Hanna Karhinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hanna Karhinen
Hanna Karhinen Ruotsissa vuonna 1919.
Hanna Karhinen Ruotsissa vuonna 1919.
Kansanedustaja
2.2.1914–31.10.1917
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Viipurin itäinen
Henkilötiedot
Syntynyt16. kesäkuuta 1878
Viipuri
Kuollut27. syyskuuta 1938 (60 vuotta)
Aunus
Ammatti toimittaja

Johanna (Hanna) Sofia Karhinen (ven. Ханна Фёдоровна Кархинен, o.s. Andelin, 16. kesäkuuta 1878 Viipuri27. syyskuuta 1938 Aunus) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1914–1917.[1] Sisällissodan aikana Karhinen toimi Suomen kansanvaltuuskunnan sisäasianvaltuutettuna. Hän oli Hilja Pärssisen ohella ainoa kansanvaltuuskuntaan valittu nainen. Sodan jälkeen Karhinen jälkeen Karhinen vaikutti Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa, jossa hänet teloitettiin Stalinin vainojen yhteydessä.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhisen vanhemmat olivat Joensuussa syntynyt suutari Johan Fredrik Andelin (1851–1878) ja Heinolasta kotoisin ollut Johanna Natalia Malmström (1839–1923). Karhisen isä kuoli vain viikkoa ennen tyttärensä syntymää. Karhisen varhaisvuosista ei tiedetä paljoa, mutta hän kävi alkeis- ja kirkkokoulun Pietarissa oppien samalla venäjän kielen. Vuonna 1899 Karhinen solmi avioliiton ja muutti Terijoelle.[2][3]

Politiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotiäitinä ollut Karhinen liittyi SDP:n jäseneksi 1902 ja vuotta myöhemmin hänet valittiin Terijoen työväenyhdistyksen naisosaston puheenjohtajaksi.[4][5] Karhinen kuului myös Sosialidemokraattisen Naisliiton liittoneuvostoon ja avusti sen julkaisemaa Työläisnainen-lehteä. Lisäksi Karhinen kirjoitti naisille suunnattuja valistuskirjasia, joissa hän muun muassa esitti moderneja näkemyksiään lastenkasvatuksesta sekä neuvoi työläisnaisia lähtemään mukaan kunnallispolitiikkaan. Karhinen valittiin kansanedustajaksi vuoden 1913 eduskuntavaaleissa. Hän uusi paikkansa 1916, mutta putosi eduskunnasta lokakuun 1917 vaaleissa.[2]

Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan käynnistyttyä Karhinen työskenteli Helsingissä kansanvaltuuskunnan sisäasiainosaston sihteerinä ja tulkkina.[2] Karhinen valittiin myös Työväen pääneuvostoon ja helmikuun lopussa hänestä tuli pääneuvoston ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja.[6] Kansanvaltuuskunnan jäseneksi Karhinen nimitettiin uudelleenorganisoinnin yhteydessä 11. maaliskuuta, jolloin hänestä tehtiin Matti Airolan ohella toinen sisäasiainvaltuutettu.[7]

Kansanvaltuuskunnan siirryttyä huhtikuun alussa Viipuriin, Karhinen jatkoi kahdeksan valtuutetun kanssa Neuvosto-Venäjälle, josta hän palasi 20. huhtikuuta.[8] Matkan tarkoitus ei ole selvillä, mutta joidenkin tietojen mukaan Karhinen olisi ystävänsä Hilja Pärssisen kanssa vienyt Pietariin suuren määrän punaisten hallussa olleen Suomen Pankin varoja.[9] Paluunsa jälkeen Karhinen erosi kansanvaltuuskunnasta, koska ei hyväksynyt päätöstä työvelvollisten lähettämisestä rintamalle.[8]

Ruotsissa ja Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipurin taistelun loppuvaiheessa Karhinen pakeni jälleen Venäjälle, jossa hän myöhemmin syksyllä liittyi Moskovassa perustetun Suomen Kommunistisen Puolueen jäseneksi. Joulukuussa 1918 Karhinen siirtyi Ruotsiin, missä hän asui poliittisena pakolaisena parin vuoden ajan.[2][10]

