Naomi Klein
| Naomi Klein | |
|---|---|
.jpg) Naomi Klein vuonna 2014. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. toukokuuta 1970 Montreal |
| Kansalaisuus | kanadalainen |
| Ammatti | toimittaja, kirjailija, professori |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | englanti |
| Tuotannon kieli | englanti |
| Aiheet | globalisaatiokritiikki |
| Esikoisteos | No Logo (2000) |
| Aiheesta muualla | |
| naomiklein.org (englanniksi) | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Naomi Klein (s. 8. toukokuuta 1970 Montreal, Kanada)[1] on kanadalainen toimittaja, kirjailija, professori ja aktivisti. Hänet tunnetaan erityisesti globalisaatiota ja kapitalismia arvostelevista teoksistaan No Logo (2000), Tuhokapitalismin nousu (2007) ja Tämä muuttaa kaiken (2014). Klein on vuodesta 2018 viestinnän, kulttuurin ja feminismin tutkimuksen professori Rutgersin yliopistossa.[2]
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Klein on kotoisin juutalaisesta perheestä. Sekä Kleinin että hänen aviomiehensä Avi Lewisin perheillä on tausta kansalaistoimijoina. Kleinin isoisä, animaattori Philip Klein, erotettiin Disney-yhtiön palveluksesta vuoden 1942 animaattoreiden lakon jälkeen hänen toimittuaan siinä aktiivisesti. Kleinin lääkäri-isä Michael Klein oli Vietnamin sodan vastustaja ja Physicians for Social Responsibility -järjestön (Lääkärin sosiaalinen vastuu) jäsen.[3] Hänen elokuvantekijä-äitinsä Bonnie Sherr Klein sai julkisuutta pornografian vastaisella elokuvallaan Not a Love Story.[4] Hänen veljensä Seth on Canadian Centre for Policy Alternatives -tutkimuskeskuksen Brittiläisen Kolumbian toimiston johtaja. Hänen appivanhempansa ovat journalisti Michele Landsberg ja poliitikko Stephen Lewis, Kanadan uuden demokraattisen puolueen johtaja David Lewisin poika.[3] Hänen tätinsä on naimisissa arkkitehti Daniel Libeskindin kanssa. Klein on julkisesti tunnustautunut feministiksi ja on luonnehtinut muun muassa kirjaansa No Logo leimallisesti feministiseksi.[5] Hän on myös Rutgersin yliopiston viestinnän, kulttuurin ja feminismin tutkimuksen professori.[2]
Klein opiskeli Toronton yliopistossa, mutta keskeytti opinnot kolmantena vuonna ja aloitti The Globe and Mailin palveluksessa. 23-vuotiaana hän siirtyi This Magazineen.[3]
Klein on ollut London School of Economicsin vierailevana luennoitsijana.[6]
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2000 Klein julkaisi kirjan No Logo, josta tuli pian globalisaatiokriittisen liikkeen tunnus. Liike oli sulkenut WTO:n ministerikokouksen 1999 kuukautta ennen No Logon ilmestymistä. Kirjassa Klein arvostelee brändipainotteista kulutuskulttuuria kuvaamalla suuryritysten toimintaa. Hänen mukaansa yritykset ovat yleensä syyllistyneet maailman köyhimmissä maissa työntekijöiden riistoon tavoitellessaan yhä suurempia tuottoja. Hän arvosteli Nike-yhtiötä kirjassaan niin voimakkaasti, että se oli ensimmäisiä julkaisuja, jonka kritiikkiin yhtiö vastasi suoraan.[7]
Vuonna 2002 Klein julkaisi teoksen Vastarintaa ja vaihtoehtoja, kokoelman artikkeleita ja puheita, joita hän oli kirjoittanut globalisaatiokriittisen liikkeen puolesta. Kirjan tuotto meni avustuksena aktivistijärjestöille The Fences and Windows Fundin kautta. Klein on kirjoittanut muun muassa myös The Nationiin ja The Guardianiin aiheenaan esimerkiksi Irakin sota. Syyskuussa 2004 Harper’s Magazinessa julkaistussa artikkelissa Klein kirjoitti,[8] että vastoin yleisiä luuloja Bushin hallinnolla oli selkeä suunnitelma miehityksen jälkeiselle Irakille. Suunnitelman tarkoituksena oli luoda esteetön vapaa markkinatalous. Hän kuvailee myös suunnitelmia sallia ulkomaalaisten poimia vauraudet Irakista ja menettelytapoja näiden päämäärien saavuttamiseksi.
