Kidutus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Peinliches Verhoer.jpg

Kidutus on tahallista fyysisen tai henkisen kivun aiheuttamista, jonka tarkoituksena on uhrin rankaiseminen tai pelottelu, tietojen tai tunnustuksen kiristäminen[1] tai pelkästään kuulustelijan viihdyttäminenlähde?. Dialogi-lehden mukaan kidutuksen perimmäinen tavoite on uhrin persoonan tuhoaminen.[2]

Lievempiä huonon kohtelun muotoja sopimuksessa ovat halventava ja epäinhimillinen kohtelu.

Ruumiillisten vammojen lisäksi kidutus voi aiheuttaa masennuksen, ahdistuksen ja muistivaivojen kaltaisia henkisiä ongelmia.[2]

Nykyään kidutus on kielletty monissa kansainvälissä sopimuksissa ja monien maiden lainsäädännössä. Aikoinaan sitä on kuitenkin yleisesti käytetty oikeudenkäynneissä, joissakin maissa edelleenkin.

Kidutuksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kidutusta on käytetty useimmissa tunnetuissa kulttuureissa. Kidutuksella on haluttu koventaa rangaistusta tai saada tunnustuksia oikeudenkäynteihin.

Tunnustuksen saamiseksi kiduttamalla otti länsimaiseen oikeuskäytäntöön ensimmäiseksi käyttöön inkvisitio, mutta se levisi pian myös maalliseen oikeudenkäyttöön.[1] Kidutus ei kuitenkaan ole luotettava tiedonhankintamenetelmä, koska välttääkseen kärsimyksiä suurin osa kidutuksen uhreista on valmis tunnustamaan mitä tahansa. Etenkään menneinä aikoina se ei juuri vallanpitäjiä haitannut; tästä todistuksena ovat uuden ajan alun noitavainot. Vainojen aikana kidutuksella saatiin ilmiantoja, joiden kohteet edelleen alistettiin kidutukselle. Vanhastaan on väitetty, että "jokainen puhuu kolmantena päivänä".

Kidutusta kuulustelukeinona vastusti ankarasti jo Olaus Petri tuomarinohjeissaan, sillä "mikä oikeus se olisi, jos kidutettaisiin ja vaivattaisiin sitä, jota vastaan ei voida mitään todeksi näyttää", "on parempi päästää syyllinen irti kuin syytöntä kiduttaa ja vaivata" ja "sellaiset tunnustukset ovat tavallisesti väärät, ja usein tapahtuu, että moni kidutuksen tähden, jota kärsii, tunnustaa sen, mikä ei koskaan ole totta ollut eikä tapahtunut".[3] Yleisemmin sitä alettiin vastustaa Euroopassa valistuksen aikana 1700-luvulla. Esimerkiksi Ruotsissa ja siihen kuuluneessa Suomessa kuulusteluihin liittyvä kidutus kiellettiin vuonna 1772.[1]

Kidutus on nykymaailmassa yleistä diktatuureissa ja muissa maissa, joiden ihmisoikeustilanne on heikko vaikkapa sodan takia. 2000-luvun alkaessa ihmisoikeusjärjestöt ovat huolestuneet Yhdysvaltojen "terrorismin vastaisen sodan" ihmisoikeusloukkauksista, myös kidutuksesta. Ero kidutuksen ja kovennettujen kuulustelumenetelmien välillä on joskus hämärä. Esimerkiksi Yhdysvallat on esittänyt, ettei valvottaminen, epämukaviin asentoihin pakottaminen, melulle altistaminen, ajantajun hämärtäminen ja ruuan, juoman tai henkilökohtaisen hygienian epääminen tai seksuaalinen nöyryyttäminen ole kidutusta, vaan ainoastaan painostusta (engl. "coercion").lähde?

Tutkimusten mukaan kidutuksen uhka voi vaikuttaa uhriin enemmän kuin varsinaisen tuskan aiheuttaminen. Kidutuksella uhkaaminen onkin käytännössä lähes yhtä tehokasta kuin varsinainen kidutus. Kidutuksen voidaan sanoa alkavan siitä hetkestä, kun vangittu tietää joutuneensa kidutushaluisten ihmisten käsiin.

Kansainväliset sopimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kidutus on kielletty monissa kansain­välisissä sopimuksissa kuten YK:n ihmis­oikeuksien julistuksessa[4] ja kansalais­oikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansain­välisessä yleis­sopimuksessa vuodelta 1966[5]. Vuonna 1984 tehtiin Yhdistyneiden kansakuntien aloitteesta erityinen kidutuksen vastainen sopimus. Kidutusta pidetäänkin yhtenä pahimmista ihmis­oikeus­loukkauksista (ruumiillisen koskemattomuuden loukkaus).

