Hans Kalm

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hans Kalm
Henkilötiedot
Syntynyt21. huhtikuuta 1889
Kotsama
Kuollut1. helmikuuta 1981 (91 vuotta)
Jyväskylä
Ammatti maanviljelysteknikko, hammaslääkäri, lääkäri
Sotilashenkilö
Palvelusvuodet  Venäjä 1914–1917
 Suomi 1918, 1941
 Viro 1918–1919
Komentajuudet Pohjan pojat 1918–1919
Taistelut ja sodat Venäjä: ensimmäinen maailmansota
Suomi: Suomen sisällissota, jatkosota
Viro: Viron vapaussota, Latvian vapaussota
Sotilasarvo Venäjä: esikuntakapteeni
Suomi: eversti
Viro: eversti
Kunniamerkit Venäjä: Pyhän Stanislauksen III luokka miekoin ja ruusukenauhoin

Hans Kalm (21. huhtikuuta 1889 Kotsama (nykyään osa Unakverea[1]), Viljandimaa – 1. helmikuuta 1981 Jyväskylä) oli pääasiassa Suomessa vaikuttanut virolainen sotilas. Hän oli Suomen sisällissodan aikana valkoisten Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoonan eli niin sanotun Kalmin pataljoonan komentaja. Hänen joukkonsa saivat 20. huhtikuuta 1918 ensimmäisenä valkoisena osastona yhteyden saksalaisiin Lahdessa ja teloittivat punakaartilaisia esimerkiksi Lahdessa Hennalan vankileirillä ja Harmoisten kylässä Kuhmoisissa. Kalm tunnettiin myös omavaltaisuudestaan, ja usein hän toimi saamistaan käskyistä piittaamatta. Viron vapaussodassa vuonna 1919 Kalm komensi suomalaisista vapaaehtoisista koottua niin sanottua Pohjan Poikain rykmenttiä, joka soti eteläisen Viron ja myös Latvian alueella.[2]

Kalm opiskeli maanviljelyä Suomessa Päivölän maamieskoulussa 1912 ja Mustialan maanviljelysopistossa 1914 ja toimi maanviljelysopiston johtajana Virossa. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Kalm kutsuttiin asepalvelukseen Venäjän armeijaan. Kalm palveli Venäjän länsirintamalla ja yleni kapteeniksi. Hän sai useita kunniamerkkejä. Suomeen Kalm siirtyi Virosta ensimmäisen kerran vuonna 1911 ja uudelleen joulun 1917 tienoilla.[2]

Kalm toimi myöhemmin lääkärinä Suomessa ja Yhdysvalloissa. Hän sovelsi ammatissaan vaihtoehtolääkintää ja homeopaattisia menetelmiä ja menetti lopulta lääkärinoikeutensa.

Sukutausta ja kasvuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron kielen sana kalm tarkoittaa hautaa tai kalmistoa. Sukutarinan mukaan hänen esi-isänsä vetäytyi 1600-luvulla ruttoepidemian aikana poikineen muinaiseen kalmistosaareen. Eristys suojasi heidät tartunnalta, ja suvun kantaisä otti nimekseen Kalm pakopaikkansa muistoksi.[3]

Kalmin vanhemmat, isä Jüri Kalm ja äiti Anu, omaa sukua Kobbil, olivat maanviljelijäsukua ja asuivat Viljandin maakunnassa eli Viljandimaalla. Hans Kalmin syntymäkoti oli Kõon kunnan Kotsaman kylässä.[3]

Kalmin koulunkäynti näyttää olleen hajanaista. Hän sai opetusta ensin kotikuntansa suomalaiseen kansakouluun rinnastuvassa pitäjänkoulussa, sitten Paidessa maakuntakoulussa, josta hän valmistui vuonna 1909. Hän kävi Virossa myös lukiota ja merikoulua sekä Suomeen siirryttyään Päivölän maamieskoulua Sääksmäellä ja Mustialan maanviljelysopistoa. Maatalousteknikon tutkinnon Kalm sai Mustialasta vuonna 1914. Välillä Kalm suoritti asepalvelusta Venäjän keisarikunnan armeijassa.[4][2]

Asepalvelukseen ja Venäjän itärintamalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalm kutsuttiin asepalvelukseen heinäkuussa 1914. Oranienbaumin sotakoulussa hän saavutti vänrikin arvon. Komennukset veivät häntä Kronstadtiin, Hatsinaan ja lopulta rintamalle, ensin esikuntatehtäviin ja sitten komppanianpäälliköksi.lähde?

