Viron Avustamisen Päätoimikunta
Viron Avustamisen Päätoimikunta (ruots. Centralkomittén för Estlands Undsättning, myös Viron Avustamisen Pääkomitea) syntyi joulukuussa 1918, ja se vastasi suomalaisten vapaaehtoisten heimosoturien lähettämisestä Viron vapaussotaan. Toimikunta toimi suomalaisten vapaaehtoisten ja Viroon lähetettävän avun keskusorganisaationa.
Viron avustustoiminta ja Päätoimikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viron tilanne oli pahentunut bolševikkien saartaessa Viron ja lähestyessä Tallinnaa. Loppuvuodesta 1918 virolaisten avunpyyntöjen määrä kasvoi. Suomessa kasvoi niin poliitikkojen kuin kansan keskuudessa tarve auttaa eteläistä heimokansaa. Suomi antoi Virolle aseita ja rahalainoja, mutta pian tuli esiin Viron toiveet sotilaallisesta avusta. Suomen hallitus ei halunnut lähettää vakinaista sotaväkeä Viroon, vaan oli enemmän vapaaehtoisten joukkojen kannalla. Vapaaehtoiset joukot olivatkin muodostumassa heimosotien erikoispiirteeksi.
Viroon toimitettiin marras–joulukuun vaihteessa 5 000 kivääriä, 50 konekivääriä ja 15 tykkiä. Tammikuussa 1919 toimitettiin lisäksi 10 000 kivääriä ja 20 tykkiä. Tämän lisäksi naiset järjestivät vaatteita, sidetarpeita ja lääkkeitä Viroon vietäväksi.
Virolaisten tilanteen pahetessa edelleen oikeiston lehdissä esitettiin vaatimuksia Viron auttamiseksi. Uusi Päivä kirjoitti joulukuun alussa vapaaehtoisjoukkojen lähettämishankkeesta ja Tampereen Sanomat ehdotti vapaaehtoisten suojeluskuntalaisten lähettämistä. Viron Avustamisen Päätoimikunta syntyi Uudessa Suomettaressa 15. joulukuuta 1918 julkaistun senaattori Oskari Wilho Louhivuoren kirjoituksen pohjalta. Kirjoituksessa kysyttiin:
»Auttaako Suomi vai kostaako se Virolle sen, minkä Ruotsi teki sille itselleen? Työntääkö se luotaan veljeskansan hädän hetkellä ja niin ainaisiksi ajoiksi katkaisee luottamuksen sillat kahden kansan välillä--»
Asiassa oli aktiivinen Yrjö Ruuth, joka kirjoitti pääministerille 17. joulukuuta 1918 nuorten sotilaiden toiveesta saada muodostaa vapaajoukko Viron hallituksen tukemiseksi. Ruuth ryhtyi kokoamaan työryhmää laajamittaisen vapaajoukkohankkeen tueksi. Louhivuori valittiin toimikunnan puheenjohtajaksi valtiovaltaan sitoutuneen Viron Avustamisen Päätoimikunnan perustamisen yhteydessä Suomalaisella tyttökoululla Helsingissä 20. joulukuuta 1918.[1][2] Varapuheenjohtajaksi valittiin Santeri Ivalo. Päätoimikunnan johdossa ja jäseninä oli merkittäviä Suomen poliittisia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia, muun muassa Santeri Alkio ja Kyösti Kallio. Toimikunnassa oli edustettuina kaikki puolueet paitsi sosiaalidemokraatit.
Päätoimikunnan kanslia sijaitsi entisen keisarillisen linnan eli nykyisen Presidentinlinnan pihasiivessä. Oy Salaman pääkonttorista Aleksanterinkadun Atlas-talossa tuli toiminnan kannalta tärkeä paikka.[2] Alatoimikunnista joukkoja muodostava sota-asiain toimikunta toimi Vanhalla ylioppilastalolla. Haavoittuneiden sairaalaksi saatiin 50 vuodepaikkaa Leppäsuon Koleraparakeista, jotka sijaitsivat myöhemmän Helsingin kauppakorkeakoulun päärakennuksen alueella.[3]
Toimikunnan päätehtävänä oli järjestää vapaaehtoisten värväys, jolle valtionhoitaja C. G. E. Mannerheim ja hallitus antoivat luvan. Toimikunta perusti värväyspisteitä eri puolille maata ja teki sopimuksen Viron hallituksen kanssa 18. joulukuuta kahden yhteensä 2 000 vapaaehtoisen joukon muodostamisesta. Joukkojen johtajiksi valittiin ruotsalainen majuri Martin Ekström ja virolainen everstiluutnantti Hans Kalm. Valtiojohto vaati joukolle ylipäällikön, joksi asetettiin kenraaliluutnantti Martin Wetzer.
