Yhdistyneiden kansakuntien kidutuksen vastainen sopimus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
  Hyväksynyt ja ratifioinut sopimuksen
  Hyväksynyt sopimuksen, muttei ole ratifioinut sitä
  Ei ole hyväksynyt sopimusta

Yhdistyneiden kansakuntien kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus (engl. United Nations Convention against Torture and Other Cruel, Inhuman or Degrading Treatment or Punishment, lyhyesti pelkkä Yhdistyneiden kansakuntien kidutuksen vastainen sopimus eli CAT) on Yhdistyneiden kansakuntien sopimus, jolla pyritään estämään kidutusta ympäri maailmaa. Sopimus ratifioitiin 10. joulukuuta 1984 ja se astui 26. kesäkuuta 1987, kun 20 YK:n jäsenmaata oli ratifioinut sen.

Suomi ratifioi sopimuksen 1989 ja se astui Suomen osalta voimaan 29. syyskuuta tuona vuonna.[1]

Sopimuksen seuranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleissopimuksessa perustettiin samalla YK:n kidutuksenvastainen komitea (engl. The Committee against Torture) eli CAT-komitea[2], joka valvoo sopimuksen toteutumista. Komitea tarkastelee sopimusvaltioiden toimittamia määräaikaisraportteja ja vastaanottaa ilmoituksia ihmisoikeusloukkauksista asianomaisilta henkilöiltä (tai ihmisiltä, jotka ovat tehneet ilmoituksen asianomaisen puolesta). Kaikki kansalliset oikeussuojakeinot täytyy kuitenkin olla käytetty ennen kuin yksilövalituksen voi tehdä komitealle. Ilmoituksia voivat tehdä myös valtiot, jotka ovat hyväksyneet molemmat menettelyt.[3]

Komitealla on valta tehdä yhteistyössä kyseessä olevan sopimusvaltion kanssa luottamuksellisia tutkimuksia väitetystä järjestelmällisestä kidutuksesta. Komitean havainnot toimitetaan tutkimuksen kohteena olevalle sopimusvaltiolle, ja tiivistelmä tutkimuksista voidaan sopimusvaltion kuulemisen jälkeen sisällyttää komitean vuosiraporttiin, joka annetaan YK:n yleiskokoukselle.[3]

Sopimusvaltiot valitsevat komitean jäsenet suljetulla lippuäänestyksellä valtioiden asettamista ehdokkaista, mutta jäsenet eivät edusta omaa valtiotaan.[3]

Sopimuksen toteutuminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kidutuksen vastainen komitea tutki Suomen antaman seitsemännen määräaikaisraportin ja antoi päätelmänsä joulukuussa 2016. Suomelta odotetaan vastausta komitean suosituksiin joulukuussa 2017. Seuraavan määräaikaisraportin vuoro on vuonna 2020.[4]

Arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komitean mukaan tutkintavankeja pidetään usein liian pitkään poliisin tiloissa. Tiloissa ei ole riittävästi mahdollisuuksia ulkoiluun ja muuhun mielekkääseen tekemiseen.[4]

Käsirautoja käytetään vankikuljetuksissa rutiininomaisesti, vaikka niihin pitäisi turvautua vain tarpeen mukaan. Etälamautinta on käytetty poliisiasemien kaltaisissa suljetuissa tiloissa useita kertoja, vaikka sen käyttöön tulisi turvautua vain äärimmäisissä tilanteissa, joihin liittyy vakavia uhkia. Alaikäisiä säilytetään pidätysselleissä yhdessä aikuisten kanssa.[4]

Kidutuksen vastaisen komitean huolena ovat yhä vessattomat sellit eli "paljusellit", joissa vaan vangin on ulostettava, virtsattava ja siivottava kuukautisvuotonsa ämpäriin[4]. Kahden hengen vessattomissa selleissä tarpeensa joutuu tekemään toisen vangin edessä. Niitä on käytössä enää miehillä.[5]. Komitea on huolissaan myös siitä, että Suomessa on määritetty vanhenemisaika (20 vuotta) oikeudelle syyttää ihmistä kidutuksesta.[4]

Viimeaikoina Suomi on muuttanut lainsäädäntöään niin, että se saattaa heikentää turvapaikanhakijoiden oikeussuojakeinoja ja lisätä palauttamisriskiä. Ongelmia on myös kidutetuiksi joutuneiden turvapaikanhakijoiden tunnistamisessa ja turvapaikanhakijoiden säilöönottamisessa erityisesti maastapoistamisen yhteydessä. Säilöönotettuja turvapaikanhakijoita ja paperittomia henkilöitä ei tilastoida. Ihmiskaupan uhreiksi joutuneita ei tunnisteta tai suojella kunnolla.[4]

Komitea on yhä huolissaan siitä, että Suomi ei pyri ehkäisemään tai poistamaan tarpeeksi tehokkasti kaikkia naisiin kohdistuvia väkivallan muotoja, esimerkiksi kotiväkivaltaa.[6][4]

Parannukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2010 raportin jälkeen Suomi hyväksyi useita kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia (esimerkiksi voimaansaatti Istanbulin sopimuksen) ja asetti eduskunnan oikeusasiahenkilön kidutuksen vastaiseksi kansalliseksi valvojaksi. Suomi teki ulkomaalaislakiin muutoksen, jolla kielletään alaikäisten turvapaikanhakijoiden säilöönotto. Se siirsi vankien terveyspalvelut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) alaisuuteen. Suomi hyväksyi naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen toimintaohjelman vuosille 2010–2015 ja naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomista koskevan toimintaohjelman vuosille 2012–2016.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:United Nations Convention against Torture and Other Cruel, Inhuman or Degrading Treatment or Punishment