Naomi Klein

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Naomi Klein
Naomi Klein (2014).
Naomi Klein (2014).
Syntynyt 5. toukokuuta 1970 Montreal (ikä 46)
Ammatit toimittaja, kirjailija
Kansalaisuus kanadalainen
Äidinkieli englanti
Aiheet globalisaatiokritiikki
Esikoisteos No Logo (2000)
Tuotannon kieli englanti
Sivusto naomiklein.org (englanniksi)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Naomi Klein (s. 5. toukokuuta 1970 Montreal, Kanada) on kanadalainen toimittaja, kirjailija ja aktivisti. Hänet tunnetaan erityisesti globalisaatiota ja kapitalismia arvostelevista teoksistaan No Logo (2000), Tuhokapitalismin nousu (2007) ja Tämä muuttaa kaiken (2014).

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä Kleinin että hänen aviomiehensä Avi Lewisin perheillä on tausta kansalaistoimijoina. Kleinin isoisä animaattori Philip Klein erotettiin Disney-yhtiön palveluksesta vuoden 1942 animaattoreiden lakon jälkeen hänen toimittuaan siinä aktiivisesti. Kleinin lääkäri-isä Michael Klein oli Vietnamin sodan vastustaja ja Physicians for Social Responsibility -järjestön (Lääkärin sosiaalinen vastuu) jäsen.[1] Hänen elokuvantekijä-äitinsä Bonnie Sherr Klein sai julkisuutta pornografian vastaisella elokuvallaan Not a Love Story.[2] Hänen veljensä Seth on Canadian Centre for Policy Alternatives -tutkimuskeskuksen Brittiläisen Kolumbian toimiston johtaja. Hänen appivanhempansa ovat journalisti Michele Landsberg ja poliitikko Stephen Lewis, Kanadan uuden demokraattisen puolueen johtaja David Lewisin poika.[1] Hänen tätinsä on naimisissa arkkitehti Daniel Libeskindin kanssa.lähde?

Klein opiskeli Toronton yliopistossa, mutta keskeytti opinnot kolmantena vuonna ja aloitti The Globe and Mailin palveluksessa. 23-vuotiaana hän siirtyi This Magazineen.[1]

Klein on ollut London School of Economicsin vierailevana luennoitsijana.[3]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 Klein julkaisi kirjan No Logo, josta tuli pian globalisaatiokriittisen liikkeen tunnus. Liike oli sulkenut WTO:n ministerikokouksen 1999 kuukautta ennen No Logon ilmestymistä. Kirjassa Klein arvostelee brändipainotteista kulutuskulttuuria kuvaamalla suuryritysten toimintaa. Hänen mukaansa yritykset ovat yleensä syyllistyneet maailman köyhimmissä maissa työntekijöiden riistoon tavoitellessaan yhä suurempia tuottoja. Hän arvosteli Nike-yhtiötä kirjassaan niin voimakkaasti, että se oli ensimmäisiä julkaisuja, jonka kritiikkiin yhtiö vastasi suoraan.[4]

Vuonna 2002 Klein julkaisi teoksen Vastarintaa ja vaihtoehtoja, kokoelman artikkeleita ja puheita, joita hän oli kirjoittanut globalisaatiokriittisen liikkeen puolesta. Kirjan tuotto meni avustuksena aktivistijärjestöille The Fences and Windows Fundin kautta. Klein on kirjoittanut muun muassa myös The Nationiin ja The Guardianiin aiheenaan esimerkiksi Irakin sota. Syyskuussa 2004 Harper’s Magazinessa julkaistussa artikkelissa Klein kirjoitti,[5] että vastoin yleisiä luuloja Bushin hallinnolla oli selkeä suunnitelma miehityksen jälkeiselle Irakille. Suunnitelman tarkoituksena oli luoda esteetön vapaa markkinatalous. Hän kuvailee myös suunnitelmia sallia ulkomaalaisten poimia vauraudet Irakista ja menettelytapoja näiden päämäärien saavuttamiseksi.

Vuonna 2004 Klein teki puolisonsa kanssa dokumenttielokuvan The Take, joka kertoi argentiinalaisista tehdastyöläisistä, jotka ottivat haltuunsa lakkautetut tehtaat ja aloittivat tuotannon uudelleen. Lokakuussa 2005 Klein oli 11:s Maailman intellektuellit -äänestyksessä, jossa listattiin maailman sata julkista älykköä. Sen kokosi Prospect-lehti yhdessä Foreign Policyn kanssa. Klein oli korkeimmalle sijoittunut nainen listalla.[6]

