Kuuno Honkonen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuuno Ola Honkonen (1. maaliskuuta 1922 Pietarsaari9. heinäkuuta 1985 Tampere) oli suomalainen suurlähettiläs, korkeushyppääjä, voimistelunopettaja ja kansanedustaja (1958–1979). Hän toimi kymmenen vuotta eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajana. Honkonen edusti Suomen kansan demokraattista liittoa (SKDL).

Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1942. Honkonen sijoittui korkeushypyssä pronssille maailman nuorisofestivaaleilla Itä-Berliinissä 1951.[1] Kalevan kisoista hänellä on kultaa 1947 ja pronssia 1948.[2] Honkonen osallistui Lontoon olympialaisiin 1948 ja sijoittui korkeushypyssä 17:nneksi tuloksella 180 cm.[3][4] Yleisurheilu-urallaan Honkonen edusti Pietarsaaren Intoa.

Honkonen valittiin eduskuntaan Hämeen läänin pohjoisesta vaalipiiristä vaaleissa 1958. Honkonen oli vuodesta 1958 lähtien kuolemaansa saakka naimisissa Päivikki Jutilan kanssa.

Hän kuului DDR:n tunnustamiskomitean hallitukseen ja oli vuosina 1962, 1968 ja 1978 yksi presidentin valitsijamiehistä. Honkonen toimi vuodesta 1979 Suomen Itä-Saksan-suurlähettiläänä.

Lisäksi Honkosella oli vuonna 1965 rooli elokuvassa Täällä alkaa seikkailu.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.yleinenlehtimiesliitto.fi/julkaisut/optimistien/5.htm
  2. Hannus, Matti; Laitinen, Esa; & Martiskainen, Seppo: Kalevan kisat Kalevan malja - Vuosisata yleisurheilun Suomen mestaruuksia. Suomen Urheiluliitto: Gummerus, 2002. ISBN 951-96491-5-8.
  3. Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
  4. http://www.sports-reference.com/olympics/athletes/ho/kuuno-honkonen-1.html
  5. http://www.elonet.fi/name/nm33798/

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.