Stalinin vainot

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Stalinin vainot olivat poliittisia vainoja, jotka alkoivat Neuvostoliitossa 1930-luvun lopulla Josif Stalinin vahvistaessa valta-asemaansa. Varsinainen ”suuri puhdistus” (ven. Большая чистка) ajoittui vuosiin 1936–1938, jolloin Nikolai Ježov toimi NKVD:n johtajana. Tämän vuoksi aikakautta on nimitetty myös ježovštšinaksi (ven. ежо́вщина). Vuosien 1936–1938 vainot toimeenpantiin ilman selkeää suunnitelmaa. Ne kohdistuivat epämääräisesti rajattuihin ihmisryhmiin, ja ne toteutettiin huolimattomasti. Vainojen kohteeksi joutui eräiden lähteiden mukaan noin 1,5 miljoonaa ihmistä[1], mutta esimerkiksi Elina Sana kirjoittaa (2004), että eri arvioiden mukaan vainoissa pidätettiin 7,5–14,0 miljoonaa ihmistä.[2] Hän jatkaa, että näistä pidätetyistä tuntematon määrä kuoli Neuvostoliiton keskitysleireillä.[2]

Petetyt idealistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet 1900-luvun alussa Pohjois-Amerikkaan matkanneet siirtolaiset matkustivat kohti Karjalaa ja Neuvostoliittoa muiden kommunismista innostuneiden siirtolaisten tavoin. Monelle amerikansuomalaiselle muutto Karjalaan oli melkein kuin muutto takaisin kotiseuduille. Ehkä Karjalan luonto ja maisemat silmissään he lähtivät tosiasioita uhmaten matkalleen, jolta eivät koskaan palanneet. Saatettiin ajatella, että kun Pohjois-Amerikasta ei ollut löytynyt sitä onnea, jota oltiin lähdetty etsimään, ehkä se löytyisi Karjalasta, kun sitä kommunististen ihanteiden mukaan yhdessä rakennetaan. Pohjois-Amerikasta tulleet liittyivät heti VKP(b)n jäseneksi (Venäjän kommunistinen-bolshevikkien-puolue).[3][4] Olot Karjalassa olivat monelle amerikansuomalaiselle siirtolaiselle vielä paljon karummat kuin Amerikassa. He muuttivat joukolla suomalaissyntyisten muodostamiin työkommuuneihin, joista monet olivatkin käytännössä ankaria työleirejä.

Vielä irvokkaampaa on se, että samaan aikaan, kun monet amerikansuomalaiset innolla muuttivat Karjalaan, Stalin oli jo aloittanut puhdistuksensa ja kommunistiset aatetoverit likvidoivat järjestelmällisesti toisia aatetovereitaan ihanteiden Neuvostoliitossa. Edes se, että noin 1 400 amerikansuomalaista vielä palasi 1930-luvulla takaisin Amerikkaan ja jopa kertoi Karjalassa tapahtuneista vangitsemisista ja teloituksista, ei avannut kaikkien idealistien silmiä näkemään millainen kohtalo heitäkin odottaisi.

Toisaalta karuissa oloissa kasvaneet amerikansuomalaiset todella rakensivat ja tekivät paljon työtä Karjalan tasavallan hyväksi. Monet tekivät useita vuosia paljon työtä ja elivät aivan normaalia elämää ennenkuin tuho saavutti heidät. Eräs Kalle Heino kirjoitti esimerkiksi näin heinäkuussa 1931: “Yleensä asiat menee täällä hyvin. Pojat vähän sairastelee vatsatautia. Asunto-olot ovat ahtaita. Ruualla pärjää ja töitä tehdään. Useita täältä on palaamassa Ameriikkaan, mutta enemmän on niitä, jotka eivät palaisi takaisin vaikka saisivat vapaan kyydin”[5] Monet ajattelivat tietysti pettymysten kohdatessa, että vaikeudet: köyhyys, ahtaus, sairaudet ja valtataistelut ovat vain alkuvaikeuksia kommunistisen järjestelmän juurtumisessa. Eri tutkijoiden mukaan noin 6 000:sta amerikansuomalaisesta siirtolaisesta kuoli Stalinin puhdistuksissa noin 2 000 henkeä.