Päätoimikunnan järjestämiin värväyspisteisiin ilmoittautui yhteensä noin 10 000 miestä. Viroon kuitenkin voitiin lähettää vain 4 000 miestä, mikä sekin oli lähes kaksi kertaa suurempi määrä kuin alun perin Suomen ja Viron välillä oli sovittu. Jos Viron tilanne olisi huonontunut entisestään, olisi tämä jäljelle jäänyt noin 6 000 miehen reservi voitu lähettää Viroon. Näistä 4 000:sta Viroon lähteneestä vapaaehtoisesta 3 700 päätyi rintamalle. Toimikunta myös järjesti ulkomaalaisten vapaaehtoisten saapumisen Viroon. Viron Avustamisen Päätoimikunta järjesti Kööpenhaminassa 175 sotilaan ja 16 upseerin joukon, joka saapui Helsinkiin 1. huhtikuuta. Joukko siirtyi 3. huhtikuuta jäänmurtaja Wäinämöisellä Tallinnaan. Tämän lisäksi Viron Avustamisen Päätoimikunta järjesti ruotsalaisen vapaaehtoisarmeijan Viroon.
Keväällä 1919 Viron asevoimat olivat vakiinnuttaneet asemansa, eikä Suomen tukea nähty enää välttämättömäksi. Huhtikuussa 1919 Louhivuori pyysi vapautusta niin puheenjohtajan tehtävästä kuin Päätoimikunnan jäsenyydestä. Erostaan ilmoittivat myös eräät muut jäsenet. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Santeri Ivalo, jonka johdolla Päätoimikunta päätti 15. toukokuuta lopettaa toimintansa Tallinnassa ja luovuttaa sinne jäävän omaisuuden maan hallitukselle. Haavoittuneiden huollon osalta toiminta jatkui 25. elokuuta 1921 saakka, jolloin Päätoimikunta päätti hajaantua.[4]
Päätoimikunnan jäsenet[5][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Alexander Frey, ent. senaattori, Ruotsalainen Kansanpuolue
- Reinhold Hedberg, kansanedustaja, Ruotsalainen Kansanpuolue
- Eirik Hornborg, rehtori, kansanedustaja, Ruotsalainen Kansanpuolue
- O. W. Louhivuori, ent. senaattori, Kokoomus
- K. A. Paloheimo, tohtori, Kokoomus
- Mauri Honkajuuri, pankinjohtaja, Kokoomus
- Santeri Ivalo, tohtori, Edistyspuolue
- W. A. Lavonius, johtaja, Edistyspuolue
- Heikki Ritavuori, lakitieteen kandidaatti, Edistyspuolue
- Santeri Alkio, kansanedustaja, Maalaisliitto
- Kyösti Kallio, ent. senaattori, kansanedustaja, Maalaisliitto
- Antti Juutilainen, kansanedustaja, Maalaisliitto
Päätoimikuntaan haluttiin valita kaikille puolueille yhtäläinen, kolmihenkinen edustus. Suostumuksen ehdokkuuteen antoivat myös sosialidemokraatit Julius Ailio, Hannes Ryömä ja Väinö Voionmaa, jotka kuitenkin peruuttivat sen oletettavasti puolueensa kehotuksesta.[6][7] Päätoimikunta valitsi sihteerikseen maisteri Erkki Lepistön.[8]
Alatoimikuntien jäsenet[8][9][10][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kansliatoimikunta: Maunu af Heurlin, puheenjohtaja
- Sota-asiain toimikunta (Vapaajoukkojen muodostamiskomitea): Yrjö Ruutu, puheenjohtaja; Toivo Kaukoranta, Lauri Kettunen, Alexander Frey, päätoimikunnan edustaja[11][12]
