Mauno Pekkala

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mauno Pekkala
MaunoPekkala.jpg
Suomen pääministeri[1]
Pekkalan hallitus[2]
26.3.1946–29.7.1948
Edeltäjä Juho Kusti Paasikivi[1]
Seuraaja Karl-August Fagerholm [1]
Suomen valtiovarainministeri
Rytin I hallitus[3]
1.12.1939–27.3.1940
Rytin II hallitus[4]
27.3.1940–4.1.1941
Rangellin hallitus[5]
4.1.1941–22.5.1942
Edeltäjä Väinö Tanner[6]
Seuraaja Väinö Tanner[7]
Suomen maatalousministeri
Tannerin hallitus[8]
13.12.1926–17.12.1927
Edeltäjä Kyösti Järvinen [9]
Seuraaja Sigurd Mattsson[10]
Suomen puolustusministeri[11]
Paasikiven III hallitus[12]
17.4.1945–26.3.1946
Pekkalan hallitus[2]
26.3.1946–27.3.1946
Edeltäjä Väinö Valve[13]
Seuraaja Yrjö Kallinen[2]
Salkuton ministeri, kansliaministeri
Paasikiven II hallitus
17.11.1944–17.4.1945[14]
Kansanedustaja
2.9.1927–30.6.1952
Tiedot
Syntynyt 27. tammikuuta 1890[15]
Sysmä[15]
Kuollut 30. kesäkuuta 1952 (62 vuotta)[15]
Helsinki[15]
Puolue SDP (1927–1945)
SKDL (1945-1952)

Mauno Pekkala (27. tammikuuta 1890 Sysmä30. kesäkuuta 1952 Helsinki) oli vasemmistolainen poliitikko ja ainoa Suomen Kansan Demokraattista Liittoa (SKDL) edustanut Suomen pääministeri. Pekkalan hallitus istui 26. maaliskuuta 1946 – 29. heinäkuuta 1948. Ministeripäiviä hänelle kertyi kaikkiaan 2 625.

Koulutukseltaan Mauno Pekkala oli filosofian kandidaatti (1921) ja metsänhoitaja. Hän työskenteli pitkään Metsähallituksessa, viimeksi pääjohtajana vuosina 1944–1952.

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekkala valittiin eduskuntaan vuoden 1927 vaaleissa Suomen sosialidemokraattisen puolueen (SDP) listoilta. Hän oli silloin jo valmiiksi Väinö Tannerin hallituksen maatalousministerinä. Hän nousi myös SDP:n puoluetoimikuntaan. Puolueessa Pekkala oli ennen sotia vahvasti Väinö Tannerin linjan kannattaja.

Sota-aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodet 1939–1942 Pekkala toimi valtionvarainministerinä kolmessa eri hallituksessa. Hän vastusti voimakkaasti jatkosotaa edeltänyttä armeijan liikekannellepanoa. Pekkala meni jopa niin pitkälle, että varoitti Helsingissä Neuvostoliiton tiedustelupäällikkönä toiminutta Jelisei Jelisejeviä Saksan hyökkäyksestä ja Suomen osallistumisesta siihen. Pekkala luovutti Jeliseville tiedot presidentti Risto Rytin hallitukselle 31. toukokuuta 1941 esittämästä tilannekatsauksesta. Josif Stalin ei kuitenkaan uskonut Jelisevin hänelle välittämiä tietoja tai pitänyt saksalaisten aiheuttamaan uhkaa tarpeeksi vakavana, eikä siksi ryhtynyt tarvittaviin toimiin hyökkäyksen varalta.[16]

Jatkosodan aikana hän kuitenkin riitautui puolueensa ja Tannerin kanssa Saksaan nojaavasta sotapolitiikasta, erosi hallituksesta ja siirtyi niin sanotun rauhanopposition linjoille. Tämän vuoksi häntä ei myöskään nostettu esiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä, vaikka hän oli ollut puolueensa korkein ministeri jatkosodan alkaessa. Jatkosodan jälkeen Pekkala nousi esiin puolueensa sotavuosien politiikan arvostelijana ja hänestä tuli salkuton ministeri Paasikiven II hallitukseen. Kun SDP ei Pekkalan toiveidensa mukaan tehnyt vuoden 1945 eduskuntavaaleissa vaaliliittoa SKDL:n kanssa, hän meni eduskuntaan SKDL:n eikä SDP:n ehdokkaana, mistä seurasi puoluetoimikunnasta ja lopulta koko SDP:stä erottaminen. Vaalien jälkeen hän tuli puolustusministeriksi Paasikiven III hallitukseen "sosialidemokraattina", vaikka liittyi pian SKDL:n jäseneksi. Tämä herätti pahaa verta vanhassa puolueessa. Myöhemmin Pekkala liittyi alkuvuodesta 1946 perustettuun Sosialistiseen yhtenäisyyspuolueeseen, joka toimi SKDL:n sisällä.

Pääministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paasikiven noustua presidentiksi Mauno Pekkalasta tuli pääministeri. Pekkala johti pääministerinä muun muassa Suomen valtuuskuntaa Pariisin rauhanneuvotteluissa vuosina 1946–1947 samoin kuin neuvoteltaessa YYA-sopimuksesta, jonka hän myös allekirjoitti Vjatšeslav Molotovin kanssa Moskovassa 6. huhtikuuta 1948. Jälkimmäisissä neuvotteluissa Pekkala jäi kuitenkin Urho Kekkosen ja J. O. Söderhjelmin varjoon. Keväällä 1948 hän johti ministerivaliokuntaa, joka tutki väitteitä kommunistien kaappaushankkeista.

Pekkalan epäsäännölliset elämäntavat ja niin sanottu häilyväisyys herättivät aikanaan kritiikkiä. Paheksuntaa on herättänyt erityisesti se, että Pariisin rauhanneuvotteluissa hän oli puoluetoveriensa neuvosta antanut Suomen valtuuskunnan puheen etukäteen Molotovin tarkastettavaksi, minkä seurauksesta siitä jouduttiin poistamaan aluepalautustoiveisiin viitanneet kohdat. Hän vältteli muulloinkin Neuvostoliiton edustajien ärsyttämistä.

Kuitenkin Pekkalan hallitus toteutti kaudellaan useita merkittäviä lakeja. Se paitsi hoiti sotien aiheuttamat korvaus-, maahankinta- ja rauhansopimus- ym. asiat, myös käsitteli sotavuosina lykättyjä uudistuksia kuten sosiaalisen lainsäädännön – varsinkin työlainsäädännön – kehittäminen, ja antoi esitykset työntekijän vuosilomalaista, työaikalaista, työtuomioistuimesta ja työehtosopimuslaista. Vuonna 1948 hallitus teki esityksen lapsilisästä. Lisäksi on arvioitu, että Pekkalan, kuten myös sisäministeri Yrjö Leinon maltillisuus ja verkkaisuus päätöksenteossa estivät kommunisteja johtamasta kehitystä Suomessa samaan suuntaan kuin kansandemokratioiksi kehittyneissä Itä-Euroopan maissa.

Pääministerikautensa jälkeen Pekkala oli vielä SKDL:n ehdokas presidentinvaaleissa 1950 ja jatkoi kansanedustajana kuolemaansa asti. Myös Mauno Pekkalan vanhempi veli Eino Pekkala osallistui aktiivisesti politiikkaan, ja oli oikeusministerinä veljensä johtamassa hallituksessa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Suomen hallitukset valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  2. a b c Pekkalan hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  3. Rytin I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  4. Rytin II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  5. Rangellin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  6. Cajanderin III hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  7. Linkomiehen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  8. Tannerin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  9. Kallion II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  10. Sunilan hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  11. Suomen puolustusministerit www.defmin.fi. Viitattu 7.6.2010.
  12. Paasikiven III hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  13. PaasikivenII hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  14. Paasikiven II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  15. a b c d Edustajamatrikkeli Mauno Pekkala eduskunta.fi. Eduskunta. Viitattu 7.6.2010.
  16. Apunen, Osmo & Wolff, Corinna: Pettureita ja patriootteja. Taistelu Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan suunnasta 1938-1948, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2009, s. 118-119.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Juho Kusti Paasikivi
Suomen pääministeri
1946−1948
Seuraaja:
K.-A. Fagerholm
Edeltäjä:
Juho Sunila
Suomen maatalousministeri
1926−1927
Seuraaja:
Sigurd Mattsson
Edeltäjä:
Väinö Tanner
Suomen valtiovarainministeri
1939–1942
Seuraaja:
Väinö Tanner
Edeltäjä:
Väinö Valve
Suomen puolustusministeri
1945-1946
Seuraaja:
Yrjö Kallinen