Kalm toimi muun muassa Riianlahden rintamalla, jonka toisella puolella sotivat hänen tulevat aseveljensä, suomalaiset Jääkäripataljoona 27:n jääkärit. Kalm palveli Venäjän keisarikunnan armeijassa loppukesään 1917 asti, jolloin hän karkasi rykmentistään vallankumousaatteiden levitessä armeijan yksiköissä. Venäjän armeijassa Kalm saavutti kapteenin sotilasarvon.lähde?

Kotiseudulleen palattuaan Kalm pyrki muodostamaan virolaista armeijaa ja tulikin nimitetyksi pataljoonankomentajaksi. Hän riitaantui osassa Viroa valtaan päässeen bolsevikkihallinnon kanssa. Uhaksi koetun Kalmin kotitalo poltettiin, mistä hän tuli kantamaan kaunaa lopun ikänsä. Kalm kosti talon polttajille, mutta joutui tapahtumien seurauksena pakenemaan Virosta Suomeen joulun 1917 aikoihin.lähde?

Suomessa Kalm hakeutui yhteyteen opiskeluaikaisten ystäviensä kanssa. Vallitsevassa tilanteessa hänestä tuli Lapin ja Pohjois-Suomen asutuskomitean työntekijä, todellisuudessa tulevan sisällissodan valkoisen puolen sotilaskouluttaja salanimellä Jussi Kontio.[5]

Sisällissodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalmin joukko alkoi muotoutua hänen ammattialansa kautta. Sen runko muodostui Ähtärissä toimineen Tuomarniemen metsänvartijakoulun ja Lammilla toimineen Evon metsänvartijakoulun oppilaista,[6] joita hän koulutti yhdessä Lauri Pihkalan ja N. V. Sigellin kanssa.[7] Kalmin vapaaehtoisista muodostettiin helmikuun 1918 lopulla hänen komentamansa pataljoona valkoisten Pohjois-Hämeen rykmenttiin.[8]

Sisällissodan alkupuolella Kalm operoi joukkoineen Kuhmoisissa. Vehkajärven taistelussa 26. helmikuuta hänen joukkonsa pakottivat punaiset vetäytymään Kuhmalahden Vehkajärveltä, ja 10. maaliskuuta hän pysäytti punaisten etenemisen Kuhmoisten taistelussa. Kalmin joukot aiheuttivat kummallakin kerralla punaisille suuret tappiot teloittamalla antautuneita ja haavoittuneita.[8] Maaliskuun 10. päivän taistelun jälkeen he saivat punaisten puolella liikanimen ”Kuhmoisten pirut” surmattuaan haavoittuneita Harmoisten sairashuoneella.[9] Pataljoona valtasi 25. maaliskuuta Padasjoen, minkä jälkeen Kalm alkoi suunnitella hyökkäyksen jatkamista etelään.[10]

Saksalainen kenraali Otto von Brandenstein ja Hans Kalm tapaavat Lahdessa 20. huhtikuuta 1918.

