Itäkarjalaisten kansannousu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Itäkarjalaisten kansannousu
Osa Suomen heimosotia
Karjalainen ja suomalainen heimosoturi taistelevat rinta rinnan venäläisiä bolševikkeja vastaan 9. tammikuuta 1922 Rukajärven länsipuolella Tšolmossa.
Karjalainen ja suomalainen heimosoturi taistelevat rinta rinnan venäläisiä bolševikkeja vastaan 9. tammikuuta 1922 Rukajärven länsipuolella Tšolmossa.
Päivämäärä:

loka-marraskuusta 1921 tammi-helmikuuhun 1922

Paikka:

Itä-Karjala

Lopputulos:

Karjalaiset eivät saavuttaneet itsenäisyyttä. Venäläiset murskasivat vastarinnan ja karjalaisten vapautta rajoitettiin jatkossa enemmän. Karjalaisia teloitettiin ja rangaistiin kollektiivisesti.

Aluemuutokset:

Ei aluemuutoksia.

Vaikutukset:

Lähes 30 000 karjalaista pakeni Suomeen. Juuri solmittu Tarton rauhansopimus koki kolauksen.

Osapuolet

Karjalaiset:
metsäsissit
talonpojat
heimosoturit
veteraanit Suomalaiset:
heimosoturit
jääkärit
suojeluskuntalaiset

Puna-armeija

Komentajat

Karjalan Metsäsissijärjestö: aseellinen johtaja Jalmari Takkinen
aatteellinen johtaja Ukki Väinämöinen hallituksen jäsen Ossippa Borissainen

marraskuussa 1921
Meževyh[1]
joulukuussa 1921
Aleksandr Sedjakin[2]

Vahvuudet

Suomi 550 Itä-Karjala 2500

Yhteensä: 3050

Neuvosto-Venäjä 13 000[3]

Tappiot

50 kaatunutta, 150 haavoittunutta, 500 paleltunutta

1506 kaatunutta, 200 haavoittunutta, ~10 vangittua

Itä-Karjalan kansannousu kesti loka-marraskuusta 1921 tammi-helmikuuhun 1922. Tarkoituksena oli vähintään kiinnittää kansainvälistä huomiota Itä-Karjalan tilanteeseen, mutta kaikkein tärkeimpänä tavoitteena oli vapaa ja kansallinen, Neuvosto-Venäjästä riippumaton Itä-Karjala.[4]

Kansannousun syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansannousun syinä olivat itäkarjalaisten vuoden mittainen kokemus bolševikkien vallasta ja elintarvikepulasta, heimoaktivistien halu korjata ”häpeärauhan” eli Tarton rauhan tuloksia ja Suomessa maanpaossa olevien itäkarjalaisten kaipuu kotiin. Suomalaiset heimoaktivistit, muun muassa edesmenneen Repolan nimismiehen Bobi Sivénin apulainen Jalmari Takkinen, olivat käyneet kesällä 1921 Itä-Karjalassa nostattamassa kansaa. Itäkarjalaiset talonpojat kutsuivat itseään metsäsisseiksi, ja syksyllä 1921 merkittävä osa Vienan Karjalaa oli heidän hallussaan.[5]

Kansannousun johto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansannousun ratkaiseva hetki oli Karjalan Metsäsissijärjestön edustajainkokous lokakuun puolivälissä. Kokouksessa päätettiin irrottaa Itä-Karjala Neuvosto-Venäjästä.[5]

Kansannousun johtoryhmän muodostivat henkinen johtaja Ukki Väinämöinen eli Vaseli Levonen, aseellinen johtaja Ilmarinen eli Jalmari Takkinen sekä Ossippa Borissainen (Borissof).[5] Kansannousuun osallistui itäkarjalaisten lisäksi 500 suomalaista.[6]

Kansa nousee[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansannousu oli heimosotien joukossa sikäli poikkeuksellinen, että tällä kertaa spontaani toiminta nousi itäkarjalaisten eikä suomalaisten puolelta. Koko kansannousu oli itäkarjalaisten käsissä ja viimeiset taistelevat osastot olivat itäkarjalaisia.[7] Kansannousu käynnistyi itäkarjalaisten surmatessa kaikki paikalliset kommunistit. Varsinaiset sotatoimet alkoivat loka-marraskuussa 1921. Noin 2 500 metsäsissin menestys oli alussa hyvä puutteellisesta varustuksesta huolimatta.[8] Itäkarjalaiset saivat ulkomailla haluamaansa julkisuutta. He myös uskoivat saavansa Suomesta apua, mutta he eivät tätä kuitenkaan saaneet. Virallinen Suomi ei antanut järjestää värväystä, mutta ei myöskään estänyt yksittäisten heimoaktivistien rajanylityksiä. Humanitääristä apua itäkarjalaisille päätettiin antaa.[9]

