Luistari

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Luistari
Sijainti

Luistari
Koordinaatit 61.112948°N, 22.146163°E
Valtio Suomi
Historia
Tyyppi kalmisto, röykkiöhauta, asuinpaikka
Huippukausi pronssikausi, rautakausi, keskiaika
Kaupunki Eura

Luistari on Euran kunnassa sijaitseva muinaisjäännösalue. Se on yksi Suomen merkittävimmistä ja parhaiten tutkituista arkeologisista kohteista. Luistarin muinaisjäännösalue käsittää pronssi- ja varhaisrautakautisen asuinpaikan sekä Suomen suurimman myöhäisrautakautisen kalmiston. Luistari on tunnettu ensisijaisesti kalmistosta tehtyjen puku- ja esinelöytöjen vuoksi ja vuosikymmeniä jatkuneiden tutkimusten avulla on saatu paljon uutta tietoa muun muassa viikinkiaikaisesta kulttuurista ja pukeutumisesta. Luistarin haudan numero 56 perusteella on 1970-luvulla rekonstruoitu Euran emännän puku.

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luistari sijaitsee Kauttualla kantatie 43:n länsipuolella, noin kaksi kilometriä etelään Euran kirkosta. Luistarin lisäksi lähialueella sijaitsee myös toistakymmentä muuta eri-ikäistä kalmistoa ja asuinpaikkaa. Ne ovat kaikki sijoittuneet Pyhäjärven pohjoispäähän, järvestä alkunsa saavan Eurajoen rannoille. Luistari on jokilaakson kalmistoista eteläisin. Kauttuan rautakautisen kylän arvellaan sijainneen aivan Luistarin vieressä, nykyisen maantien itäpuolella olevalla pellolla. Yli tuhat vuotta asuttuna ollut kylä on autioitunut isonjaon myötä 1700-luvulla. [1] Lähistöllä sijaitsee myös 700–800 -luvuilla käytössä ollut Kauttuan linnavuori, josta on ollut näköyhteys Luistariin.

Luistarin kalmisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luistarin kalmisto löytyi vuonna 1969 viemäritöiden yhteydessä. [2] Ojankaivuun yhteydessä löytyi hopeoitu 900-luvulle, eli viikinkiajalle ajoittuva miekka (KM17847:1). Tuolloin paikalla suoritettiin pelastuskaivaukset, joissa paljastui lisää hautoja. Kaivauksia jatkettiin seuraavina kesinä alueilla, joiden arveltiin olevan vaarassa tuhoutua työmaan vuoksi ja paikan laajuuden selvittyä Luistarissa tehtiin arkeologisia kaivaustutkimuksia vuosien1969-1992 välillä dosentti Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin johdolla. Eurassa ei tiettävästi ollut perimätietoa Luistarin käytöstä hautausmaana, vaikkakin aluetta oli jätetty viljelemättä 1600-luvun karttojen perusteella. Käyttämättä jättäminen saattoi johtua alueen kivikkoisuudesta tai siitä, että paikassa tiedettiin olevan hautoja. Myöhempinä aikoina Luistarin alue on ollut osittain maanviljelykäytössä ja osittain joutomaana[3]. Viimeisimmissä kaivaustutkimuksissa löydettiin jälkiä myös kalmiston vieressä tapahtuneesta muinaisemmasta viljelystä[4].

Haudat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luistarissa on kaivettu yli 1300 myöhäisrautakautista ruumishautaa. Näiden lisäksi alueella sijaitsevista hautaröykkiöistä on löytynyt polttohautauksia. Ruumiskalmistosta on löytynyt sekä aikuisten että lasten hautoja ja myös joitakin useamman ihmisen hautoja. Rautakaudella polttohautaus oli yleisin tapa haudata vainajat, joten Euran 500-600-luvuilta peräisin olevat ruumishaudat kuuluvat lähiseudulla sijaitsevien Köyliön ja Yläneen kalmistojen sekä Etelä-Pohjanmaan löytöjen ohella Suomen vanhimpien ruumishautojen joukkoon. Hautoihin laitetun varustuksen, kuten esimerkiksi korujen ja aseiden määrä, vaihtelee. Luistarin haudoista 436 sisälsi esineitä[5] ja yli 800 hautaa oli esineettömiä. Vaatteiden jäännösten lisäksi 55 %:ssa esineellisistä haudoista oli saviastioita tai eläinten luita[6]. Yhteensä 102:ssa haudassa oli teräaseita, kuten miekkoja, keihäänkärkiä, väkipuukkoja ja nuolenkärkiä sekä kilpien jäännöksiä ja 99:ssä haudassa viikatteita, sirppejä, keritsimiä ja muita työkaluja. Merovingiajan haudoissa ei ollut työkaluja. [7] Luistarin käyttöaika on ajoitettu esinelöytöjen ja kalmiston hautausten sijainnin sekä hautojen kokonaismäärän perusteella noin vuosien 500–1300 välille, hautaamisen jatkuessa katkeamattomana merovingiajalta aina keskiajalle saakka. Varhaisimmista merovingihaudoista suuri osa on jäänyt myöhempien hautojen alle, joten niistä voi puuttua esineitä[8].

