Vanha kirkkopuisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vanha kirkkopuisto
Sijainti Kamppi, Helsinki
Koordinaatit 60°09′58″N, 024°56′23″E
Pinta-ala 13 540 m2[1]
Perustettu 1829

Vanha kirkkopuisto (myös Vanhankirkon puisto tai ”Ruttopuisto[2]) on Helsingin Kampissa sijaitseva, Vanhaa kirkkoa ympäröivä puisto ja historiallinen hautausmaa, joka käsittää yhden korttelin alueen. Vanha kirkko sijaitsee puiston reunassa Lönnrotinkadun varrella. Muut puistoa ympäröivät kadut ovat Annankatu, Bulevardi ja Yrjönkatu.

Bulevardin varressa olevalta portilta johtaa kirkolle leveä puistokäytävä. Lisäksi kulmittain puiston halki johtaa myöhemmin rakennettuja, jalankulkijoiden läpikulkureitteinä toimivia käytäviä.[3] Vanha pääportti on säilytetty, vaikka puistoa ei enää ympäröi aita.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hautausmaana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistotaulu vuoden 1710 ruttoepidemian uhreille Vanhan kirkkopuiston portilla.

Nykyisen Vanhan kirkkopuiston alueella ja sen läheisyydessä on sijainnut useita hautausmaita. Jo suurten kuolonvuosien 1695–1697 aikana vainajia haudattiin tilapäiseen hautausmaahan kaupungin ulkopuolelle Kamppiin, ei tosin aivan nykyisen puiston paikalle vaan nykyisen Bulevardin ja Fredrikinkadun risteyksen tienoille. Syksyn 1710 suuren ruttoepidemian aikana kuolleita haudattiin edellä mainitun paikan viereen, nykyisen Annankadun tienoille. Tämän muistoksi puiston reunalla sijaitsevaan hautausmaan porttiin on kiinnitetty vuonna 1938 Helsinki-Seuran aloitteesta suomen- ja ruotsinkieliset muistotaulut, joissa sanotaan ”tällä paikalla” olleeseen hautausmaahan haudatun 1 185 helsinkiläistä.[4] Puiston nykyinen liikanimi Ruttopuisto viittaa ruttoepidemian uhreihin. Nimi on lähtöisin 1960-luvun nuorisolta.[5]

Hattujen sodan aikana vuonna 1741 Helsinkiin sijoitetun ruotsalaisen tykistörykmentin kuolleita sotilaita haudattiin kuolonvuosien ja ruttoepidemian aikaisten tilapäisten hautausmaiden viereen.[4] Ruotsalais-suomalaiset joukot myös leiriytyivät tälle paikalle elokuussa 1742 odottamaan Helsinkiä lähestyneitä venäläisjoukkoja.[6]

Vuosina 1790–1829 alue toimi Helsingin virallisena hautausmaana nimellä Kampin hautausmaa.[7] Päätöksen uuden hautausmaan perustamisesta oli tehnyt kirkolliskokous vuonna 1786, sillä Ulrika Eleonoran kirkon kirkkomaa oli tullut jo aivan täyteen.[8] Helsingin maistraatti luovutti vuonna 1790 hautausmaaksi hurstitehtaan vieressä sijainneen 200 kyynärän pituisen ja 130 kyynärän levyisen alueen, jota myöhemmin laajennettiin.[6] Hautausmaa oli lopulta nykyistä kirkkopuistoa laajempi, ja kaikki puistokorttelia ympäröivät kadut kulkevat osittain entisen hautausmaa-alueen päällä. Koska uusi hautausmaa sijaitsi kaupungin ulkopuolella, seurakunta joutui ostamaan ruumisvaunut, kun aiemmin oli pärjätty pelkillä kantopaareilla.[8]