Kansannousun kukistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Se, että suomalaiset tukivat itäkarjalaisia Tarton rauhansopimuksesta huolimatta, viilensi huomattavasti Suomen ja Neuvosto-Venäjän välejä. Puna-armeijan komentaja Lev Trotski ilmoitti, että hän voisi marssia Helsinkiin. Neuvosto-Venäjän joukot iskivät 20 000 miehen voimalla Muurmannin radalta itäkarjalais-suomalaisia joukkoja vastaan.[10] Metsäsissien vastarinta romahti täysin vihollisen ylivoiman, nälän ja pakkasen takia. Itäkarjalaiset joutuivat pakokauhun valtaan, ja joukot alkoivat vetäytyä Suomen rajaa kohti. Varmaksi käyneestä tappiosta huolimatta sotaa yritettiin vielä pitkittää. Kansannousun loppuvaiheessa Suomessa tapahtui kommunistinen läskikapina ja heimosoturit toivoivat, että tämä saisi virallisen Suomen puuttumaan Neuvosto-Venäjän toimiin. Näin ei käynyt vaan sisäministeri Heikki Ritavuori tiukensi rajavalvontaa ja esti elin- ja ampumatarvikkeiden sekä vapaaehtoisten kulun rajan yli. Ritavuoren murha 14. helmikuuta 1922 ei muuttanut tilannetta. Kansannousun johdosta 1. kesäkuuta 1922 Suomi ja Neuvosto-Venäjä sopivat Moskovassa rajarauhasta. Sopimuksessa osapuolet sitoutuivat supistamaan rajavartijoiden määrää ja pitämään alueella vakituisesti asumattoman väestön pois toisen alueelta.[11] Kansannousun loppuvaiheessa Suomeen saapui n. 30 000 karjalaista pakolaista.[12]

Itä-Karjalan kansannousu oli viimeinen heimosota. Seuraavan kerran Itä-Karjalassa sodittiin jatkosodassa.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eero Kuussaari: Vapaustaistelujen tiellä - Sotahistoriallinen katsaus Suomen rajantakaisilla heimoalueilla 1900-luvun alkupuoliskolla käytyihin sotatoimiin (Loviisan uusi kirjapaino, 1957)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mirko Harjula:Venäjän Karjala ja Muurmanni 1914-1922, s. 229, SKS 2007
  2. Mirko Harjula:Venäjän Karjala ja Muurmanni 1914-1922, s. 245, SKS 2007
  3. Paavo Talvela, Sotilaan elämä, sivu 46, Kirjayhtymä 1976
  4. Niinistö, Jussi: "Heimosotien historia", sivu 225. SKS 2005
  5. a b c Niinistö, Jussi: "Heimosotien historia", sivu 239. SKS 2005
  6. Niinistö, s. 248
  7. Niinistö, Jussi: "Heimosotien historia", sivu 260. SKS 2005
  8. Niinistö, Jussi: "Heimosotien historia", sivu 244. SKS 2005
  9. Niinistö, Jussi: "Heimosotien historia", sivu 246. SKS 2005
  10. Niinistö, Jussi: "Heimosotien historia", sivu 250. SKS 2005
  11. Blomstedt, Yrjö ym.: Suomen historia: Osa 7, s. 133. Espoo: Weilin + Göös, 1987. ISBN 951-35-2496-5 (sid.).
  12. Toivo Nygård. Itä-Karjalasta Suomeen 1917-1922 tulleet pakolaiset, Suomen Sukututkimusseura www.genealogia.fi. Luettu 8.11. 2006


Heimosodat 1918 – 1922
Viron vapaussota (19181920) Viron Avustamisen Päätoimikunta | Pohjan Pojat | I Suomalainen Vapaajoukko
Vienan retket (1918) Muurmannin legioona | Karjalan rykmentti
Aunuksen retkikunta (1919)
Petsamon retket (1918 ja 1920)
Inkeriläisten kansannousu (1918–1920) Kirjasalon tasavalta | Pohjois-Inkerin Hoitokunta
Itäkarjalaisten kansannousu (19211922) Karjalan metsäsissit, Läskikapina
Heimoaate | Itä-Karjalan kysymys | Suur-Suomi-aate | Suomen sisällissota | Venäjän sisällissota | Tarton rauha