Veikko Kansikas

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Veikko Kansikas (24. marraskuuta 1923 Kuusankoski6. syyskuuta 1991 Helsinki) oli suomalainen SKDL:ää ja SKP:tä edustanut poliitikko. Kansikas toimi kansanedustajana Kymen läänin vaalipiiristä vuosina 1959–1962 ja hän vaikutti Kuusankosken kunnallispolitiikassa.[1]

Kansikas työskenteli 1940- ja 1950-luvuilla putkiasentajana. Vuonna 1947 työmies kävi Sirola-opiston ja hän alkoi saada luottamustehtäviä kansandemokraattisissa järjestöissä. Kansikas toimi SKDL:n Kymen piirin valistussihteerinä 1947–1949 ja SKP:n Kouvolan alueen sihteerinä 1950–1952.[1] Kansikas oli tuohon aikaan tunnettu kärkevistä lausunnoistaan, ja esimerkiksi vuonna 1949 SDP:n tiedustelu väitti hänen yllyttäneen kommunisteja aseiden hankintaan. Tutkija Kimmo Rentola on kuitenkin arvellut tietoja vahvasti paisutelluiksi. 1960-luvulla Kansikas lukeutui SKP:n enemmistöläisiin ja oppositio piti häntä oikeistorevisionistina.[2]

Huhtikuussa 1959 Kansikas nousi kansanedustajaksi Toivo Kujalan kuoltua yllättäen. Eduskunnassa hän kuului laki-, puolustus- ja talousvaliokuntaan.[1] Edustajana Kansikas joutui pian SKP:n puoluejohdon epäsuosioon. Ville Pessin mielestä uusi asema oli noussut miehelle päähän. Kansikas oli ehdolla eduskuntavaaleissa 1962, mutta hänet sivuutettiin mainonnassa ja tilalle nousi puoluejohdon voimakkaasti tukema Taisto Sinisalo. Kaksikko kamppaili paikasta myös vaaleissa 1966, jolloin Kansikas sai 3 578 ääntä – noin puolet vähemmän kuin Sinisalo.[3]

Pudottuaan eduskunnasta Kansikas siirtyi ammattiyhdistysliikkeen palvelukseen. Hän oli ensin Rakennusliiton ja myöhemmin SAK:n työsuojelusihteeri. Vuodesta 1974 alkaen Kansikas työskenteli Vakuutusalan kuntouttamiskeskuksen työmarkkinakonsulttina.[1]

Kansikas valittiin SKDL:n valitsijamieheksi presidentinvaaleissa 1950 ja 1962.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Veikko Kansikas Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Kimmo Rentola: Niin kylmää että polttaa. Kommunistit, Kekkonen ja Kreml 1947–1958 (Otava 1997), s. 103–106.
  3. Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu? Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964–1970 (Edita 1999), s. 213–214.