Helsingin tultua Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi Kampin hautausmaan seutu kaavoitettiin Johan Albrecht Ehrenströmin vuosina 1814–1817 laatimissa asemakaavoissa osaksi niin sanottua Uudenmaan esikaupunkia. Alueen kadut ja korttelit rakennettiin seuraavina vuosina Ehrenströmin suunnitelmien mukaisesti.[9]

Kaupungininsinööri Anders Kocke laati hautausmaalle vuonna 1816 asemakaavan, johon sisältyi käytäväverkosto. Tuolloin aikaisemmin rakennettu kiviaita purettiin osittain ja laajennetun hautausmaan ympärille rakennettiin säleaita.[7] Tarjouskilpailun voittanut porvari Henrik Brorström sai Kocken suunnitelmaan sisältyneet istutukset ja puut valmiiksi vuonna 1828.[10] Samana vuonna valmistui uusi ympärysaita sekä Carl Ludvig Engelin Bulevardin varrelle suunnittelema pääportti, joka on säilynyt tähän päivään saakka. Engelin suunnittelema Vanha kirkko oli valmistunut hautausmaan alueelle jo vuonna 1826. Se rakennettiin, jotta Ulrika Eleonoran kirkko ja sen kirkkomaa voitaisiin hävittää Senaatintorin tieltä.[7][11]

Kampin hautausmaa poistettiin käytöstä vuonna 1829 Hietaniemen hautausmaan tultua käyttöön, mutta sinne haudattiin vielä vuosina 1918–1919 Suomen sisällissodassa kaatuneita valkoisia ja saksalaisia sekä Viron vapaussodassa kuolleita suomalaisia vapaaehtoisia.[7][11]

Helsingin kaupunginarkiston entisen johtajan Sirkka Impolan arvion mukaan Vanhan kirkkopuiston alueelle haudattiin runsaan 130 vuoden aikana yli 10 000 vainajaa.[12]

Puistona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puiston itäkulma.

Hautausmaakäytön päätyttyä syksyllä 1829 alue muutettiin Helsingin seurakunnan ylläpitämäksi puistoksi. Aluksi vain portilta kirkolle johtavaa pääkäytävää hoidettiin ja muu osa jätettiin villiintymään, jolloin käytävät kasvoivat umpeen. Myöhemmin puistoa alettiin hoitaa paremmin kaupunkilaisten aloitteesta, ja esimerkiksi 1850-luvulla istutettiin uusia puita ja koristekasveja. Puutarhurimestari M. G. Stenius laati 1870-luvulla uuden puistosuunnitelman.[12] Puisto siirtyi vuonna 1900 seurakunnalta kaupungin haltuun, jolloin sitä ympäröivä puuaita purettiin ja puistokäytävät saivat nykyiset linjauksensa. Nykyään puistossa on noin 200 lehti- ja 40 havupuuta.[7]

Vanha kirkkopuisto ja Lönnrotinkadun toisella puolella oleva Lönnrotin puistikko on merkitty asemakaavaan historiallisina puistoina.[7] Ne on suojeltu kaavoituksella, ja niiden ylläpidossa pyritään säilyttämään niiden historiallinen arvolähde?.

Haudat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin ensimmäisen kirjapainon perustaneen Jakob Simeliuksen hautakivi Bulevardin ja Yrjönkadun kulmauksessa.

Puistossa on säilynyt 48 hautakiveä vuosilta 1790–1829.[7] Kauppaneuvos Johan Sederholm, Sederholmin talon rakennuttaja, haudattiin aluksi vuonna 1805 vanhalle Ulrika Eleonooran kirkon kirkkomaalle. Kun se myöhemmin hävitettiin Senaatintorin tieltä, hänen jäännöksensä siirrettiin Kamppiin, johon valmistui C. L. Engelin suunnittelema hautakappeli. Se oli Sederholmin suvun omistuksessa vuoteen 1890, jolloin senaattori Theodor Cederholm luovutti sen seurakunnalle. Se toimi myöhemmin myös väliaikaisena ruumishuoneena.[13] Rakennus on yhä jäljellä puiston pohjoisessa kulmassa. Aivan sen vieressä on kenraalimajuri ja senaattori Heribert Conrad Reuterskjöldin hautamuistomerkki.[7] Entiselle Kampin hautausmaalle on haudattu myös muun muassa arkkitehti Pehr Granstedt sekä alueen asemakaavan suunnitellut Anders Kocke. Heidän hautakivensä ovat säilyneiden joukossa.[14]