Myös Euroopan ihmis­oikeus­sopimuksen 3. artiklassa kielletään kiduttamasta ketään tai rankaisemasta epä­inhimillisellä tai halventavalla tavalla.[6] Lisäksi Euroopan neuvoston jäsenvaltiot ovat tehneet erityisen eurooppalaisen yleis­sopimuksen kidutuksen ja epä­inhimillisen tai halventavan kohtelun estämiseksi.[7]

Kidutusta ehkäistään myös välillisesti, esimerkiksi takaamalla syytetyille oikeus vaieta.

Suomen laki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kidutus samoin kuin kuolemanrangaistus ja muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu on kielletty perustuslain 7 §:ssä[8]. Ketään ei myöskään saa luovuttaa ulkomaille, jos häntä siellä uhkaa kidutus.[9]

Suomen rikoslaki määrittelee kidutuksen rikokseksi, johon virkamies, luottamushenkilö tai muu julkista valtaa käyttävä henkilö syyllistyy, jos hän aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä

  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.

Kidutuksesta rangaistaan vähintään kahden ja enintään kahdentoista vuoden vankeudella. Siihen syyllistynyt virkamies on myös pantava viralta. Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön suorittaman kidutuksen.[10].

Jos vastaavanlaiseen tekoon syyllistyy muu kuin virkamies tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai jos teon motiivina on jokin muu kuin edellä mainittu, kidutusta koskevaa säännöstä ei sovelleta, mutta teko rangaistaan yleensä pahoinpitelynä tai sen laadusta riippuen myös esimerkiksi pakottamisena tai laittomana uhkauksena.

Jo alku­peräisessä vuoden 1889 rikos­laissa (25. luvun 11 §) säädettiin enintään neljän vuoden vankeusrangaistus sille, joka kiduttamalla pakotti toisen tunnustamaan jotakin. Säännös kumottiin rikos­lain uudistuksen yhteydessä vuonna 1995, koska se katsottiin erillisenä tarpeettomasksi, sillä samasta teosta voitiin rangaista myös pakottamista tai pahoinpitelyä koskevien säännösten perusteella. Vastaavaa säännöstä ei myöskään enää ollut muiden pohjois­maiden rikos­laeissa.[11][12]. Vuonna 2009 lakiin kuitenkin palautettiin kansain­välisten suositusten mukaisesti erillinen kidutusta koskeva säädös, joskaan sopimukset eivät nimenomaisesti sellaista edellyttäneet.[13]

Kidutusvälineitä ja metodeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erilaisia kidutusmenetelmiä on aikojen saatossa käytetty valtava määrä. Yleensä kidutus jaetaan fyysiseen ja henkiseen. Luovuutta on uhrattu valtavia määriä erilaisten kidutuslaitteiden ja menetelmien kehittämiseen. Mitään erikoisia välineitä ei kidutukseen kuitenkaan välttämättä tarvita.

Antiikista kuuluisia kidutusmenetelmiä olivat syöttäminen villipedoille ja kidutettavan erilaiset lävistykset metallipiikeillä (ristiinnaulitseminen).

Eri sodissa on syyllistytty monenlaisiin julmuuksiin; erilaiset sisällissodat ovat olleet monesti julmia molemmin puolin.

Muita yleisiä keinoja ovat sähkön käyttö (sähköšokit) ja kemikaalit (esim. saippua) käytettynä kehon herkkiin kohtiin, sukuelimiin tai ruumiinaukkoihin.

Kidutus kuulustelumenetelmänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kidutusta kuulustelumenetelmänä pidetään epäluotettavana. Kidutettuna ihminen voi tunnustaa mitä vain päästäkseen eroon kammottavasta tilanteesta. Länsimainen oikeuskäsitys ei hyväksy kiduttamalla saatuja tietoja oikeuskelpoisiksi. Vaikka kidutus on kansainvälisessä laissa kielletty, silti esimerkiksi Yhdysvallat käyttää presidentin myöntämin erityisvaltuuksin kuulustelumenetelmiä joita maan oma laki pitää kidutuksena.[14] Yhdysvallat perusteli Irakin sodan valtauksen jälkeisen vastarinnan jatkumisen vuoksi kidutuksen kaltaisten kuulustelumenetelmien käyttöä.[15] Yhdysvaltain oikeusministeriö salli CIA:n käyttää veteen hukuttamista, päähän läpsimistä sekä äärimmäisiin lämpötiloihin altistamista kuulustelumenetelmänä salaisissa ohjeissaan 2005.[16]

Salaiset kidutuskeskukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välttääkseen oman maansa lainsäädäntöä, CIA:n on perustanut salaisia kuulustelukeskuksiaan eri puolille maailmaa. Lukuiset eurooppalaisraportit ovat kertoneet Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun sijoittaneen salaisia pidätyskeskuksia Puolaan ja Romaniaan.[17]

Presidentti George W. Bushin hallintoa on arvosteltu kidutuksen käyttämisestä terroristiepäiltyjen kuulusteluissa. Yhdysvaltalaisista yli puolet ei hyväksy kidutusta missään olosuhteissa.[18]

