Juho Mäkelä (runoilija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juho Mäkelä
Kansanedustaja
6.4.1945–21.7.1948, 2.12.1958–4.4.1966
Ryhmä/puolue SKDL
Vaalipiiri Turun läänin pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt 5. huhtikuuta 1913
Porin mlk
Kuollut 11. elokuuta 1991 (78 vuotta)
Pori
Ammatti toimittaja

Johan ”Juho” Fredrik Mäkelä (5. huhtikuuta 1913 Porin maalaiskunta11. elokuuta 1991 Pori) oli suomalainen toimittaja, runoilija, kirjailija ja poliitikko, joka toimi SKDL:n kansanedustajana vuosina 1945–1948 ja 1958–1966. Hän työskenteli muun muassa Porissa ilmestyneen Satakunnan Työn päätoimittajana, ja julkaisi neljä runokokoelmaa sekä yhden romaanin. Jatkosodan ajan Mäkelä oli poliittisen toimintansa vuoksi turvasäilössä.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittajana ja poliitikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porin maalaiskunnassa syntynyt Mäkelä kävi kansakoulun ja opiskeli Työväen Akatemiassa vuonna 1937, jonka jälkeen hän työskenteli Porissa SDP:n Satakunnan piirijärjestön järjestäjänä 1937–1938. Vuosina 1938–1940 Mäkelä oli Raumalla Uuden Ajan aluetoimittajana ja toimistonhoitajana. Samalla hän oli myös Rauman kaupunginvaltuuston jäsen.[1]

Välirauhan aikana elokuussa 1940 Mäkelä palkattiin Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran järjestäjäksi heinäkuussa vangitun Lauri Vileniuksen tilalle.[2] SNS:n toisena järjestäjänä työskenteli Risto Westerlund. Heidän tehtävänään oli kiertää eri puolilla maata organisoimassa järjestön toimintaa.[3] Mäkelä pidätettiin syyskuun lopussa Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalle suuntautuneen työmatkan yhteydessä. Valpon Oulun osasto oli jo viikkoa aikaisemmin ottanut kiinni joukon SNS:n aktiiveja Koskelankylän Valolla pidetyn tilaisuuden jälkeen, mutta tuolloin Mäkelä onnistui täpärästi välttämään pidätyksen.[2]

Pidätyksensä jälkeen Mäkelä oli jatkosodan loppuun asti turvasäilössä. Vapauduttuaan hän jatkoi toimintaansa Suomi–Neuvostoliitto-Seurassa liittyen myös SKDL:n ja SKP:n jäseneksi. Vuosina 1944–1945 Mäkelä toimi puolueen puhujana, ja 1946–1947 Työn Valta -lehden päätoimittajana Hämeenlinnassa suorittaen samalla Sirola-opiston kurssin. Vuonna 1948 hän aloitti Porissa ilmestyneen Satakunnan Työn toimittajana, ja oli lehden päätoimittaja 1949–1959.[1]

Mäkelä oli SKDL:n kansanedustajana vuodet 1945–1948 ja 1958–1966. Jälkimmäiselle kaudelleen hän tuli liikenneonnettomuudessa kuolleen Mauri Ryömän tilalle.[1] Mäkelä putosi eduskunnasta vuoden 1966 vaaleissa, jolloin hän jäi varasijalle.[4] Mäkelä oli Presidentin valitsijamies Mäkelä oli vuosien 1950 ja 1962 presidentinvaaleissa.[1] Porin kaupunginvaltuustoon hänet valittiin syksyllä 1966 alueliitoskunnissa järjestetyissä ylimääräisissä kunnallisvaaleissa.[5] Kansanedustajakautensa jälkeen Mäkelä työskenteli vielä Porin kaupungin raittiussihteerinä 1967–1976.[1]

Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runoilijana Mäkelä aloitti perinteisellä mitallisella runoudella, mutta siirtyi pian vapaamittaisen modernismiin. Hänen ensimmäinen runoteoksensa oli vuonna 1945 ilmestynyt Voittoisa demokratia. Kyseessä on vihkonen, jonka runot oli tarkoitettu lausuttaviksi SKDL:n tilaisuuksissa, joten sitä ei yleensä pidetä hänen esikoiskokoelmanaan. Voittoisan demokratian runot ovat kritiikittömiä Stalinin ja Neuvostoliiton ylistyksia, ja lisäksi kokoelmassa on viittauksia Mäkelän vankilavuosiin, sillä se sisältää toistakymmentä jatkosodan aikana kirjoitettua runoa.[6][7]

Mäkelän varsinainen esikoiskokoelma oli WSOY:n 1946 julkaisema Ihmislaiva. Siinä hän oli jo siirtynyt vapaamittaiseen moderniin runouteen, ilmeisesti Kansankulttuurin kirjallisen johtajan Raoul Palmgrenin kehotuksesta. Kriitikot eivät juurikaan ymmärtäneet Mäkelän lyriikkaa, vaan ainoita myönteisiä arvioita esitti Vapaan Sanan kriitikko Kaisu-Mirjami Rydberg, joka itsekin oli runoilija. Arvostetun runokriitikon Kauko Kareen mielestä Mäkelä käytti vapaata mittaa väärin, ja ihmetteli myös, miksi tämä ylipäänsä oli ryhtynyt kirjoittamaan runoutta.[6] WSOY:n esikoisrunoilijoilleen järjestämässä kilpailussa Mäkelä kuitenkin sijoittui kolmanneksi Aila Meriluodon ja Helka Hiiskun jälkeen. Meriluoto itse arveli voittaneensa, koska palkinto haluttiin antaa poliittisesti sitoutumattomalle runoilijalle.[8]

Vuonna 1947 ilmestynyt kokoelma Levottomuus oli pitkälle viety kokeilu, joka kirjallisuudentutkija Juri Nummelinin mukaan on modernistisimpia milloinkaan Suomessa julkaistuja runoteoksia. Se sai edeltänsä tavoin lähinnä kielteistä kritiikkiä. Lähes ainoa myönteisesti suhtautunut oli Elvi Sinervo, joka kertoi jopa haltioituneensa teoksesta. Nummelinin mielestä Mäkelästä olisi voinut tulla suomalaisen runouden johtavia uudistajia, mikäli hän olisi johdonmukaisesti jatkanut linjallaan. Kritiikistä masentuneena Mäkelä kuitenkin julkaisi seuraavan, ja samalla viimeiseksi jääneen kokoelmansa Häviäminen vasta 1966. Aikakauden uudessa kulttuurikentässä sitä on luonnehdittu lähinnä vanhanaikaiseksi, ja teos jäi myös hyvin vähälle huomiolle lehdistössä.[6]

Runokokoelmiensa lisäksi Mäkelä kirjoitti Porin seudulle sijoittuvan romaanin Joki laskee Pohjanlahteen ja Neuvostoliiton arjesta kertovan matkakirjan Näin naapurimaata, sekä toimitti sisällissotaa käsittelevän muistelmateoksen Luokkasodan muisto.[6] Matkakirja syntyi Mäkelän kierrettyä alkuvuonna 1967 eri puolilla Neuvostoliittoa oppaansa Rudolf Sykiäisen seurassa. Kyseessä on SKP:lle tilaustyönä valmistunut teos, jonka aloitteentekijänä toimi ilmeisesti Hertta Kuusinen. Puoluejohto halusi kirjan tilaamisella rauhoitella Mäkelää, joka oli vienyt Satakunnan Työstä saamansa irtisanomisen oikeuteen. Luonteeltaan teos on enemmän matkakirja kuin propagandistinen, sillä Mäkelä kuvaa runsaasti kohtaamaansa arkielämää. Lisäksi se sisältää kriittisiä äänenpainoja, ja Mäkelä huomioi myös matkallaan tapaamia epäkohtia todeten jo esipuheessa, ettei voi ollakaan olemassa maata, jossa kaikki olisi aina hyvin.[9]