Kalm toimi usein omavaltaisesti ja rikkoi esimiestensä käskyjä, sillä hän uskoi näiden juonittelevan häntä vastaan riistääkseen häneltä kunnian voitoista.[9] Huhtikuun puolivälissä Kalm lähti etenemään alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti Päijänteen itärantaa pitkin Lahtea kohti, vaikka oli saanut Ernst Löfströmiltä, Harald Hjalmarsonilta ja Martin Wetzeriltä useita käskyjä siirtää joukkonsa ensin Elisenvaaraan Karjalankannakselle ja sitten Orivedelle. Kalm kuitenkin jatkoi Asikkalaan, jossa hän löi punaiset 17. huhtikuuta Anianpellossa ja valtasi sitten Vääksyn. Hän sai tällöin itseltään ylipäällikkö Gustaf Mannerheimilta käskyn kääntyä Vierumäen suuntaan iskeäkseen Heinolassa olleiden punaisten selustaan. Kalm lähetti pääosan pataljoonastaan Vierumäelle, mutta jatkoi itse käskystä piittaamatta yhden komppanian voimin marssia Lahtea kohti. Tämä joukko saapui 20. huhtikuuta Lahteen, jonka Loviisasta tulleet osasto Brandensteinin saksalaiset olivat vallanneet punaisilta saman päivän aamuna. Kalmin komppaniasta tuli näin ensimmäiset valkoiset, jotka saivat kosketuksen Suomen etelärannikolla maihinnousseisiin saksalaisiin. He jakoivat siten punaisen Suomen kahtia.[10][8] Koska pienen saksalaisjoukon asema Lahdessa oli tukala, Kalmin pataljoona alistettiin 25. huhtikuuta muutamaksi päiväksi saksalaisten komentajalle, eversti Otto von Brandensteinille Lahden puolustamista varten. Kalmin pataljoona osallistui vielä 29.–30. huhtikuuta taisteluihin Hollolan Uskilassa ja Hatsinassa. Kalmin on laskettu sodan viimeisen kahden viikon aikana rikkoneen kokonaan tai osittain 22:ta saamastaan 23:sta käskystä.[10]

Taistelujen päätyttyä Kalmin pataljoona vastasi Lahden suurella vankileirillä vartioinnista, mutta hänen joukkonsa siirrettiin jo toukokuun lopulla Hämeenlinnaan.[11] Kalmin vastustuksesta huolimatta pataljoona hajotettiin pian sen jälkeen. Kalm erosi Suomen armeijasta heinäkuussa 1918, jolloin hän sai ylennyksen everstiluutnantiksi. Hänet ylennettiin vielä samana vuonna everstiksi. Kalm sai vuonna 1918 Suomen kansalaisuuden.[9]

Kalmia on luonnehdittu miestensä ihailemaksi upseeriksi, josta kirjoitettiin jopa runonsäkeitä. Henkisen sodankäynnin hyvin hallinneen Kalmin apuna propagandan kehittelyssä toimi Martti Pihkala. Sen toteuttamisesta käytännössä vastasi lähinnä Lauri Pihkala, joka laati Kalmin nimissä punaisille osoitetut tiedonannot. Psykologiseen sodankäyntiin kuuluivat myös partioitten iskut, joilla pyrittiin pakottamaan punaiset jatkuvaan varuillaan oloon.[12]

Sotarikossyytökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalmin pataljoonaa ja sen päällikköä on syytetty vuoden 1918 sotarikoksista, muun muassa punaisten kenttäsairaalan tuhoamisesta Kuhmoisten Harmoisten kylässä. Hennalan vankileirillä teloitettiin yli 600 punavankia. Kalmin osuus ja vastuu surmista on toistaiseksi selvittämättä.[11] Ainakaan Kuhmoisten Harmoisten kylässä olleen punaisten kenttäsairaalan tuhoamiseen 10. maaliskuuta 1918 Kalm ei itse osallistunut, koska hän johti samaan aikaan valkoisten puolustusta Kuhmoisten kirkonkylässä Jämsän suuntaan hyökkääviä punaisia vastaan.[13]

Hennalan vankileiri teloitetuista noin 200 oli naisia. Hennalan leirillä Hans Kalm toimi leirin vartiosotilaiden esimiehenä ja kenttäoikeuden tuomarina.[14]