Vuonna 2004 Klein teki puolisonsa kanssa dokumenttielokuvan The Take, joka kertoi argentiinalaisista tehdastyöläisistä, jotka ottivat haltuunsa lakkautetut tehtaat ja aloittivat tuotannon uudelleen. Lokakuussa 2005 Klein oli 11:s Maailman intellektuellit -äänestyksessä, jossa listattiin maailman sata julkista älykköä. Sen kokosi Prospect-lehti yhdessä Foreign Policyn kanssa. Klein oli korkeimmalle sijoittunut nainen listalla.[9]
Kleinin kolmas kirja, Tuhokapitalismin nousu, ilmestyi 2007. Siinä Klein esittää rahamarkkinoiden toimivan vastoinkäymisiä kokeneiden ihmisten kustannuksella. Katastrofialueet eivät tästä näkökulmasta ole humanitaarisen avun kohteita, vaan ”puhtaita pöytiä”, joissa raivaustyö on tehty turva-alan (Irak), hotelliketjujen (Sri Lanka) tai yksityisiä koulupalveluja myyvien yritysten (New Orleans) hyväksi. Vuonna 2009 kanadanjuutalainen Klein esitti, että Israel asetettaisiin kulttuuriboikottiin, jotta palestiinalaiskysymys saataisiin ratkaistua. Klein totesi Israelille olevan tärkeää kuulua länsimaiseen kulttuuriin. Jos siihen iskettäisiin, siinä osuttaisiin Kleinin mukaan valtion olennaiseen ytimeen.[10] Maailmanlaajuisen talouskriisin laajentuessa Klein kritisoi Friedmanin oppien mukaista talouspolitiikkaa, jota hän arvosteli jo kirjassaan Tuhokapitalismin nousu. Kleinin mukaan maailmanlaajuisen talouskriisin aiheutti pitkälti Milton Friedmanin oppien noudattaminen säännöstelyn poistamisessa.[11]
Klein julkaisi 2014 teoksen Tämä muuttaa kaiken: kapitalismi vs ilmasto, jossa hän esittää ilmastonmuutoksen liittyvän keskeisesti kapitalistiseen tuotantojärjestelmään.[12] Helsingin Sanomien kirja-arviossa talouskulttuurin tutkija Paavo Järvensivu tiivistää Kleinin viestin siihen, että kansalaisliikkeiden on vaadittava vallanpitäjiltä ripeitä ja vaikuttavia päätöksiä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Sen toteuttamiseksi valtioiden ja valtioliittojen on ohjattava markkinoita voimakkaasti ja valtioiden on sekä investoitava vähäpäästöisiin ratkaisuihin että rajoitettava kulutusta säännöksin. Yhteiskunnan on työskenneltävä monimuotoistavan kulttuurisen murroksen hyväksi vähintään yhtä tarmokkaasti kuin teknologisten ja poliittisten ratkaisujen saavuttamiseksi. Järvensivu kuitenkin arvioi, ettei Kleinin näkökulmaa voi aivan sellaisenaan siirtää Suomeen: ”Siinä missä hän irtisanoutuu pohjoisamerikkalaisesta oikeistosta täysin ja näkee, että vasemmiston on vain voitettava taistelu sitä vastaan, Suomen oikeisto ei ole niin toivoton.”[13] Arvostettu Hilary Weston Writers´ Trust palkitsi teoksen tietokirjapalkinnolla sen ilmestymisvuonna.lähde?
Kleinin aiemmista teoksista No Logo ja Tuhokapitalismin nousu on otettu yli miljoonan kappaleen painos. Kleinin teoksia on käännetty 34 kielelle.
