Petsamon retket

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Petsamon retket
Osa Suomen heimosotia
Ensimmäisen Petsamon-retken esikunta Rovaniemellä 1918. Kuvassa eturivissä vasemmalta retken johtaja Thorsten Renvall, Johan Bäckman, Julius Niemura, Jalmari Ruokokoski. Arvi Vinberg ja Hjalmar Mehring. Takana: Ellen Id, Elvi Halleen, Helge Aspelund, Ester Fogelberg, joka kannattelee taiteilija Ruokokosken suunnittelemaa sotalippua.
Ensimmäisen Petsamon-retken esikunta Rovaniemellä 1918. Kuvassa eturivissä vasemmalta retken johtaja Thorsten Renvall, Johan Bäckman, Julius Niemura, Jalmari Ruokokoski. Arvi Vinberg ja Hjalmar Mehring. Takana: Ellen Id, Elvi Halleen, Helge Aspelund, Ester Fogelberg, joka kannattelee taiteilija Ruokokosken suunnittelemaa sotalippua.
Päivämäärä:

19181920

Paikka:

Petsamo, Suomi

Lopputulos:

Suomalaisten vetäyminen Petsamosta

Aluemuutokset:

Suomen omistusoikeus Petsamoon hyväksytään ja vahvistetaan myöhemmin Tarton rauhassa.

Vaikutukset:

Retken välillisenä vaikutuksena oli liittää Petsamo Suomeen.

Osapuolet

Suomen lippu Suomalaiset vapaaehtoiset

Naval Ensign of the United Kingdom.svg Kuninkaallinen laivasto

Neuvostovenäläiset punakaartilaiset

Komentajat

Thorsten Renvall
Onni Laitinen
Kurt Martti Wallenius

Vahvuudet

100–60 (lähinnä innokkaita siviilejä)

100 merijalkaväkisotilasta
40 matruusia
40 punakaartilaista

Petsamon retket olivat heimosodissa vuosina 1918 ja 1920 tehtyjä suomalaisten vapaaehtoisten tekemiä sotaretkiä, jotka suunnattiin Petsamoon. Retkeläisten tarkoituksena oli liittää Petsamo virallisesti Suomeen ja vahvistaa pohjoisessa Suomen ja Venäjän raja.

Ennen vuotta 1918 Petsamo ei kuulunut Suomeen, vaikka tsaari Aleksanteri II lupasi sen 1864 vastineena Rajajoen suulla sijainneesta Siestarjoen tehdasalueesta. [1] Suomelle korvauksena, kun Suomi luovutti Venäjälle asetehtaan Rajajoelta. Vuonna 1918 sekä valkoiset että punaiset olivat kiinnostuneita Petsamosta. Punaisten kansankomissaarina toiminut Yrjö Sirola neuvotteli Venäjän bolševikkien kanssa Petsamon liittämisestä Suomeen. Valkoisten puolella erityisesti suomalaiset liikemiehet olivat kiinnostuneita Petsamon omistajuudesta sen tarjoamien mahdollisuuksien vuoksi. Retkikunnat koostuivat lähinnä siviileistä. Etappimiehinä ja huollossa toimivat tunnetut taiteilijat Jalmari Ruokokoski ja Eero Nelimarkka. Ruokokoski oli Renvallin adjutanttina.

Suomalaiset ja britit 1918[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1918 Petsamoon lähti ilman valkoisen Suomen mandaattia kaksi vapaaehtoisretkikuntaa, jotka myöhemmin yhdistivät voimansa. Noin sadan hengen retkikunnan johtaja oli filosofian tohtori Thorsten Renvall. Hänen veljensä, senaattori Heikki Renvall toimi keväällä 1918 Vaasan senaatin puheenjohtajana. Suomalaisten liikemiesten alulle paneman Lapin rakuunoiden joukon päällikkönä toimi lääkäri Onni Laitinen. Toukokuun alussa yhdistyneet joukot tavoittivat Petsamon. Pohjois-Venäjän interventiota ylläpitävät britit pitivät tätä uhkana, koska Suomen sisällissodassa Vaasan senaatin tueksi tulleet saksalaiset saattaisivat haluta Petsamosta itselleen sukellusvenetukikohtaa. Sen avulla he voisivat häiritä ympärysvaltojen toimintaa Arkangelissa ja Murmanskissa sekä uhata brittien meriliikennettä Atlantilla. Uhan poistamiseksi 3. toukokuuta 1918 brittiläinen HMS Cochrane laski Petsamon seudulla maihin 100 merijalkaväkisotilasta, 40 matruusia sekä 40 neuvostovenäläistä punakaartilaista brittiläisen kapteeni Brownin johdolla. Taistelua käytiin suomalaisten hiihtojoukkojen kanssa kolme päivää. HMS Cochrane toi 6. toukokuuta 1918 lisää 35 sotilasta sekä viisi Lewis-konekivääriä. Matruusit auttoivat siirtämään 12-naulaisen tykin jään poikki rantaan. 10. toukokuuta 1918 saivat britit Petsamon haltuunsa ja torjuivat 150 suomalaisen vastahyökkäyksen. Väsyneet puolustajat korvattiin 200 serbisotilaalla. Suomalaisjoukko vetäytyi takaisin Suomen puolelle. Suomi ja Iso-Britannia vaihtoivat nootteja, ja Iso-Britannia ilmoitti, ettei se vastusta Suomen oikeuksia Petsamoon.[2]


1920[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1920 retkikunnan johtaja oli Kurt Martti Wallenius. Retkikunnan päällikkönä toimi 16. huhtikuuta 1920 alkaen jääkärimajuri Gustaf Taucher. Retkikunnassa oli miehistöä noin kuusikymmentä. Myös vuoden 1920 retki päättyi tappioon ja vetäytymiseen.lähde?

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eero Kuussaari: Heimosodat 1918-1922 I, Taistelu Petsamosta, Suomen heimosoturien liitto Helsinki 1939.
  • Jussi Niinistö: Heimosotien historia 1918-1922. Helsinki: SKS 2005.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuomo Polvinen, Venäjän Vallankumous ja Suomi, Osa 2, 1971, sivu 24
  2. http://www2.hs.fi/klik/alkuluku/tietokirjat/valkoinensuomalainen9911.html

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eero Kuussaari: Heimosodat 1918-1922 I, Taistelu Petsamosta, Suomen heimosoturien liitto Helsinki 1939.
  • Jussi Niinistö: Petsamon retket 1918 ja 1920. Vapaussoturi 1/2005, s. 4-7.
  • Nyyssönen, Jukka: Kaksi historiaa Petsamosta. Muutos ja jatkuvuus historiankirjoituksessa. Jyväskylä, 2008. ISBN 978-953-5353-36-5.
  • Erno Paasilinna Petsamo. Historiaa ja muistoja. Otava, 1992.
  • Jouko Vahtola: Petsamo Suomen tieteellisen tutkimuksen kohteena, teoksessa Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920 - 1944. (toim. Jouko Vahtola ja Samuli Onnela). Jyväskylä : Petsamo-seura.
  • Kari Niinikangas: ”Petsamo Suomelle!”, Tervapääskyn siivellä. Thorsten Renvallin ja hänen huvilansa tarina, s. 34 - 61. Jyväskylä: Lighthouse Consulting ltd, 2013. ISBN 978-951-98614-2-5.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.