Kidutuksesta elinikäinen trauma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Physicians for Human Rights -järjestö haastatteli 11:tä Abu Ghraibin vankilasta Irakista ja Guantanamon vankilasta Kuuban saarelta vapautettua vankia ja teki heille terveystarkastukset. CIA:lla on lupa ns. waterboarding-tekniikan käyttöön, jossa kuulusteltavan keho sidotaan hieman alakulmassa olevaan lankkun, kasvojen eteen sidotaan kangas ja päälle kaadetaan vettä. Tunne tukehtumisesta johtaa yökkäysrefleksiin ja hukkumisen pelkoon. Menetelmää testattaessa koehenkilöt kestivät käsittelyä keskimäärin 14 sekuntia.[19] Yhdysvaltojen armeijan kuulustelumetodit ovat aiheuttaneet vangeille vakavia oireita. Raportin mukaan entiset vangit kärsivät kivuista ja hautoivat itsemurhaa vielä vuosia vapautumisen jälkeen. Eräs vangeista kertoi, kuinka hänet oli pakotettu makaamaan lattialla virtsassa samalla, kun amerikkalaiset sotilaat löivät ja potkivat häntä. Häntä oli hyväksikäytetty luudanvarrella. Sotilas oli virtsannut hänen päälleen ja pakottanut ulvomaan koiran tavoin.[20]

Fyysinen kidutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykologinen kidutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kidutuksen uhrien päivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälistä kidutuksen uhrien päivää vietetään 26. kesäkuuta. Vuonna 1997 YK:n yleiskokous julisti Talous- ja sosiaalineuvoston (ECOSOC) suosituksesta päivän YK:n kansainväliseksi päiväksi kidutuksen uhrien puolesta päätöslauselmalla 52/149. Päämääränä on kidutuksen lopettaminen ja kidutuksen uhriksi joutuneiden tukeminen. Suomeen perustettiin kidutuksen uhrien kansainvälinen kuntoutuskeskus Centre for Torture Survivors, Kidutettujen kuntoutuskeskus.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Factum 3 (häb-kork), s. hakusana Kidutus. Weilin & Göös, 2004. ISBN 951-35-6642-0.
  2. a b Dialogi 8/2006: "Vain pieni osa kidutetuista pääsee hoitoon" (s. 38)
  3. Olaus Petrin tuomarinohjeet
  4. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 5. artikla
  5. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva KANSAINVÄLINEN YLEISSOPIMUS, 7. artikla
  6. Euroopan ihmisoikeussopimus, 3. artikla
  7. Eurooppalainen YLEISSOPIMUS kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi Finlex. Viitattu 26.11.2011.
  8. Suomen perustuslaki, 7 §
  9. Suomen perustuslaki, 9 §
  10. Suomen rikoslaki, 11. luvun 9 a §
  11. Hallituksen esitys Eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toisen vaiheen käsittäviksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi (94/1993) (Kohta 1.10.1.2, Vapauteen kohdistuvista rikoksista, Nykyinen lainsäädäntö ja sen epäkohdat) Finlex. Viitattu 26.11.2011.
  12. Laki rikoslain muuttamisesta (578/1995) Finlex. Viitattu 26.11.2011.
  13. Hallituksen esitys Eduskunnalle kidutusta koskeviksi rikoslain säännöksiksi sekä laiksi pakkokeinolain 5 a luvun 2 ja 4 §:n muuttamisesta (76/2009) Finlex. Viitattu 26.11.2011.
  14. Tuhokapitalismin nousu, WSOY 2008 (engl.The Shock Doctrine: The Rise of Disaster Capitalism 2007)
  15. [1] [2]
  16. Tuhokapitalismin nousu, WSOY 2008 (engl.The Shock Doctrine: The Rise of Disaster Capitalism 2007)
  17. Puolassa esitetty todisteita CIA:n salaisesta vankilasta. Reuters, AFP 05.09.2008
  18. STT/DPA: Liki puolet amerikkalaisista hyväksyy kiduttamisen, Helsingin Sanomat 24.6.2008
  19. CIA's Harsh Interrogation Techniques Described (ABC News)
  20. http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/06/663476 Raportti: USA kuulustelee vankinsa ihmisraunioiksi (MTV3-STT-Reuters 19.06.2008)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Glover, Jonathan: Ihmisyys: 1900-luvun moraalihistoria. (Humanity: A moral history of the twentieth century, 1999.) Suomennos: Petri Stenman. Pystykorvakirja. 4. painos 2007. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2003. ISBN 952-471-020-X.
  • Sonderegger, Linus: Die Rückkehr der Folter? Anwendung von Zwang bei der Vernehmung im deutschen und US-amerikanischen Recht. Schriftenreihe des Max-Planck-Instituts für ausländisches und internationales Strafrecht. Berlin: Duncker & Humblot, 2012. ISBN 978-3-428-13883-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]