Yrjö Räisänen
| Yrjö Räisänen | |
|---|---|
 |
|
| Kansanedustaja | |
|
21.10.1930–25.11.1941, 4.11.1944–18.6.1948
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP, sosialistinen eduskuntaryhmä, SKDL |
| Vaalipiiri | Kuopion läntinen |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. helmikuuta 1888 Kuopio |
| Kuollut | 18. kesäkuuta 1948 (60 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | toimittaja |
Kaarlo Yrjö Räisänen (nimimerkki Sasu Punanen; 16. helmikuuta 1888 Kuopio – 18. kesäkuuta 1948 Helsinki) oli suomalainen toimittaja ja poliitikko, joka toimi SDP:n, sosialistisen eduskuntaryhmän ja SKDL:n kansanedustajana vuosina 1930–1941 ja 1944–1948.[1]
Räisänen liittyi talvisodan jälkeen sosialidemokraattien vasemmisto-opposition muodostamaan sosialistiseen ryhmään eli niin sanottuihin ”kuutosiin”. Syyskuussa 1940 heidät erotettiin puolueesta ja vangittiin jatkosodan sytyttyä marraskuussa 1941. Talvella 1942 Räisänen tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen valtiopetoksen valmistelusta. Jatkosodan päätyttyä syksyllä 1944 Räisänen palasi edustakuntaan ”kuutosten” riveissä ja edusti myöhemmin kansandemokraatteja.[2]
Nimimerkkiä ”Sasu Punanen” käyttänyt Räisänen kirjoitti lähes 20 vuoden ajan poliittisia pakinoita Suomen Sosialidemokraattiin. Hän oli aikansa tunnetuimpia suomalaisia pakinoitsijoita.[3]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toimittajaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Räisäsen vanhemmat olivat kuopiolainen satulaseppä Kaarlo Räisänen ja Riitta Sutinen. Yrjö Räisänen kävi Kuopion lyseota vuosina 1901–1909, mutta joutui keskeyttämään oppikoulun seitsemännellä luokalla sairastelun vuoksi. Hän omaksui jo kotoa sosialidemokraattisen aatemaailman ja aloitti uransa itseoppineena lehtimiehenä Kuopiossa, missä työskenteli 1909–1914 Savon Työmies -lehdessä ensin aputoimittajana, sitten toimitussihteerinä ja lopulta vt. päätoimittajana. Oltuaan jonkin aikaa toimittajana Sanantuoja-lehdessä Iisalmessa ja toimitussihteerinä Vapaa Sana -lehdessä Vaasassa Räisänen siirtyi 1917 Helsinkiin, jossa hänestä tuli puolueen pää-äänenkannattajan, Työmies-lehden toimitussihteeri. Samana vuonna hän meni myös naimisiin Kerttu-Liisa Savolaisen kanssa.[2][4] Sisällissodan jälkeen Räisänen oli vangittuna Isosaaren vankileirillä.[5]
Pakinoitsijana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sodan jälkeen Työmiehen jatkajaksi perustettiin Suomen Sosialidemokraatti, jossa Räisänen jatkoi toimitussihteerinä ja sen jälkeen pakinoitsijana nimerkillä ”Sasu Punanen”.[2] Vuodesta 1923 alkaen Räisäsellä oli Suomen Sosialidemokraatissa päivittäinen palsta otsikolla Mitä Sasulle kuuluu. Hänen tavaramerkikseen muodostui erittäin piikikäs poliittisten vastustajien arvostelu, saunottaminen. Tarvittaessa hän löylytti omiaankin. Pakinat olivat arkisia ja luontevia, tekstiltään ymmärrettäviä. Tyyliseikoille hän ei uhrannut energiaansa.[3] Nimimerkkinsä Räisänen otti Juhani Ahon vuonna 1892 julkaisemasta lastusta, jossa Sasu Punanen on saunomista rakastava mukavuudenhaluinen opiskelija.[6] Vuosina 1919–1935 Räisänen oli myös sosialidemokraattisen pilalehden Kurikan päätoimittaja.[2]