Lahdessa ammuttujen naisten keski-iän väitetään olleen noin 20 vuotta. Historian harrastajan, matemaatikko Tauno Tukkisen[15] mukaan osa teloitetuista oli alle 21-vuotiaita eli silloisen määrittelyn mukaan alaikäisiä. Hän löysi surmattujen joukosta kolmekymmentä 17-vuotiasta ja 25 tätä nuorempaa tyttöä. Nuorimmat olivat 14- ja 15-vuotiaita.[16] Lahdessa teloitettujen naisten joukossa oli nuoria äitejä, joilta jäi orpoja. Lähes kaikki naisten teloitukset osuivat toukokuun kahdelle ensimmäiselle viikolle, eli ne pantiin toimeen pian sen jälkeen, kun saksalaiset olivat vallanneet Lahden huhtikuun lopulla.lähde? Hennalan vankileirin vartiointi oli Kalmin joukkojen vastuulla[14]. Tukkisen mukaan Lahdessa naisia teloittaneet eivät kuitenkaan olleet saksalaisia vaan suomalaisia.lähde?

Marjo Liukkosen lisensiaatintutkielman mukaan teloitetut naiset olivat muita naisvankeja nuorempia. Heidän keski-ikänsä oli 20 vuotta. Nuorimmat teloitetuista olivat vain 14-vuotiaita. Tutkimuksessa selvisi myös, että teloitetut naiset olivat tehtaissa työskennelleitä kaupunkilaisnaisia ja lähes kaikki olivat naissotilaita.[14] 

Pohjan Pojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hans Kalm kuvattuna vuonna 1919.[17]

Suomen sisällissodan jälkeen Kalm toimi Viroon lähteneen suomalaisen vapaaehtoisjoukon Pohjan Poikien komentajana. Pohjan pojat taisteli Viron tasavallan puolella bolševikkeja vastaan. Viron armeijassa Kalm ylennettiin everstiksi.

Pohjan Poikain rykmentti oli 2 200 miehen vahvuinen ja koostui kahdesta pataljoonasta ja tykistöosastosta. Rykmentin ensimmäinen osa saapui Tallinnaan 12. tammikuuta 1919, ja saman kuukauden lopulla rykmentti siirtyi Tarttoon. Rykmentti taisteli 31. tammikuuta Pajun kartanon luona latvialaista tarkk'ampujapataljoonaa vastaan ja menetti kaatuneina 24 miestä. Seuraavana päivänä 1. helmikuuta rykmentti valtasi Valgan kaupungin.lähde?

Kun Valga oli vallattu, rykmentti jäi sinne reserviin odottamaan etenemistä Latvian rajan yli. Odotteluun kyllästynyt Kalm lähetti joukkonsa 19. helmikuuta ryöstöretkelle Latvian puolelle, jossa he valtasivat 21. helmikuuta Marienburgin eli nykyisen Aluksnen kauppalan. Kauppalasta oli tarkoitus saada varustetäydennystä, mutta saalis jäi odotettua vähäisemmäksi. Joukot palasivat Viron puolelle helmikuun lopulla virolaisten otettua kauppalan hallintaansa. Valgassa vapaaehtoisten motivaatio alkoi laskea ja sotaväsymys sekä juopottelu ja kurittomuus lisääntyivät. Suomalaisten ja virolaisten välit kiristyivät, kun virolaiset ampuivat 16-vuotiasta suomalaista vapaaehtoista.lähde?

Pohjan Pojat oli viimeksi mukana maaliskuun lopulla asemasodassa Petserin rintamalla, ennen kuin suurin osa rykmenttiä kotiutettiin huhtikuun lopulla 1919. Pohjan Pojat menettivät Viron retkellä 116 miestä kaatuneina ja 214 haavoittui. Kalm antoi Pohjan Poikain rykmentin hajottamiskäskyn 29. toukokuuta 1919.lähde?