Vuonna 1920 Karhinen lähetettiin Yrjö Sirolan aloitteesta Kominternin edustajana Yhdysvaltoihin tarkoituksenaan tehdä valistustyötä amerikansuomalaisten keskuudessa. Salanimeä ”Anna Leppänen” käyttänyt Karhinen työskenteli aluksi itärannikolla ilmestyneessä Eteenpäin-lehdessä ja myöhemmin Oregonin Astoriassa julkaistussa Toveritar-aikakauslehdessä. Lisäksi hän ehti toimimaan Amerikan Suomalaisen Sosialistijärjestön puhujana ennen sen hajoamista 1921.[11]

Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1926 Karhinen palasi Neuvostoliittoon ja asettui Petroskoihin. Hän työskenteli puoluekomitean naisasiainosaston johtajana sekä kielenkääntäjänä Karjalan ASNT:n valistusministeriössä. Lisäksi Karhinen teki käännöstöitä Valtion kustannusliike Kirjalle. Vuonna 1936 Karvinen erotettiin NKP:n jäsenyydestä syytettynä yhteyksistä kansanvihollisiin. Taustalla oli ilmeisesti Karhisen kirjeenvaihto hänen Ruotsiin vuonna 1934 muuttaneen tyttärensä kanssa.[2][4] Karhinen vangittiin kesäkuussa 1938 ja tuomittiin syyskuussa kuolemaan artikla 58:n nojalla vakoilusta syytettynä. Hänet teloitettiin 27. syyskuuta 1938 Aunuksen kaupungin lähistöllä. Karhisen maine palautettiin vuonna 1989.[12]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhisen puoliso oli Räisälästä kotoisin ollut junapoliisi Tuomas Tuomaanpoika Karhinen (s. 1867), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1899. Avioliitto päättyi eroon 1913. Pariskunnalla oli yksi tytär.[3]

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Illés, Béla: Itäinen tuuli : katkelma teoksesta Tisza palaa. Suomentanut Hanna Karhinen. Leningrad: Kirja, 1931.
  • Tšumandrin, Mihail: Yksityistehtaassa : Rabelais'n tehdas. Suomentanut Hanna Karhinen. Leningrad: Kirja, 1932.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hanna Karhinen. Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 19.9.2007.
  2. a b c d e f Keravuori, Kirsi: Karhinen, Hanna (1878 – noin 1936) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.4.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 15.4.2021.
  3. a b Johanna Sofia (Andelin) Karhinen (1878–1938) 23.6.2018. WikiTree. Viitattu 15.4.2021.
  4. a b KASNTn NKVDn vuosina 1937–1938 rankaisemien Suomen Eduskunnan entisten jäsenten luettelo (arkistoitu sivu) 2.12.2008. Karjalan tasavalta. Viitattu 19.9.2007.
  5. Terijoelta. Työmies, 2.3.1903, nro 50, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 15.4.2021.
  6. Suomen Työväen Pääneuvoston täysi-istunto. Työmies, 23.2.1918, nro 52, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 15.4.2021.
  7. Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 162, 183. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
  8. a b Rinta-Tassi 1986, s. 478–479.
  9. Hentilä, Marja-Liisa ; Kalliokoski, Matti ; Viita, Armi: Uuden ajan nainen : Hilja Pärssisen elämä, s. 161. Helsinki: Siltala, 2018. ISBN 978-952-23451-9-6.
  10. Hanna Karhinen, Redaktör Ansökan om uppehållsbok 1918–1924. 10.2.1919. Tukholman kaupunginarkisto. Viitattu 15.4.2021. (ruotsiksi)
  11. Kostiainen, Auvo: The Forging of Finnish-American Communism 1917–1924, s. 55. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 1978. ISBN 951-64157-1-7.
  12. Кархинен, Ханна Фёдоровна Teloitettujen suomalaisten luettelo. Inkerin Liitto. Viitattu 15.4.2021. (venäjäksi)