Muurmannin legioona

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Muurmanskin satama 1918.

Muurmannin legioona oli brittien värväämä joukko-osasto, joka muodostui Suomen sisällissodan aikana Neuvosto-Venäjän puolelle paenneista punakaartilaisista. Se taisteli yhdessä brittien kanssa muun muassa Suomen hallituksen lähettämää Vienan retkikuntaa vastaan Petsamossa ja pohjoisessa Itä-Karjalassa vuonna 1918. Nimitys ”Holstin jääkärit” esiintyi lehdistössä, tuolloin pilkan kärki suuntautui aseellisella toiminnalla haltuun otettujen alueiden palautussopimuksen allekirjoittaneen ulkoministeri Rudolf Holstin suuntaan valkoiselta puolelta.[1]

Tapahtumien kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittijoukot olivat nousseet maihin pohjoisessa miehittämään Arkangelia ja Muurmannin rataa Venäjän sisällissodan aikana estääkseen satamiin ensimmäisen maailmansodan aikana laivattujen tarvikkeiden joutumisen saksalaisten ja heidän kanssaan Brest-Litovskin rauhansopimuksen tehneiden bolševikkien puna-armeijan käsiin.[2]

Muurmannin rataa Ladvan rautatieaseman kohdalla 1915. Varhainen venäläinen värivalokuva.
Iivo Ahava, punaisen retkikunnan johtaja.
Muurmannin legioonalaisia.

Muurmannin legioonan poliittinen neuvonantaja oli brittiarmeijan everstiluutnantin arvoiseksi nimitetty entinen senaatin puhemies ja Suomen sisällissodan punaisten johtohahmo, maanpetossyytettä Venäjälle paennut Oskari Tokoi.[3] Hän – kuten muutkin legioonalaiset – ajautui Muurmannin legioonaan jouduttuaan huonoihin väleihin sekä Moskovan että Pietarin alueen suomalaiskommunistien, esimerkiksi Rahjan veljeksien ryhmittymän kanssa.[4] Legioonan johtajaksi kohosi entinen punakaartin Tampereen rintaman ylipäällikkö Verner Lehtimäki, joka sai brittiarmeijan everstin arvon.[5]

Pääpaikkaansa Knäsöissä pitäneeseen legioonaan ilmoittautui kesäkuussa 1918 1 500 suomalaista, joista ensi vaiheessa vain kenttäkelpoisin kolmasosa hyväksyttiin palvelukseen. Suurimmillaan Muurmannin legioona oli helmikuussa 1919, jolloin legioonan miesvahvuus oli 1 200 ja taisteluvahvuus 900 miestä. Legioonalaiset saivat brittiläisen asepuvun, varustuksen ja sotilaskoulutuksen.[6]

Brittien vetäytyessä Muurmannin legioona laivattiin Britanniaan, josta suurin osa miehistä palasi Suomeen.[7] Suomen valtionrikosoikeuden tutkittua asian suurin osa legioonan jäsenistä vapautettiin Britannian vaatimuksesta.[8] Alussa oikeisto koki kotiin palanneet brittiläisen sotilaskoulutuksen saaneet legioonan miehet turvallisuusriskiksi. Kotiutuneiden poliittinen aktiivisuus jäi yleisesti ottaen alhaiseksi. Nuorimpiin ikäluokkiin kuuluneita taisteli Suomen armeijassa vielä jatkosodassakin.

Legioonan suomalaisia johtomiehiä ei haluttu päästää Suomeen, etenkään ilman, että heidät tuomittaisiin sisällissodan aikaisista toimistaan. Suomen sisällissodassa punaisten kansanvaltuuskunnassa toiminut Tokoi ja muutamat muut johtomiehistä eivät palanneet tällöin Suomeen. Oskari Tokoi oli toiminut 1918 Punaisten kansanvaltuuskunnan elintarvikeasioista vastaavana komissaarina, ja hän siirtyi Muurmannin legioonasta vapauduttuaan ensin Kanadaan ja vuonna 1921 Yhdysvaltoihin.[9] Tokoin Suomessa käynnin mahdollistava Lex Tokoina tunnettu maanpetossyytteistä vapauttava armahduslaki säädettiin vasta vuonna 1944.

Toinen brittien muodostama yksikkö, joka perustui entisten punakaartilaisten värväämiseen, oli Muurmannin legioonaa suuremmaksi kasvanut Karjalan rykmentti, joka taisteli syksyllä 1918 Vienan Karjalassa pakottaen Walleniuksen joukkoja etelämpänä hyökänneen Kuisman retkikunnan vetäytymään.

Dokumenttielokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leigoonasta on tehnyt dokumenttielokuvan Kuninkaan punikit useita sisällissotaan liittyviä dokumentteja tehnyt Seppo Rustanius. Elokuva esitettiin Ylen Dokumenttiprojekti-sarjassa 7.10.2013.[10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nevakivi, Jukka Taneli: Muurmannin legioona − Suomalaiset ja liittoutuneiden interventio Pohjois-Venäjälle 1918−1919, Tammi, Helsinki, 1970
  • Nevalainen, Pekka: ”Kansanvaellus Muurmannilta ja tulijoita Tallinnasta”, Punaisen myrskyn suomalaiset: suomalaisten paot ja paluumuutot idästä 1917−1939, s. 142−145. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2002. ISBN 951-746-269-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Muurmannin legioona, s. 265−270
  2. Muurmannin legioona, s. 17
  3. Muurmannin legioona, s. 150
  4. Muurmannin legioona, s. 104−106
  5. Muurmannin legioona, s. 151−152
  6. Muurmannin legioona, s. 137
  7. Muurmannin legioona, s. 286−298
  8. Nevalainen 2002, 143 (Nevalainen painottaa, että kyseessä ei ollut armahdus.)
  9. Nevalainen 2002, 143
  10. Kuninkaan punikit, viitatu 5.10.2013