Satakunnan Työn päätoimittajana ollessaan Mäkelä kirjoitti lehteen pakinoita nimimerkillä ”Jussi Lisäjuuri”. Ne herättivät usein närää Porin oikeistolaisissa piireissä. Pakinoiden johdosta Satakunnan Työ sai myös lempinimen ”Pommi-Jussin lehti” Mäkelän eräässä pakinassaan ehdottaessa kaupungin porvarien kokoamista kauppatorille, jossa heidän niskaansa pudotettaisiin atomipommi. Hänen päätoimittajakautensa aikana lehdessä kerättiin myös varoja Mannerheimin patsaan kaatorahastolle, ja tammikuussa 1951 Satakunnan Työ julkaisi Mäkelän kirjoittaman muistokirjoituksen jo ennen marsalkka C. G. E. Mannerheimin kuolemaa.[6]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juho Mäkelän vanhemmat olivat mäkitupalainen Johan Fredrik Mäkelä ja Hilma Maria Nordlund. Hänen puolisonsa oli Helmi Lydia Ahlforsin, jonka kanssa Mäkelä avioitui 1938.[1]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Voittoisa demokratia : lausuttavia runoja. Helsinki: Kansankulttuuri, 1945.
  • Ihmislaiva : runoja. Porvoo: WSOY, 1946.
  • Levottomuus : runoelma. Porvoo: WSOY, 1947.
  • Mäkelä, Juho (toim.): Luokkasodan muisto. Helsinki: Kansankulttuuri, 1947. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Joki laskee Pohjanlahteen. Helsinki: Tammi, 1950.
  • Häviäminen : runoja. Porvoo ; Helsinki: WSOY, 1966.
  • Näin naapurimaata : Moskovasta Dušanbeen, Minskistä Uraliin. Helsinki: Kansankulttuuri, 1967.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Juho Mäkelä Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 24.4.2008.
  2. a b Hietala, Niina: ”Älkää unohtako niitä kärsimyksiä mitä sota ihmiskunnalle tuo” : Suomen–Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura ja Suomi–Neuvostoliitto-Seura Oulussa vuosina 1940 ja 1944–1962, s. 35, 56–59. Pro gradu -tutkielma. Oulu: Oulun yliopisto, 2016. Teoksen verkkoversio (PDF).
  3. Vuorikoski, Matti: Juoksuhaudoista uussuomettumiseen : Suomi–Venäjä-Seura 70 vuotta Pirkanmaalla, s. 69. Helsinki: Books on Demand, 2017. ISBN 978-952-31802-0-8.
  4. Junnilan paluu Turun pohjoisessa. Helsingin Sanomat, 29.3.1966, s. 14. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 3.5.2020.
  5. Äänestysprosentiksi 75,5 viiden kunnan vaaleissa. Helsingin Sanomat, 5.10.1966, s. 13. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 3.5.2020.
  6. a b c d e Nummelin, Juri: Unohdetut kirjailijat, s. 79–94. Helsinki: BTJ Kustannus, 2007. ISBN 978-951-69264-6-2.
  7. Ruusunen, Aimo: Ylistyksestä pettymykseen Kirjoja äärestä laitaan. 2.5.2013. Blogspot.com. Viitattu 14.5.2013.
  8. Rajala, Panu: Lasinkirkas, hullunrohkea : Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta, s. 161. Helsinki ; Porvoo: WSOY, 2010. ISBN 978-951-03548-8-9.
  9. Ruusunen, Aimo: Todeksi uskottua : kansandemokraattinen Neuvostoliitto-journalismi rajapinnan tulkkina vuosina 1964–1973, s. 190–193, 256. Väitöskirja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2008. ISBN 978-951-39328-5-5. Teoksen verkkoversio (PDF).