Pakinoitsijan uransa alkuvuosina Räisänen tuki silloisen puoluejohtajan Väinö Tannerin linjaa SDP:ssä ja arvosteli kommunisteja lähes yhtä kipakasti kuin oikeastoakin, mutta 1920-luvun mittaan hänen linjansa muuttui vasemmistolaisemmaksi ja hän siirtyi puolueen vasemmisto-oppositiota edustaneen Väinö Huplin tukijaksi. Räisänen arvosteli Tannerin toimintaa pääministerinä vuonna 1927. Erityisen ankarasti hän tuomitsi sen, että Tanner otti 16. toukokuuta 1927 – porvarien juhlapäivänä, joka muistutti vasemmistoa sisällissodan katkerasta lopusta – virkaatekevänä tasavallan presidenttinä vastaan suojeluskuntalaisten paraatin: sosialidemokraattien ei hänen mielestään pitänyt mennä ”nöyryyttämme osoittaen nuora kaulassa Senaatintorille ja sanoa porvareille: tässä olen, tee niin kuin tahdot”.[7] Seuraavan vuosikymmenen kuluessa miesten välit tulehtuivat täysin sovittamattomiksi, mihin oli syinä sekä aatteelliset erimielisyydet että henkilökohtaiset antipatiat. Lopullisen välirikon jälkeen Räisänen erotettiin Suomen Sosialidemokraatista syksyllä 1939.[2][3]
Kansanedustajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Räisänen oli eduskunnan jäsenenä Kuopion läänin läntisestä vaalipiiristä valittuna vuodesta 1930 alkaen.[1] Hän kuului vuodesta 1930 alkaen Helsingin kaupunginvaltuustoon ja vuosina 1931–1934 myös kaupunginhallitukseen sekä useiden järjestöjen hallituksiin.[2]
Vuonna 1932 Tammisaaren pakkotyölaitoksen vartijat vaativat Räisäsen asettamista syytteeseen sen vuoksi, että tämä oli hallitukselle esittämässään kysymyksessä väittänyt heidän syyllistyneen useisiin törkeisiin rikoksiin, kuten kuolemaan johtaneeseen pahoinpitelyyn, kuolemantuottamukseen ja virkarikoksiin. SDP piti syytettä poliittisena. Vaatimus sai taakseen 101 kansanedustajaa, mutta ei syytteen nostamiseen vaadittavaa viiden kuudesosan enemmistöä. Kyseessä oli Suomen historian ensimmäinen yritys kansanedustajan syytesuojan murtamiseksi, ja myöhemminkin tätä on yritetty vain kansanedustajien Lauri Järven (1947), Mikko Ekorren (1979) ja Juha Mäenpään (2020) tapauksissa.[8]
Vuonna 1940 Räisänen liittyi SDP:stä eronneen vasemmisto-opposition perustamaan Sosialistiseen eduskuntaryhmään (kuutosryhmään) ja ryhtyi ryhmän julkaiseman Vapaa Sana -lehden toimittajaksi. Tästä seurasi syyskuussa 1940 erottaminen SDP:stä. Jatkosodan puhjettua seuraavana vuonna kaikki kuutosryhmän kansanedustajat vangittiin, ja helmikuussa 1942 Turun hovioikeus tuomitsi heidät vankeuteen valtio- ja maanpetoksellisesta toiminnasta.[2] Korkein oikeus vahvisti myöhemmin tuomiot, jolloin he menettivät samalla valtakirjansa kansanedustajina. Oikeudenkäyntiä on pidetty poliittisena ja näyttöä hyvin heiveröisenä muiden kuin Cay Sundströmin osalta.[9] Räisänen tuomittiin neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen valtiopetoksen valmistelusta. Jatkosodan päätyttyä hänet vapautettiin ja hän sai kansanedustajan paikkansa takaisin. Hän myös jatkoi uudelleen perustetun Vapaan Sanan toimittajana.[2]