Tapetut idealistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Kuva on otettu Krasnyi Bor nimisen tunnetun teloituspaikan muistokivilaatasta. Kuva on vuodelta 2007.

Eri lähteiden perusteella tiedetään, että Stalinin ajan vainoissa eri puolilla Neuvostoliittoa kuoli miljoonia ihmisiä. Pienimmätkin arviot ovat 4–5 miljoonaa, suurimmat ovat jopa 60–70 miljoonaa, jos mukaan lasketaan kaikki sodissa kaatuneet ja erilaisilla työleireillä tuhotut ihmiset Stalinin valtakaudella vuosina 1922–1953. Hannu Rautkallion mukaan puoluevaltion terrori tuhosi 1920–1930-luvuilla noin 25–30 miljoonaa Neuvostoliiton kansalaisia.

Osana näitä puhdistuksia Neuvostoliitossa eläneitä suomalaisia tai suomalaissyntyisiä ihmisiä tuhottiin arviolta 25 000–30 000.[6] Eri tutkijoiden mukaan noin 6 000:sta amerikansuomalaisesta siirtolaisesta kuoli Stalinin puhdistuksissa noin 2 000.[7][8] Tuhansia suomalaisia ja suomalaissyntyisiä vangittiin ja monet olivat varmasti tietoisia siitä, että ihmisiä vangitaan ja teloitetaan valtion toimesta. Silti moni uskoi, että noille tuomioille oli oikeat syyt. Kuitenkin kyse oli järjestelmällisistä puhdistuksista, joissa NKVD (Neuvostoliiton valtiollinen poliisi, myöhemmin KGB, nykyinen FSB) toteutti ylhäältä päin annettuja käskyjä likvidoida tietty määrä ihmisiä tietyltä alueelta[9].

Monia syytettiin muun muassa valtion vastaisesta toiminnasta, valtion tai yhteiskunnan omaisuuden tuhoamisesta tai vahingoittamisesta vastavallankumouksellisessa tarkoituksessa tai tällaiseen toimintaan agitoimisesta (Venäjän federaation rikoslakikokoelma vuodelta 1926, § 58/9-10). Samaan pykälään vedoten suomalaisia tai suomalaissyntyisiä syytettiin Suomen valtion organisoimasta vastavallankumouksellisesta toiminnasta. Vangittuja kuulusteltiin, kidutettiin ja tuomittiin tekaistuin syin. Yksistään silloisessa Leningradissa tapettiin vuosina 1937–1938 yhteensä 3 000 suomalaista.[10]

Petroskoin läheltä löytyy kaksi tunnettua teloituspaikkojen muistoaluetta: Sandarmoh ja Krasnyi Bor ('Punainen kangas'). Vuosina 1937–1938 Petroskoin lähistöllä ammuttiin ja haudattiin salaa ainakin 3 776 henkeä, ja yksi tällainen joukkoteloituspaikka on Krasnyi Borissa. Paikalla teloitettiin 9.8.1937–11.10.1938 yhteensä 1 196 henkeä, joiden joukossa oli 580 suomalaista. Paikalla on tehty kaivauksia vuonna 1997, joissa on löydetty hautoihin pinottuja ruumiita, joiden kalloissa oli ampumisen seurauksena luodinreikiä. Alueelle on avattu muistohautausmaa vuonna 1998. Krasnyi Boriin pystytetyssä muistomerkissä on lainaus Raamatusta venäjäksi, karjalaksi, suomeksi ja vepsäksi: "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen" (Matt 5:4). Puolestaan Sandarmohin teloitus- ja hautapaikassa Itä-Karjalassa tapettiin noin 800 suomalaista ja inkeriläistä[11], 676 karjalaista sekä yli 6 000 muuta kansallisuutta edustanutta ihmistä[12]. Tutkimus on osoittanut, että kaikki tapettiin syyttöminä.[11] Neuvostoliittoon 1920- ja 1930-luvuilla loikanneista vajaasta 15 000 suomalaisesta tapettiin liki puolet.[13]