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- No logo. Ei tilaa, ei vaihtoehtoja, ei töitä, ei logoa: tähtäimessä brändivaltiaat. (No logo. No Space, No Choice, No Jobss: Taking Aim at the Brand Bullies, 2000) Suomentanut Liisa Laaksonen & Maarit Tillman. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-26275-7
- Vastarintaa ja vaihtoehtoja. (Fences and Windows. Dispatches from the Front Lines of the Globalization Debate, 2002) Suomentanut Maarit Tillman. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27949-8
- Tuhokapitalismin nousu. (The Shock Doctrine. The Rise of Disaster Capitalism, 2007) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33866-7
- Tämä muuttaa kaiken. Kapitalismi vs ilmasto. (This Changes Everything. Capitalism vs. the Climate, 2014) Suomentanut Teppo Eskelinen, Kaj Lipponen ja Henri Purje. Helsinki: Into, 2015. ISBN 978-952-264-405-3
- Kun ei ei riitä. (No is not enough. Resisting Trump's Shock Politics and Winning the World We Need, 2017.) Suomentanut Kirsimarja Tielinen. Helsinki: Into, 2018. ISBN 9789522649041.
- The Battle for Paradise: Puerto Rico Takes on the Disaster Capitalists.. Chicago: Haymarket Books, 2018. ISBN 978-160-8-46357-2
- Klein, Naomi: Tuli on irti: Maapallon polttava tulevaisuus. (Alkuteos On Fire, suom. Laura Kalmukoski) Helsinki: Into, 2022. ISBN 978-952-351-839-1
- Naomi Klein ja Rebecca Stefoff : Näin pelastamme planeetan. (How to change everything: The young human's guide to protecting the planet and each other, 2021) Suomentanut Laura Kalmukoski.. Helsinki: Into, 2023. ISBN 978-952-351-959-6
- Klein, Naomi: Kaksoisolento. (Alkuteos Doppelganger, suom. Silja-Maaria Aronpuro) Helsinki: Into Kustannus, 2024. ISBN 978-952-393-360-6
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Naomi Klein Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.1.2017. (englanniksi)
- ↑ a b Naomi Klein: Gloria Steinem Endowed Chair in Media, Culture and Feminist Studies. Rutgers, The State University of New Jersey, Institute for Women’s Leadership. Viitattu 17.9.2019.
- ↑ a b c MacFarquhar, Larissa: Outside Agitator New Yorker. 8.12.2008. Viitattu 24.9.2016. (englanniksi)
- ↑ DiCaprio, Lisa: Not a Love Story: The film and the debate. Jump Cut, 1985, nro 30, s. 39–42. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.11.2007. (englanniksi)
- ↑ Viner, Katharine: Hand-to-brand-combat. The Guardian, International edition, 23 Sep 2000. Viitattu 17.9.2019.
- ↑ Visiting teaching fellows London School of Economics. Viitattu 24.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Nike's response to No Logo 8.3.2000. Nike Inc. Viitattu 13.11.2007. (englanniksi)
- ↑ Baghdad year zero: Pillaging Iraq in pursuit of a neocon utopia (Maksullinen artikkeli) Harper's Magazine. 2004. The Harper’s Magazine Foundation. Viitattu 13.11.2007. (englanniksi)
- ↑ Prospect/FP Top 100 Public Intellectuals Results Foreign Policy. 15.10.2005. Viitattu 24.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Kirjailija Naomi Klein panisi Israelin kulttuuriboikottiin Yle Uutiset. 26.6.2009. Viitattu 21.7.2009.
- ↑ Goodman, Amy: Naomi Klein: Wall St. Crisis Should Be for Neoliberalism What Fall of Berlin Wall Was for Communism Democracy Now!. 6.10.2008. Viitattu 6.1.2010.
- ↑ Huovinen, Arto: Naomi Klein kytkee ilmastokriisin uusliberalismiin Kansan Uutiset. 5.12.2015. Viitattu 8.12.2015.
- ↑ Järvensivu, Paavo: Naomi Klein kertoo, kuinka ilmastonmuutos pysäytetään HS.fi. 28.10.2014. Viitattu 24.9.2016.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Naomi Klein Wikimedia Commonsissa
Sitaatteja aiheesta Naomi Klein Wikisitaateissa- Naomi Kleinin kotisivut (englanniksi)
- Board of Directors, 350.org
- Naomi Klein Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||
