Paavo Aitio

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paavo Aitio
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri/Liikenneministeri
Koiviston I hallitus
22.3.1968−14.5.1970[1]
Edeltäjä Leo Suonpää[2]
Seuraaja Martti Niskala[3]
Suomen työvoimaministeri
Miettusen II hallitus
30.11.1975-29.9.1976[4]
Edeltäjä Ilmo Paananen [5]
Seuraaja Paavo Väyrynen [6]
Tiedot
Syntynyt 14. heinäkuuta 1918[7]
Turku [8]
Kuollut 1. kesäkuuta 1989 (70 vuotta)[9]
Turku[10]
Puolue SKDL[11]

Paavo Johannes Aitio (14. heinäkuuta 1918 Turku1. kesäkuuta 1989 Turku) oli suomalainen poliitikko, joka toimi Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) kansanedustajana (1951–1977), ministerinä kahdessa hallituksessa sekä Turun ja Porin läänin maaherrana (1977–1985).

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aitio syntyi turkulaisen kirvesmiehen perheeseen. Hän eteni kansakoulupohjalta jo nuorella iällä suurehkon turkulaisen Nylundin konetehtaan apupojasta konttoripäälliköksi. Hän astui politiikkaan sotien jälkeen sosialidemokraattien riveissä ja hänet valittiin Turun kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen vuonna 1945. Aitio kuitenkin siirtyi jo seuraavana vuonna kansandemokraatteihin, ensin Sosialistiseen yhtenäisyyspuolueeseen (SYP) ja lopulta 1948 varsinaiseen Suomen kommunistiseen puolueeseen (SKP). Hän toimi koko uransa lähinnä SKDL:n piirissä, joten SKP:n jäsenyys oli luultavasti pelkkä muodollisuus, jolla hän sai poliittisen uransa käyntiin. Aitio nousi eduskuntaan vaaleissa 1951. Hän johti SKDL:n liittoneuvostoa vuodet 1955–1979. Tunnetummaksi hän tuli kohotessaan eduskunnan varapuhemieheksi kesken kauden kuolleen Toivo Kujalan tilalle vuonna 1959. Hän jatkoi puhemiehistössä vuoteen 1968. Aitio oli myös presidentin valitsijamies vaaleissa 1950, 1956 ja 1968.

1960-luvulla Aitio oli vaaleissa saamiensa äänimäärien perusteella SKDL:n suosituimpia poliitikkoja, minkä vuoksi SKP antoi hänelle enemmän aatteellista liikkumavaraa reformistiseen suuntaan kuin monille muille. Hän oli SKDL:n ehdokkaana presidentinvaaleissa 1962 ja vuoden 1968 valitsijamiesvaaleissa Urho Kekkosen valitsijamiehenä hän sai lähes 21 000 ääntä.[12] Aitio sai vuodesta 1964 alkaen tunnustella yhteistyötä SDP:n Väinö Leskisen ja maalaisliiton Arvo Korsimon kanssa, mikä johti lopulta kansanrintamahallituksen syntyyn vuoden 1966 vasemmiston vaalivoiton jälkeen. Aitio ei vielä tähän hallitukseen tullut mukaan, mutta siirtyi johtamaan eduskuntaryhmää.

Aitio toimi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä Koiviston I hallituksessa 1968–1970 (nimeke muuttui 1.3.1970 liikenneministeriksi) sekä työvoimaministerinä hätätilahallituksena tunnetussa Miettusen II hallituksessa 1975–1976. Jälkimmäisessä hänen poliittisena sihteerinään oli Jorma Hentilä. Vasemmisto yritti 1970-luvulla useasti nostaa Aition takaisin eduskunnan puhemiehistöön, mutta eduskunnan porvarienemmistö äänesti toiseksi varapuhemieheksi aina kokoomuslaisen, vaikka SKDL oli 1972–1979 toiseksi suurin puolue ja kokoomus vasta neljänneksi suurin. Aitio nimitettiin vuoden 1977 alussa Turun ja Porin Läänin maaherraksi, jolloin hän jätti muun politiikan.

Häntä kyseltiin vielä vuoden 1982 presidentinvaalien ehdokkaaksi, mutta hän kieltäytyi. Aitio vihittiin Turun yliopiston valtiotieteen kunniatohtoriksi vuonna 1980 ja hän sai ministerin arvonimen 1988, vuotta ennen kuolemaansa.

Sukulaiset polttivat Aition laajan yksityisarkiston hänen kuoltuaan. Tarkoituksena oli tuhota mahdollisesti arkaluontoisia tietoja sisältäneet paperit. Aitiolla oli tapana tehdä yksityiskohtaisia muistiinpanoja lähes kaikista käymistään keskusteluista.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Koiviston I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.2.2011..
  2. Paasion I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.2.2011.
  3. Auran I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.2.2011.
  4. Miettusen II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.2.2011.
  5. Liinamaan hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.2.2011.
  6. Miettusen III hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 22.2.2011.
  7. Paavo Aitio Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 22.2.2011
  8. Paavo Aitio Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 22.2.2011
  9. Paavo Aitio Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 22.2.2011
  10. Paavo Aitio Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 22.2.2011
  11. Paavo Aitio Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 22.2.2011
  12. Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu? (Edita 1999), s. 162–163.
  13. Hannu Miettunen: Paavo Aition yksityisarkisto poltettu (Turun Sanomat 21.4.1999)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Leo Suonpää
Suomen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
19681970
1.3.1970 alkaen liikenneministeri
Seuraaja:
Martti Niskala
Edeltäjä:
Ilmo Paananen
Suomen työvoimaministeri
19751976
Seuraaja:
Paavo Väyrynen