Luistarin yhteisön kooksi on arvioitu 600-luvulla noin 12 henkilöä ja 1100-luvulle mennessä määrä on kolminkertaistunut. Luistariin on haudattu Lehtosalo-Hilanderin arvion mukaan merovingiajalla jo enemmän kuin yhden talon ihmisiä ja viikinkiajan lopulla viidestä kahdeksaan talon väkeä.[9] Luistariin haudatut edustavat kaikkia ikäryhmiä ja eri sukupuolia, mutta kokonaisia luurankoja ei ole säilynyt, ainoastaan osia vainajista. Luistarin vainajien sukupuolenmääritys on perustunut haudoista löytyneisiin pukujen osiin sekä esinetyyppeihin. Ihmisjäänteiden lisäksi joistakin haudoista on löydetty myös naudanhevosenlampaan tai vuoden, sian sekä koiranluita ja hampaita[10]. Esimerkiksi naudan luurangon sisältänyt eläinhauta numero 997 saattaa radiohiiliajoituksen ja sijaintinsa perusteella olla uudelleen käytetty merovingihauta.[11]

Luistarin myöhäisimmät haudat ovat esineettömiä, vaikkakin esineettömiä hautoja on löydetty myös vanhempien hautojen joukossa. Luistarissa on hautoja paikoitellen neljässä kerroksessa ja päällimmäiset ovat esineettömiä, joten hautojen sijoittumisen perusteella on selkeätä, että kalmiston käyttöä on jatkettu sen jälkeen kun juhlavampien vaatteiden tai muiden esineiden hautaan laittamisesta on luovuttu. Lehtosalo-Hilanderin mukaan esineettömän hautaustavan voi ajoittaa rahalöytöjen loppumisen ja myöhäisten korujen puuttumisen perusteella alkaneeksi jo melko aikaisin 1100-luvulla.[12]

Nykyään Luistarissa on infotaulu sekä kesäaikana aluetta esittelevä näyttely. Luistarin aluetta hoidetaan muun muassa laiduntamalla siellä lampaita. Luistarin löytöjä on esillä Suomen kansallismuseossa sekä Eurassa sijaitsevassa esihistorian opastuskeskus Nauravassa Lohikäärmeessä. Lehtosalo-Hilander on myös suunnitellut hautalöytöjen perusteella Kalevala Korulle Luistari-korusarjan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kauttuan vanha kylä kaivetaan esiin 26.4.2012. Alasatakunta. Viitattu 6.11.2012.
  2. Tarinoita tulvillaan 19.9.2012. Aamuset. Viitattu 6.11.2012.
  3. Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Luistari I The Graves.. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 82:1, 1982.
  4. Eura, Kauttua. Luistarintien kaivaukset 29.7.-7.10.2013 Uotila, Kari. Muuritutkimus ky..
  5. Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Viikinkejä Eurassa? Pohjoismaisia näkökulmia Suomen esihistoriaan, s. 25. Euran muinaispukutoimikunta, 2001.
  6. Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Viikinkejä Eurassa? Pohjoismaisia näkökulmia Suomen esihistoriaan, s. 25. Euran muinaispukutoimikunta, 2001.
  7. Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Viikinkejä Eurassa? Pohjoismaisia näkökulmia Suomen esihistoriaan, s. 25. Euran muinaispukutoimikunta, 2001.
  8. Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Viikinkejä Eurassa? Pohjoismaisia näkökulmia Suomen esihistoriaan, s. 93. Euran muinaispukutoimikunta, 2001.
  9. Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Viikinkejä Eurassa? Pohjoismaisia näkökulmia Suomen esihistoriaan, s. 90. Euran muinaispukutoimikunta, 2001.
  10. Tupala, Ulla: Eläinuhreja vai teurasjätteitä – Euran Luistarin rautakautisen ruumiskalmiston eläinluumateriaalin lähdekriittistä tarkastelua,. Muinaistutkija 4, pp.66-67, 2000.
  11. Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Luistari IV. A History of Weapons and Ornaments.. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 107, 2000.
  12. Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Viikinkejä Eurassa? Pohjoismaisia näkökulmia Suomen esihistoriaan, s. 27. Euran muinaispukutoimikunta, 2001.

Aiheesta lisää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]