Vuodesta 1945 kuolemaansa saakka Räisänen oli SKDL:n kansanedustajana. SKDL:n sisällä hän kuului Sosialistiseen Yhtenäisyyspuolueeseen (SYP), jonka äänenkannattajan Vapaan Pohjolan sivuilla Sasun pakinat jatkoivat ilmestymistään. Hyökkäyksiä Väinö Tanneria vastaan Räisänen jatkoi sodan jälkeenkin.[2] Räisänen valittiin SYP:n puoluetoimikunnan varajäseneksi maaliskuun 1946 ja lokakuun 1947 puoluekokouksissa.[10][11] Tammikuussa 1945 Räisänen oli yhtenä allekirjoittajana Sosialistisen eduskuntaryhmän eli niin kutsuttujen kuutosten eduskuntakyselyssä, jossa vaadittiin selvitettäväksi, ketkä poliitikot olivat olleet vastuussa Suomen joutumisesta jatkosotaan, ja saman vuoden kesäkuussa hän oli mukana yhteensä 55 kansanedustajan sotasyyllisyysasiasta tekemässä välikysymyksessä.[12] Vuonna 1944 Räisänen nimitettiin Alkon toimistopäälliköksi ja 1947 apulaisjohtajaksi.[2]
Räisänen kuoli pitkäaikaisen sydänsairauteen Kivelän sairaalassa kesäkuussa 1948.[13][14] Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.[15]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Punakaarti, kuningas, vehnäpulla ja porvari : pakinoita. Helsinki: Kansanvalta, 1928.
- Jussi Taavetti Haataisen sijaiskärsimys : vapaussotakertomuksia ja vähän muitakin syntejä. Helsinki: Kansanvalta, 1929.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 Yrjö Räisänen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 29.3.2007.
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kalemaa, Kalevi: Räisänen, Yrjö (1888–1948) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 4.6.2011.
- 1 2 3 Sisättö, Vesa; Halme, Jukka: Kotimaisia pakinoitsijoita, s. 125–126. Helsinki: Avain, 2013. ISBN 978-951-692-979-1
- ↑ Punanen, Sasu (arkistoitu sivu) 7.3.2011. Kuopion kaupunginkirjasto. Arkistoitu 10.12.2013. Viitattu 4.6.2011.
- ↑ Drufva, Juha: Sasu Punanen löi löylyä porvareille yli 30 vuotta 1.5.2015. Kansan Uutiset. Viitattu 26.7.2023.
- ↑ Uusi-Hallila, Tuula; Helttunen, Anne: Sitaattien salat : mitä jokaisen tulee tietää suomalaisesta kirjallisuudesta, s. 155–156. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-685-3
- ↑ Tarkka, Jukka; Tiitta, Allan: Itsenäinen Suomi : seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 77. Helsinki: Otava, 1987. ISBN 951-9079-77-7
- ↑ Hämäläinen, Juha: Miksi kansanedustajat voivat kaataa kollegansa syytteen? Pykälä on ollut olemassa pitkään, mutta siihen on turvauduttu vain kolme kertaa 23.1.2020. Yle. Viitattu 8.2.2020.
- ↑ Majander, Mikko: ”Pitkä parlamentti 1939–1945”, Kansanvalta koetuksella, s. 300. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37-4543-0
- ↑ Hiitonen, Ensio: Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue lisää vasemmiston toimintamahdollisuuksia. Vapaa Sana, 8.7.1947. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue jatkanut perustavaa kokoustaan. Vapaa Sana, 21.10.1947. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ Kuin Pietari hiilivalkealla : sotasyyllisyysasian vaiheet 1944–1949, s. 47, 84. Helsinki: Otava, 1956.
- ↑ Yrjö Räisänen död. Ny Tid, 19.6.1948, nro 117, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.3.2026. (ruotsiksi)
- ↑ Dödsfall. Åbo Underrättelser, 19.6.1948, nro 160, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.3.2026. (ruotsiksi)
- ↑ Haku | Räisänen, Kaarlo Yrjö 1888–1948 Hautahaku. Viitattu 17.3.2026.