Kalm uhmasi myös Virossa esimiehensä, suomalaisten vapaaehtoisten komentajan, kenraalimajuri Martin Wetzerin käskyjä. Virolaisena Kalm sai Viron hallituksen tuen taakseen, jolloin Wetzer joutui eroamaan. Kalm suunnitteli hyökkäystä Inkerinmaalle ja Pietariin suomalaisten, inkeriläisten ja virolaisten voimin, mutta tämä hanke ei saanut keväällä 1919 tukea Suomen hallituspiireiltä eikä valtionhoitaja Mannerheimilta, vaikka Kalm matkusti Suomeen taivuttelemaan heitä. Kalm riitautui lopulta niin pahasti suomalaisten poliittisten päättäjien kanssa, että Viron Avustamisen Päätoimikunta joutui erottamaan hänet. Kalmin mukaan ”ruotsalais-venäläis-saksalainen klikki” oli estänyt häntä valtaamasta Pietaria ja kukistamasta bolševikkien valtaa.[9] Kun venäläisen kenraalin Nikolai Judenitšin joukot yrittivät hyökätä Pietariin loppusyksyllä 1919, Kalm ei ollut enää mukana.

Lääkäriksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron vapaussodan jälkeen Kalm päätti sotilasuransa ja ryhtyi suunnittelemaan lääkäriksi opiskelua oman kertomansa mukaan korjatakseen "nuoruutensa tappamisia". Kalm opiskeli Englannissa Lontoon yliopistossa vuosina 1920–1921 englannin kieltä ja kirjanpitoa. Palattuaan Suomeen keväällä 1921 hän meni saman vuoden syyskuussa naimisiin hammaslääkäri Olga Matilda Valmarin (1892–1975) kanssa. Vuonna 1923 Kalm muutti Yhdysvaltoihin ja toimi siellä muun muassa kuuden vuoden ajan sähköalalla insinöörinä. Vuosina 1923–1933 Kalm opiskeli Yhdysvalloissa lääketiedettä Philadelphiassa, Oklahomassa ja New Yorkissa. Hän valmistui lääketieteen tohtoriksi vuonna 1932 ja filosofian tohtoriksi vuonna 1933. Kalm opiskeli myös erilaisia luonnonparannusmenetelmiä, kuten naturopatiaa (luonnonhoito), orthopatiaa sekä osteopatiaa (luuparannushoito). Kalm toimi valmistuttuaan lääkärinä New Jerseyssä ja New Yorkissa. Hän oli saanut Yhdysvaltain kansalaisuuden 1930. Olga Kalm asui myös Yhdysvalloissa vuosina 1923–1931.lähde?[2]

Paluu Suomeen ja sotavuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalm palasi Suomeen vuonna 1934 ja muutti asumaan Janakkalaan. Saatuaan oleskeluluvan ja Suomen kansalaisuuden Kalm perheineen muutti toukokuussa 1935 Raumalle. Olga Kalm jäi asumaan Raumalle lasten kanssa ja piti kaupungissa hammaslääkärin vastaanottoa, Hans Kalm muutti 20 kilometrin päässä sijaitsevaan Pyhärannan kuntaan, jonne hän perusti Terveyshoitola Kalmia -nimisen täysihoitolan. Kalmilla oli vaikeuksia paikallisten viranomaisten kanssa, ja täysihoitola suljettiin lopulta talvisodan jälkeen keväällä 1940.lähde?[2]

Kalm osallistui 1940-luvun alussa Suomen Kansallissosialistisen Työjärjestön toimintaan.[18]

Jatkosodan alkuvaiheessa Kalm toimi heinäkuusta lokakuuhun 1941 Pieksämäen lähellä Naarajärvellä sijainneen Sotavankien järjestelyleiri n:o 2:n päällikkönä. Hänet vapautettiin puolustusvoimien palveluksesta lokakuun lopulla 1941 ja lähetettiin maaliskuussa 1942 opintomatkalle Saksaan tutustumaan sodanaikaisiin ravinto- ja terveyshuollon ratkaisumalleihin.[19] Matka kesti tammikuuhun 1943, ja palattuaan Kalm asui Sippolan kunnan Kaipiaisen kylässä, jossa hän piti terveysparantolaa. Jatkosodan jälkeen Kalm pakeni marraskuussa 1944 kalastajaveneessä Raumalta Ruotsiin, koska hän pelkäsi joutuvansa pidätetyksi epäiltynä Naarajärven vankileirin toimintaan liittyvistä sotarikoksista.lähde?

