Uusi Suometar

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uusi Suometar
Uusi Suometar Logo.JPG
Lehtityyppi Sanomalehti
Julkaisija Uuden Suomettaren Oy (1881–1918)
ISSN ISSN 1457-4721
Levikki 900 (1869)
6 100 (1890)
16 000 (1914)
Perustettu 1869
Lakkautettu 1918
Päätoimittaja Viktor Löfgren (Lounasmaa) (18711906)
Sitoutuneisuus Suomalainen puolue
Kotipaikkakunta Helsinki
Kotimaa Suomi
Sivukoko 21 x 33 cm (1869)
40 x 55 cm (1918)
Ilmestymistiheys 6 kertaa viikossa (v:sta 1890)

Uusi Suometar oli Suomessa autonomian ajan loppupuolella ilmestynyt valtakunnallinen sanomalehti, jonka johtavat fennomaanit perustivat ajamaan suomalaisuusliikkeen poliittisia ja kulttuurisia tavoitteita. Vuonna 1881 siitä tuli ensimmäisenä kotimaisena sanomalehtenä kuudesti viikossa ilmestyvä. Levikiltään se oli toiseksi suurin Hufvudstadsbladetin jälkeen. 1900-luvun alkuun mennessä lehdestä kehittyi Suomalaisen puolueen tärkein äänenkannattaja. Lehti lakkasi vuonna 1918, jolloin sen tilalle perustettiin Uusi Suomi.

Lehden perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden Suomettaren taustaryhmä oli historian professori Yrjö Koskisen ympärille ryhmittynyt ”jungfennomaanien” aatepiiri, joka tahtoi ajaa radikaalimpaa kieli- ja koulupolitiikkaa kuin vanhemman fennomaanipolven toimittama Suometar. Koskisen ohella lehteä olivat syksyllä 1868 perustamassa hänen veljensä oik.kand. Jaakko Forsman sekä nuoret maisterit Antti Almberg ja J. V. Calamnius. Toimituksen tueksi saatiin värvättyä myös muutamaa vuotta aikaisemmin lakanneen Suomettaren entinen päätoimittaja Paavo Tikkanen.[1]

Ohjelma ja linja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden Suomettaren toimitus v. 1889: Seisomassa vasemmalta toim.siht. J.W. Messman, Akseli Lilius, Vilho Soini, Agathon Meurman ja Antti Almberg; istumassa vasemmalta päätoim. Viktor Löfgren, Otto Brummer, J. H. Kala, K. Brander sekä Jaakko Forsman

Tärkeimmäksi tavoitteekseen Uusi Suometar otti suomenkielen saamisen viralliseksi kieleksi ruotsin rinnalle, suomenkielisen koululaitoksen kehittämisen, varsinkin oppikoulujen perustamisen, sekä kansanvalistuksen ajamisen.[2] Lehti halusi tietoisesti laventaa lukijakuntaansa myös maaseudulle ja kampanjoi varsinkin 1870-luvulla menestyksellisesti erilaisilla keräyksillä ja kansalaisjuhlilla Kansanvalistusseuran ja uusien oppikoulujen puolesta. Lehden demokratistinen into huolestutti jopa suomalaisuusliikkeen suurta oppi-isää J. V. Snellmania, jonka välit Yrjö Koskiseen alkoivat viilentyä. [3]

Uskonnollisissa ja kulttuurikysymyksissä lehti edusti konservatiivista kantaa. Se torjui jyrkästi 1880-luvulla kehkeytyvän nuorsuomalaisen kulttuuripiirin uskonnonvapausvaatimukset ja suhtautui kriittisesti yhteiskunnallisesti radikaaliin realistiseen kirjallisuuteen.[4]

Venäjän-poliittisen tilanteen kärjistyttyä 1890-luvulla Uusi Suometar omaksui varovaisen, hallitsijalle osoitettua lojaalisuutta korostavan asenteen. Tosin Suomen oikeudellista asemaa puolustettiin ja Helmikuun manifestin julkaisemista arvosteltiin, mutta päälinjaksi muotoutui J. R. Danielsonin ja E. G. Palménin muotoilema maltillinen myöntyvyys venäläisten vaatimuksiin nähden.[5]

Kun nuorsuomalaisten perustama Päivälehti alkoi ilmestyä vuonna 1890, Uuden Suomettaren ylivalta maan suurimpana suomenkielisenä sanomalehtenä alkoi murentua. Lehtien välinen kilpailu johti myös katkeraan keskinäiseen kiistelyyn ”suomettarelaisen” myöntyvyyslinjan ja perustuslaillisen ”Nuoren Suomen” edustajien kesken. Sisällissodan jälkiselvittelyiden yhteydessä vuonna 1918 osa monarkiaa kannattavista nuorsuomalaisista ja aktivisteista perusti yhdessä vanhasuomalaisten kanssa uuden puolueen, Kansallisen kokoomuksen. Tässä yhteydessä Uusi Suometar lopetettiin ja uuden puolueen äänenkannattajaksi perustettiin sanomalehti Uusi Suomi [6]

Päätoimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen lehdistön historia 7: Hakuteos Savonlinna – Övermarks Tidning. Sanoma- ja paikallislehdistö 1771-1985. Kuopio: Kustannuskiila, 1988. ISBN 951-657-241-3.
  • Virtanen, Matti: Fennomanian perilliset. Poliittiset traditiot ja sukupolvien dynamiikka. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 831. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. 951-746-324-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen lehdistön historia 7, s. 201
  2. Suomen lehdistön historia 7, s. 202
  3. Virtanen 2002, s. 92
  4. Suomen lehdistön historia 7, s. 202
  5. Suomen lehdistön historia 7, s. 202
  6. Suomen lehdistön historia 7, s. 203

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]