Vankiselli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vankiselli on yhdelle tai yleensä korkeintaan muutamalle vangille tarkoitettu vankilan asuinhuone, vangin koti. Suomen sana selli perustuu latinan sanaan cella, joka tarkoittaa komeroa, koppia tai kammiota.

Tyypillinen vankiselli Alcatrazin vankilasta.

Sellejä edelsivät vankiloissa 1800-luvulle saakka yhtenäishuoneet. 1800-luvun lopulta lähtien alettiin rakentaa sellivankiloita. Suomen ensimmäinen sellivankila oli Hämeenlinnassa, Hämeen linnan yhteydessä. Vuonna 1871 rakennettu vankila toimii nykyisin vankilamuseona.

Sellivankilan kehittäminen liittyi muuttuneeseen käsitykseen vankilan tehtävästä. Korkeintaan muutamalle vangille tarkoitetut sellit oli tarkoitettu luomaan olosuhteita, joissa vanki voisi tuomionsa kuluessa rangaistuksen kärsimisen ohella myös parantua, tulla jälleen yhteiskuntakelpoiseksi.

Sellityyppejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hämeenlinnan vanhan lääninvankilan sellit ovat kooltaan 2,3 × 3,5 m ja ne avautuvat kerroksittain keskushalliin, mikä heijastaa panoptikon-ideaa vankilan yleisrakenteessa. Tästä vankilasta löytyy seuraavanlaisia sellejä:

Vankilaan tullessaan vanki joutui ensimmäiseksi matkaselliin. Matkaselliin on majoittuneena useampi vanki ja sen ovet pidetään aina lukittuina. Myös tie vapauteen kulki matkasellin kautta, jossa vanki vietti viimeisen vankilayönsä.

Pienikokoisissa yöselleissä viettivät yönsä ne vangit, jotka päiväsaikaan tekivät työtä vankilan työhuoneilla.

Päiväsellit ovat isompia ja niissä vangit tekivät myös työtä. 1960-luvulta lähtien sellissä tehtävästä työstä pyrittiin luopumaan ja siirtämään se erillisiin työtiloihin. Aikaisemmin päiväsellin sänky oli seinälle nostettavaa mallia symboloiden sitä, että päiväsaikaan oli työskenneltävä.

Lisäksi on olemassa varsinainen eristysselli eli rundi, johon saattaa joutua sääntörikkomusten takia.

Pimeä selli oli tarkoitettu kurinpidollisia rangaistuksia varten. Tätä sellimuotoa ei Suomessa enää käytetä.

Vessaton selli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Paljuselleiksi" kutsutaan vessattomia sellejä, joissa vanki joutuu ulostamaan, virtsaamaan ja siivoamaan kuukautisvuotonsa ämpäriin. Lavuaarin alla säilytettävän ämpärin haju on häiritsevä, kun vanki pesee esimerkiksi käsiä tai ottaa juomavettä.[1] Kahden hengen vessattomissa selleissä tarpeensa on tehtävä huonetoverin nähden[2].

Euroopassa vessattomia sellejä on käytössä lähinnä Itä- ja Etelä-Euroopassa sekä Suomessa, mutta ei muissa Pohjoismaissa. Suomessa oli käytössä 736 vessatonta selliä vuonna 2007. Määrä laski 222 selliin vuonna 2011. YK:n kidutuksen vastainen komitea (CAT-komitea) on useasti antanut Suomelle huomautuksen paljusellien käytöstä. Komitean mukaan vankien on päästävä vessaan vuorokauden ajasta riippumatta.[1] Naisvankeja ei Suomessa enää sijoiteta kahden hengen paljuselleihin, miesvankeja kyllä.[2]

Vuonna 2012 oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astola lupasi, että paljuselleistä päästään eroon viimeistään vuonna 2017.[3] Vessojen rakentaminen selleihin vaatii remontteja. Viimeisistä vessattomista vankiloista Mikkelin vankila luopui paljuselleistä remontin valmistuttua heinäkuussa 2015[4], Helsingissä peruskorjaus valmistui keväällä 2017[5] ja Hämeenlinnaan rakennetaan uusi vankila, joka valmistuu vuonna 2020päivitettävä[6]. Paljusellien poistamisesta käytiin keskustelua parikymmentä vuotta ennen kuin siihen lopulta ryhdyttiin[7].

Ennen remonttien valmistumista vankiloita on ohjeistettu päästämään kaikki vangit yhteisiin vessoihin aina kun he sitä haluavat. Vapautuneet vangit kertoivat Kriminaalihuollon tukisäätiölle, että vartijoilla ei aina ole joko aikaa tai halua availla ovia, eivätkä esimiehet valvo vessaan pääsyn toteutumista. Hämeenlinnan ja Helsingin vankiloiden johtajien mukaan vangit pääsevät halutessaan vessaan myös yöllä, eivätkä johtajat ole saaneet valituksia oikeuden toteutumisesta.[1]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lahtinen, Jouko ym.: Kalterimaisema : näköaloja vankilamuseon kävijälle. Hämeenlinna: Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, 1998. ISBN 952-9525-11-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]