Kleinin kolmas kirja, Tuhokapitalismin nousu, ilmestyi syyskuussa 2007. Siinä Klein esittää rahamarkkinoiden toimivan vastoinkäymisiä kokeneiden ihmisten kustannuksella. Katastrofialueet eivät tästä näkökulmasta ole humanitaarisen avun kohteita, vaan ”puhtaita pöytiä”, joissa raivaustyö on tehty turva-alan (Irak), hotelliketjujen (Sri Lanka) tai yksityisiä koulupalveluja myyvien yritysten (New Orleans) hyväksi. Vuonna 2009 kanadanjuutalainen Klein esitti, että Israel asetettaisiin kulttuuriboikottiin, jotta palestiinalaiskysymys saataisiin ratkaistua. Klein totesi Israelille olevan tärkeää kuulua länsimaiseen kulttuuriin. Jos tuohon iskettäisiin, siinä osuttaisiin Kleinin mukaan valtion olennaiseen ytimeen.[7] Maailmanlaajuisen talouskriisin laajentuessa Klein kritisoi Friedmanin oppien mukaista talouspolitiikkaa, jota hän arvosteli jo kirjassaan Tuhokapitalismin nousu. Kleinin mukaan maailmanlaajuisen talouskriisin aiheutti pitkälti Milton Friedmanin oppien noudattaminen säännöstelyn poistamisessa.[8]

Vuonna 2014 Klein julkaisi teoksen Tämä muuttaa kaiken: kapitalismi vs ilmasto, jossa hän esittää ilmastonmuutoksen liittyvän keskeisesti kapitalistiseen tuotantojärjestelmään.[9] Helsingin Sanomien kirja-arviossa talouskulttuurin tutkija, kauppatieteiden tohtori ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vastuullisen liiketoiminnan tutkimusryhmän jäsen Paavo Järvensivu tiivisti Kleinin viestin siihen, että kansalaisliikkeiden on vaadittava valtaapitäviltä ripeitä ja vaikuttavia päätöksiä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Tämän toteuttamiseksi valtioiden ja valtioliittojen on ohjattava markkinoita voimakkaasti ja valtioiden on sekä investoitava vähäpäästöisiin ratkaisuihin että rajoitettava kulutusta säännöksin. Yhteiskunnan on työskenneltävä monimuotoistavan kulttuurisen murroksen hyväksi vähintään yhtä tarmokkaasti kuin teknologisten ja poliittisten ratkaisujen saavuttamiseksi. Järvensivu kuitenkin arvioi, ettei Kleinin näkökulmaa voi aivan sellaisenaan siirtää Suomeen: ”Siinä missä hän irtisanoutuu pohjoisamerikkalaisesta oikeistosta täysin ja näkee, että vasemmiston on vain voitettava taistelu sitä vastaan, Suomen oikeisto ei ole niin toivoton.”[10] Arvostettu Hilary Weston Writers´ Trust palkitsi teoksen tietokirjapalkinnolla sen ilmestymisvuonna.

Kleinin aiemmista teoksista No Logo ja Tuhokapitalismin nousu on otettu yli miljoonan kappaleen painos. Kleinin teoksia on käännetty 34 kielelle.lähde?

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c MacFarquhar, Larissa: Outside Agitator New Yorker. 8.12.2008. Viitattu 24.9.2016. (englanniksi)
  2. DiCaprio, Lisa: Not a Love Story: The film and the debate. Jump Cut, 1985, nro 30, s. 39–42. Artikkelin verkkoversio Viitattu 13.11.2007. (englanniksi)
  3. Visiting teaching fellows London School of Economics. Viitattu 24.9.2016. (englanniksi)
  4. Nike's response to No Logo 8.3.2000. Nike Inc. Viitattu 13.11.2007. (englanniksi)
  5. Baghdad year zero: Pillaging Iraq in pursuit of a neocon utopia (Maksullinen artikkeli) Harper's Magazine. 2004. The Harper’s Magazine Foundation. Viitattu 13.11.2007. (englanniksi)
  6. Prospect/FP Top 100 Public Intellectuals Results Foreign Policy. 15.10.2005. Viitattu 24.9.2016. (englanniksi)
  7. Kirjailija Naomi Klein panisi Israelin kulttuuriboikottiin, Yle.fi, uutiset, Viitattu 21.7.2009 [vanhentunut linkki]
  8. DemocracyNow - Naomi Klein: Wall St. Crisis Should Be for Neoliberalism What Fall of Berlin Wall Was for Communism Viitattu 6.1.2010
  9. Huovinen, Arto: Naomi Klein kytkee ilmastokriisin uusliberalismiin Kansan Uutiset. 5.12.2015. Viitattu 8.12.2015.
  10. Järvensivu, Paavo: Naomi Klein kertoo, kuinka ilmastonmuutos pysäytetään HS.fi. 28.10.2014. Viitattu 24.9.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]