Elokuun 1936 ensimmäisessä Moskovan oikeudenkäynnissä tuomittiin ”trotskilais-zinovjevilainen terroristiryhmä”, jonka 16 jäsenestä merkittävimmät olivat Grigori Zinovjev ja Lev Kamenev. He olivat aiemmin kamppailleet Stalinin rinnalla vallasta Lev Trotskia vastaan. Kaikki 16 tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Seuraavassa oikeudenkäynnissä tammikuussa 1937 tuomittiin muun muassa Karl Radek ja Grigori Sokolnikov ja kolmannessa maaliskuussa 1938 Nikolai Buharin ja Genrih Jagoda. Puna-armeijassa järjestettiin myös puhdistus, jossa teloitettiin muun muassa viidestä Neuvostoliiton marsalkasta kolme, 15 armeijankomentajasta 13, yhdeksästä amiraalista kahdeksan, 57 rintamankomentajasta 50, 186 divisioonankomentajasta 154, kaikki armeijankomissaarit ja 28 rintamankomissaarista 25.[14]

NKP:n pääsihteeri Nikita Hruštšov tuomitsi Stalinin poliittisen terrorin vuonna 1956 XX puoluekokouksessa.[15] Josif Stalinin kuoltua 5. maaliskuuta jälkeen alkoi rehabilointi, jonka tarkoituksena oli palauttaa syyttömästi teloitettujen tai tuomittujen arvonsa takaisin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "The Great Purges." Encyclopedia of Russian History. The Gale Group, Inc, 2004. Answers.com 21.12.2007.
  2. a b Elina Salo: Luovutetut – Suomen ihmisvangit Gestapolle, s. 79. WSOY, 2004.
  3. Sevander Mayme: Vaeltajat, s. 188. WSOY Turku, 2000.
  4. Lahti-Argituna, Leila: Olimme joukko vieras vaan - Venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvulta 1950-luvun alkuun., s. 118. Siirtolaisinstituutti Vammala, 2001.
  5. Sevander Mayme: Vaeltajat, s. 76. WSOY Turku, 2000.
  6. Rautakallio Hannu: Suuri Viha, Stalinin suomalaiset uhrit 1930-luvulla., s. 7-9. WSOY Juva, 1995.
  7. Sevander Mayme: Vaeltajat. WSOY Turku, 2000.
  8. Lahti-Argituna, Leila: Olimme joukko vieras vaan - Venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvulta 1950-luvun alkuun.. Siirtolaisinstituutti Vammala, 2001.
  9. Lahti-Arguntina, Leila: Olimme joukko vieras vaan - Venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvulta 1950-luvun alkuun, s. 38-39. Siirtolaisinstituutti Vammala, 2001.
  10. Koskinen, Jerri: Suomalaiset yhä kiinnostuneita Stalinin tapattamista sukulaisistaan savonsanomat.fi. Savon Media Oy. Viitattu 5.1.2017.
  11. a b Metsän kauhea salaisuus paljastui vasta 59 vuotta myöhemmin – suomalaisten ruumiit jäivät Sandarmohiin Ilta-Sanomat. 4.1.2017. Viitattu 4.1.2017.
  12. Страница не найдена Viitattu 4.1.2017.
  13. Puolet suomalaisista loikkareista kuoli Stalinin vainoissa yle.fi. Yleisradio Oy. Viitattu 5.1.2017.
  14. Kirjaviite Stephen Lee, European Dictatorships 1918-1945, sivu 56.
  15. Nikita S. Khrushchev: The Secret Speech — On the Cult of Personality, 1956.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]