Kauttua
Kauttua on Eurassa Satakunnassa sijaitseva Kauttuan kylään perustetun Kauttuan ruukin ympärille muodostunut tehdasyhdyskunta, joka yhdessä Euran kirkonkylän kanssa muodostavat nykyään pääosan Euran keskustaajamaa.
Luonnonympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kauttua sijaitsee Säkylän Pyhäjärven pohjoisrannalla Eurajoen varressa, Säkylän Pyhäjärven luusuan luona.
Keskuspalvelut ja taajama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kauttualla on liikekeskus, jossa on kauppa, ravintola ja pankki. Lisäksi siellä on muun muassa pallokenttä, karting-rata ja ampumarata.
Tilastokeskuksen taajamarajauksessa 2011 Kauttua on yhdessä Euran kirkonkylän kanssa osa Euran kirkonkyläksi nimettyä Euran keskustaajamaa, jonka väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 6 587 asukasta.[1] Aiemmin se on muodostanut oman tilastollisen taajamansa, joka kuitenkin on sittemmin kasvanut yhteen Euran kirkonkylän taajaman kanssa. Taajaman liikennemerkkirajaus ei ulotu Kirkkovainioon eikä Luistariin.
Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noin puolentoista kilometrin päässä Kauttualta sijaitsee Euran lentokenttä. Rauman radalta kulki aikoinaan Kauttualle haararata, joka poistettiin käytöstä vuonna 2009.[2]
Teollisuusyhdyskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Kauttuan paperitehdas
Kauttualla on vuodesta 1908 toiminut alun perin A. Ahlström Osakeyhtiön omistuksessa ollut Kauttuan paperitehdas. Yksi Kauttuan paperitehtaan paperikoneista on nykyään Ahlstrom Tampere Oy:n ja kaksi muuta Jujo Thermal Oy:n omistuksessa. Toinen merkittävä teollisuuslaitos on Amcor Flexibles Finland Oy:n tehdas, joka oli aikanaan myös A. Ahlström Oy:n omistama.
Ruukkiympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Kauttuan ruukinpuisto
Kauttualla on historiallinen ruukkialue Kauttuan ruukinpuisto ja Luistarin muinaispuisto. Ruukinpuiston alueella sijaitsevia tärkeitä rakennuksia ja paikkoja ovat muun muassa Tallinmäki, Kauttuan Klubi ja Alvar Aallon suunnittelema Terassitalo. Pyhäjärvi-instituutti sijaitsee aivan Ruukinpuiston kupeessa. Kauttuan ruukki- ja paperitehdasyhdyskunta kuuluu Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin[3].
Kauttuan vanhin kartta[4] maanmittari Olof Mörtin tekemä vuodelta 1696.
Asutusta Kauttualla uskotaan olleen jo 7 000 vuotta sitten.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 22.3.2013. [vanhentunut linkki]
- ↑ Kauttuan rata vetelee viimeisiään 26.6.2012. Satakunnan Kansa. Viitattu 19.9.2012. [vanhentunut linkki]
- ↑ Kauttuan ruukki- ja paperitehdasyhdyskunta Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
- ↑ Digitoidun asiakirjan katselu astia.narc.fi. Viitattu 20.4.2021.
- ↑ http://www.eura.fi/ruukinpuisto/esihistoria.html (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kauttua Wikimedia Commonsissa