Sodan jälkeiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalm siirtyi Ruotsista Yhdysvaltoihin vuonna 1946 pelätessään luovuttamista Neuvostoliittoon. Kertomansa mukaan Kalm toimi Yhdysvalloissa aluelääkärinä Etelä-Carolinan osavaltiossa vuosina 1946–1948 sekä sydäntautien erikoislääkärinä saman osavaltion Aikenissa vuosina 1948–1956. Hän kertoi myös valmistuneensa tänä aikana Meksikossa kirurgiksi ja saaneensa laillistetun lääkärin oikeudet sekä Yhdysvalloissa että Meksikossa. Kalm opiskeli homeopatiaa ja käytti työssään vuodesta 1952 alkaen vain homeopaattisia hoitomenetelmiä.lähde?

Palattuaan Suomeen vuonna 1957 Kalm sai samana vuonna laillistetun lääkärin oikeudet ja pääsi vuonna 1958 myös Suomen Lääkäriliiton jäseneksi. Hän piti yksityislääkärin vastaanottoa Pyhäjoella vuosina 1958–1960 ja Raumalla vuosina 1960–1969 ja hoiti vastaanotollaan potilaitaan homeopaattisilla lääkkeillä, ravitsemusohjeilla ja myös akupunktiolla. Vuonna 1968 Kalmilla oli hoidossaan kaksi diabetespotilasta, joista toinen joutui koomaan ja vammautui pysyvästi sen jälkeen kun Kalm oli antamiensa homeopaattisten lääkkeiden ohella vähentänyt potilaiden insuliiniannosta ja lopulta poistanut sen kokonaan. Tämän seurauksena Lääkintöhallitus kielsi tammikuussa 1969 Kalmilta potilaiden vastaanoton ja reseptien määräämisen, ja valitusten jälkeen korkein hallinto-oikeus vahvisti vuonna 1974 Kalmin lääkärinoikeuksien peruuttamisen. Oikeuksien pidättämiseen vaikutti myös se, että Kalmin Yhdysvalloissa suorittamiin lääketieteen opintoihin liittyi epäselvyyksiä. Mid-West Medical College, josta Kalm oli saanut tohtorin diplomin 1933, ei nimittäin kuulunut Yhdysvaltain lääkäriliiton hyväksymien lääketieteellisten yliopistojen luetteloon.lähde?