- Varainkeräystoimikunta: Paula af Heurlin, puheenjohtaja; Gustin Giers, rahastonhoitaja; Elin Holmberg, Minna Frisk, Hilda Jalasmaa, Siviä Louhivuori ja Sanni Puolanne
- Propagandatoimikunta: Ilmari Auer, puheenjohtaja; Jenny af Forselles, Hilja Kettunen, Minna Frisk, Einar Ottelin, Heikki Ojansuu, Gunnar Sarva, Väinö Salmela ja Hannes Myllylä
- Sairaanhoitoasiain toimikunta (Ambulanssikomitea): Gustaf Winter, puheenjohtaja
- Sideosasto: Agnes Wuorenheimo, puheenjohtaja, Lyyli Hagan, johtaja
- Vaate- ja sairaaloiden sisustamisosasto: Maissi Erkko, puheenjohtaja; Hilma Forsman
- Hankintaosasto: Vera Hjelt ja Elin Ståhle
- Sairaala, Gustaf Winter, ylilääkäri; Seth Wichmann, toinen lääkäri; Maissi Erkko, taloudenhoitaja; Hilma Forsman, komitean jäsen; Elin Rissanen, ylihoitaja; Agnes Ahola, hoitaja
- Kaatuneiden huoltotoimikunta: Emil Vesterinen, puheenjohtaja; Lempi Ahla, Maria Eskola, Sofia Lille, Sanni Sohlberg, Alfred Viljanen ja Kaarlo Viktor Hurmerinta
Alatoimikunnilla oli oikeus täydentää itseään, jolloin toimintaan tuli lisää jäseniä.[6] Esimerkiksi vuonna 1923 mainittiin Viron Punaisen Ristin kunniamerkin myöntämisen yhteydessä jäseniksi myös Eino Wälikangas (sota-asiain toimikunta), Leeni Vesterinen (kaatuneiden huoltotoimikunta), Toini Yrjö-Koskinen (sairaanhoitoasian toimikunta), Ellinor Ivalo ja Lyyli Järviluoma.[13]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Oskari Wilho Louhivuori Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 4.5.2018. (viroksi) (suomeksi)
- ↑ a b Roselius, Aapo & Silvennoinen, Oula: Villi itä. Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921, s. 87-88. Tammi, 2019. ISBN 978-951-31-7549-8.
- ↑ Pekka Linnainen: Presidentinlinnan ”Viro-keskus” 100 vuotta Estofennia. 11.7.2018. Helsinki. Viitattu 11.7.2018.
- ↑ Kurvits, Oskar (toim.): Vabadusmonument II : Soome Abiväed Eesti Vabadussõjas, s. 202–207. Tallinna: Vabadussõja Mälestamise Komitee, 1936. (viroksi)
- ↑ Helanen, Vilho: Suomalaiset Viron vapaussodassa. Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1921.
- ↑ a b Virolaisten avustustoimintaa suunnitellaan Uusi Suometar. 19.12.1918. Helsinki. Viitattu 8.7.2018.
- ↑ Suomalainen avustustoiminta järjestäytyy Uusi Päivä. 21.12.1918. Helsinki. Viitattu 7.7.2018.
- ↑ a b Viron avustamisen Päätoimikunta Uusi Päivä. 28.12.1918. Helsinki. Viitattu 7.7.2018.
- ↑ Vapaaehtoisten huoltaminen Uusi Suomi. 19.1.1919. Helsinki. Viitattu 7.7.2018.
- ↑ Viron avustamisen toimikunnat Uusi Suomi. 15.2.1919. Helsinki. Viitattu 7.7.2018.
- ↑ Avustustoimikunnan jäsenet Tallinnaan Uusi Suometar. 22.1.1919. Helsinki. Viitattu 7.7.2018.
- ↑ Suomalaiset valloittivat Narvan. Vapaajoukkojen muodostamiskomitean onnittelusähke Turun Sanomat. 22.1.1919. Turku. Viitattu 7.7.2018.
- ↑ Viron Punaisen Ristin merkki Iltalehti. 30.5.1923. Helsinki. Viitattu 7.7.2018.
| ||||||||||||||||||||||||||||||