)
  14. ↑ Porilaisia pääpunaisia pidätetty. Länsi-Suomi, 11.5.1918, nro 26, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  15. ↑ Seppälä, Aarne: Valosta varjoon ja vaikuttajaksi. Työväenliikkeen nousu suomalaisessa yhteiskunnassa : Porin Työväenyhdistys ry 1887–2005, s. 152. Pori: Porin Työväenyhdistys, 2005. ISBN 952-91908-9-1.
  16. ↑ Tuomiot valtiorikosoikeudessa. Rauman Lehti, 12.9.1918, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  17. ↑ Jälleen vapaudessa. Suomen Sosialidemokraatti, 5.5.1920, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  18. ↑ Kapinan jälkiselvittelyjä. Satakunnan Kansa, 17.7.1920, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  19. ↑ Mistä ne rahat nyt löytyivät. Satakunnan Kansa, 13.4.1922, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  20. ↑ Otto Peitsalo kuollut. Suomen Sosialidemokraatti, 16.5.1929, nro 130, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  21. ↑ Otto Peitsalo Malmin hautausmaa, Helsinki. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 7.5.2020. [vanhentunut linkki]
  22. ↑ a b Otto Otonpoika Peitsalo 25.3.2020. Geni.com. Viitattu 7.5.2020.
  23. ↑ Lieto – Lundo : Vihityt 27.2.1870 Historiakirjat. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 7.5.2020.
  24. ↑ Wendla Wilhelmina Palénin kuolinilmoitus. Rauman Lehti, 24.3.1897, nro 24, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 7.5.2020.
  25. ↑ a b Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1978 : henkilötietoja nykypolven suomalaisista, s. 706. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-10475-5-8. Projekt Runeberg.
  26. ↑ Päivästä päivään. 50-vuotiaita. Helsingin Sanomat, 20.1.1955, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 7.5.2020.
  27. ↑ Ansiomerkkejä. Helsingin Sanomat, 18.12.1969, s. 29. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 7.5.2020.
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Otto_Peitsalo&oldid=22162333”