Lisäksi puistossa on kolme sankarihautamuistomerkkiä itsenäisyyden alkuvuosilta. Sisällissodan Helsingin valtauksessa kaatuneet 54 saksalaista sotilasta haudattiin tänne 16. huhtikuuta 1918 ja 16 suomalaista valkokaartilaista kolme päivää myöhemmin. Haudoille pystytetyt muistomerkit paljastettiin samanaikaisesti 31. lokakuuta 1920. Kilpailun pohjalta saksalaisten hautamuistomerkin suunnittelivat kuvanveistäjä Gunnar Finne ja arkkitehti J. S. Sirén, suomalaisten muistomerkin kuvanveistäjä Elias Ilkka ja arkkitehti Erik Bryggman. Kolmanteen, Vironkävijäin sankarihautaan on haudattu 31 suomalaista vapaaehtoista, jotka kaatuivat Viron vapaussodassa vuonna 1919. Valtaosa haudattiin kahdessa surujuhlassa 16. helmikuuta ja 5. maaliskuuta 1919. J. S. Sirénin ja kuvanveistäjä Into Saxelinin suunnitteleman muistomerkin paljasti Viron ulkoministeri Aleksander Hellat 27. toukokuuta 1923.[15][16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten sankarihauta ja sen muistomerkki.
  • Pehkonen, Marja: Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta. Helsingin kaupunginmuseo (Narinkka-sarja) 2008. ISBN 978-952-223-283-0

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingin karttapalvelu (Puisto viheraluekartassa) kartta.hel.fi. Viitattu 25.4.2021.
  2. Helsingin karttapalvelu (Puisto nimistökartassa. Epävirallisista nimityksistä kerrotaan Lisätietoa-kohdassa.) kartta.hel.fi. Viitattu 25.4.2021.
  3. Kulttuuriympäristön rekisteriportaali, kohde n:o 200933, Helsingin vanha kirkko Museovirasto. Viitattu 3.10.2011.
  4. a b Pehkonen 2008, s. 39–43.
  5. Vanha kirkkopuisto - Ruttopuisto Helsingin matkailusivut. Viitattu 4.11.2022.
  6. a b Kirsi Toppari: ”Vanha kirkko”, s. 134–135 teoksessa Puhvelista Punatulkkuun: Helsingin vanhoja kortteleita (Kaija Ollila & Kirsti Toppari). Helsinki, Sanoma, 1977.
  7. a b c d e f g h Vanha kirkkopuisto Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Arkistoitu 12.8.2011. Viitattu 3.10.2011.
  8. a b Pehkonen 2008, s. 34, 36, 39, 45–46.
  9. Matti Klinge: Pääkaupunki: Helsinki ja Suomen valtio 1808–1863, s. 76, 79. Otava, Helsinki 2012.
  10. Pehkonen 2008, s. 51.
  11. a b Vanha kirkko ja ympäröivä hautausmaa, Historiakierros Helsingissä. Helsingin kaupunki. Viitattu 23.4.2012.
  12. a b Pehkonen 2008, s. 52.
  13. Pehkonen 2008, s. 47.
  14. Pehkonen 2008, s. 50.
  15. Linnainen, Pekka: Nimet graniittipaasilla – Viron vapaussodan vapaaehtoisten veljeshaudat Helsingissä Estofennia. 7.3.2019. Helsinki. Viitattu 14.3.2019.
  16. Pehkonen 2008, s. 53–55.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]