Kalm oli 1960–1970-luvuilla kirjeenvaihdossa Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajan Timo I. Vasaman kanssa, jolloin hän liittyi myös Vapaa-ajattelijain liiton jäseneksi ja lähetti liitolle rahaa Vapaa Ajattelija -lehden tukemiseksi.lähde? Kalm muutti 1975 vaimonsa Olgan kuoleman jälkeen Raumalta Jyväskylään poikansa filosofian lisensiaatti Henry Kalmin perheen luo. Jyväskylässä asuessaan Kalm kirjoitti vielä vuosina 1978–1979 ravitsemusta käsitteleviä artikkeleita Suomen Maaseudun Puolueen pää-äänenkannattajaan Suomen Uutiset -sanomalehteen otsikolla ”Terveyttä ruoasta”. Hän kuoli 91 vuoden iässä Jyväskylässä 1981.[20] Hänet on haudattu Jyväskylän Mäntykankaan hautausmaallelähde?.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kalmin pataljoona Suomen vapaussodassa ; muistelmiensa ja raporttiensa mukaan kuvannut Hans Kalm. Ahjo, Helsinki 1919
  • Pohjan poikain retki 1–2. WSOY 1921–1922
  • Elonilmiöt ja sähkö. Terveyshoitola Kalmia, Pyhäranta 1936
  • Mitä Kalmia on ja mitä se ei ole. Tekijä, Pyhäranta 1938, 2. p. 1938, 1939
  • Miten Kalmiassa voimistellaan. Tekijä, Pyhäranta 1938
  • Valon parantava voima. Tekijä, Pyhäranta 1938
  • Terveyden kiertokulku : tutkimus erikoisen terveestä kansasta. Maasta kasviin, kasvista ihmiseen, ihmisestä maahan. Alkuperäisen teoksen kirjoittaja G. T. Wrench, suomentaja Hans Kalm. Kustantaja: Kalmia, Pyhäranta. 1939
  • Organotropia as a basis of therapy. Tekijä, Rauma 1967, 5. painos 1970, 9. painos 1976, 10.–13. painokset nimellä Organotropia as a basis of therapy / Elinmielteisyys terapian perustana. H. Kalm, Jyväskylä 1977–1979[20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heinämäki, Jaakko: Hans Kalm: vapaussoturi ja vaihtoehtolääkäri. Helsinki, Jyväskylä :: Minerva Kustannus, 2007. ISBN 978-952-492-003-2.
  • Ylikangas, Heikki: Tie Tampereelle:dokumentoitu kuvaus Tampereen antautumiseen johtaneista sotatapahtumista Suomen sisällissodassa. Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18897-2.
  • Tukkinen, Tauno: Naiskapinallisten teloitukset Lahdessa 1918. omakustanne, 2007. ISBN 9789529988907. kirja-arvio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Unakvere [KNR] Eesti kohanimeraamat (viroksi)
  2. ↑ a b c d e 50-vuotias. Eversti Hans Kalm, Helsingin Sanomat, 21.04.1939, nro 106, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. ↑ a b Heinämäki 2007, s. 11.
  4. ↑ Heinämäki 2007, s. 11–13.
  5. ↑ Heinämäki 2007, s. 18–19.
  6. ↑ Heinämäki 2007, s. 19.
  7. ↑ Aapo Roselius: Teloittajien jäljillä, s. 241.
  8. ↑ a b c Tuomas Hoppu: Sisällissota, s. 167–168, 178–179, 212–214. Teoksessa Sisällissodan pikkujättiläinen (toim. Pertti Haapala & Tuomas Hoppu). WSOY 2009.
  9. ↑ a b c d Vesa Vares: Kalm, Hans (1889 - 1981) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 1.3.1998 (päivitetty 13.4.2007). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  10. ↑ a b c Lauri Muranen: Majuri Hans Kalm esimiestensä käskyjen ristitulessa Asikkalan historiaa (alun perin Vapaussoturi 3/2004). Viitattu 14.6.2015.
  11. ↑ a b [1] (Arkistoitu – Internet Archive) (Jaakko Heinämäki: Hans Kalm, vapaussoturi ja vaihtoehtolääkäri). Viitattu 20.3.2017.
  12. ↑ Ylikangas 1993, s. 55–57 ja eri kohdin.
  13. ↑ Kai Donner, T. H. Svedlin, Heikki Nurmio: Suomen Vapaussota osa 5, s. 92-93.
  14. ↑ a b c MARJO LIUKKONEN: ”HENNALAN NAISMURHAT 1918”. LECTIO PRAECURSORIA 4.4.2016 ww25.ennenjanyt.net. Arkistoitu 9.10.2016. Viitattu 6.12.2023.
  15. ↑ Elias-kirjailijat - Tuloste www.eliaskirjailijat.fi. Viitattu 6.12.2023.
  16. ↑ Tauno Tukkinen: Naiskapinallisten teloitukset Lahdessa 1918
  17. ↑ Hans Kalm: Hans Kalm i pälsmössa och med ... (1919) www.finna.fi. Viitattu 17.1.2020.
  18. ↑ Henrik Ekberg: Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932–1944, s. 172–174. Schildts, 1991. ISBN 951-50-0522-1.
  19. ↑ https://collections-server.arolsen-archives.org/G/wartime/02010101/0585/1327673/001.jpg
  20. ↑ a b Arno Forsius: Hans Kalm (1889–1981) – virolaissuomalainen sotilas ja vaihtoehtolääkäri saunalahti.fi. lokakuussa 2006, korjattu 2008. Arkistoitu 1.9.2019. Viitattu 1.3.2007.
Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hans_Kalm&oldid=22338543”