Siirry sisältöön

Mirjam Vire-Tuominen

Wikipediasta
Mirjam Vire-Tuominen
Mirjam Vire-Tuominen vuonna 1970.
Mirjam Vire-Tuominen vuonna 1970.
Kansanedustaja
23.3.1970–23.3.1979
Ryhmä/puolue SKDL
Vaalipiiri Helsinki
Henkilötiedot
Syntynyt15. elokuuta 1919
Kuhmoinen
Kuollut24. elokuuta 2011 (92 vuotta)
Helsinki
Ammatti pääsihteeri
Puoliso Erkki Tuominen
(vih. 1941; k. 1975)

Terttu Mirjam Vire-Tuominen (15. elokuuta 1919 Kuhmoinen – 24. elokuuta 2011 Helsinki)[1] suomalainen poliitikko ja rauhanaktivisti, joka toimi SKDL:n kansanedustajana vuosina 1970–1979.[2] Hän työskenteli Suomen Rauhanpuolustajien pääsihteerinä 1949–1980 ja Naisten kansainvälisen demokraattisen liiton (NKDL) pääsihteerinä 1979–1987. Vuonna 1966 Vire-Tuomiselle myönnettiin Leninin kansainvälinen rauhanpalkinto.[3]

Vire-Tuominen oli yksi SKP:n vähemmistöläisten näkyvimmistä hahmoista, jota kutsuttiin jopa ”taistolaisuuden äidiksi”. Hänet tunnettiin hillitysti käyttäytynyneenä sivistysperheen kasvattina, jolta puuttui suuriin kansanjoukkoihin vedonnut karisma. Vire-Tuomisen hartaaksi luonnehdittu ulosanti vetosi kuitenkin nuoriin opiskelijoihin, joita hän onnistui 1960-luvun lopussa houkuttelemaan taistolaisten ja rauhanpuolustajien riveihin.[4]

Kannattajat pitivät Vire-Tuomista vannoutuneena pasifistina, kun taas vastustajien näkökulmasta hän kunnostautui lähinnä Neuvostoliiton etujen puolustajana. Vire-Tuominen antoi tukensa muun muassa Tshekkoslovakian miehitykselle, mikä herätti voimakasta paheksuntaa myös SKP:n enemmistön keskuudessa. Kansainvälisesti häntä pidettiin yhtenä merkittävimmistä itäblokin ulkopuolisista naiskommunisteista. Arvovaltaiseen asemaan nousseen Vire-Tuomisen uran huipensi valinta Itä-Berliinissä päämajaansa pitäneen NKDL:n pääsihteeriksi.[4][5]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruusvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mirjam Vire-Tuominen syntyi kansakoulunopettaja Samuli Vireen (1889-1949) ja lastentarhanopettaja Jenny Aura Töllikön (1889-1949) nelilapsiseen perheeseen. Liikenneonnettomuudessa kuolleet vanhemmat vaikuttivat muun muassa kristillisessä työväenliitossa. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Oulunkylän yhteiskoulusta 1937 Vire-Tuominen aloitti kirjallisuuden ja filologian opinnot Helsingin yliopistossa. Sotavuosina hän rahoitti opiskelujaan työskentelemällä toimistoapulaisena Valtion tapaturmatoimistossa sekä antamalla saksan tunteja.[3][6]

Jatkosodan päätyttyä Vire-Tuominen liittyi puolisonsa Erkki Tuomisen kanssa Akateemisen Sosialistiseuran, Suomi-Neuvostoliitto-Seuran ja SKP:n jäseneksi. Vire-Tuominen valmistui filosofian kandidaatiksi 1945, jonka jälkeen hän työskenteli kansanhuoltoministeriön toimistosihteerinä sekä sosiaaliministeriön kirjaston- ja arkistonhoitajana ja kielenkääntäjänä. Vire-Tuominen täydensi myöhemmin opintojaan suorittamalla Sirola-opiston kursseja.[3][4]

Rauhanliikkeeseen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1949 Vire-Tuominen osallistui Pariisissa järjestettyyn Maailmanrauhan kongressiin. Hänen ohellaan Suomen valtuuskuntaan kuuluivat muun muassa puheenjohtajana toiminut Väinö Meltti sekä Matti Kurjensaari, Olavi Paavolainen ja Aarne Saarinen.[7] Muutaman viikon kuluttua pidettiin Suomen Rauhanpuolustajien perustava kokous, jossa Vire-Tuominen valittiin yhdistyksen ensimmäiseksi pääsihteeriksi.[3] Hän työskenteli myös rauhanpuolustajien julkaisemien Tänään- ja Rauhan puolesta -lehtien päätoimittajana.[2]

Helsingissä 1965 järjestetyssä Maailman rauhanneuvoston kongressissa Vire-Tuominen valittiin neuvoston Suomen edustajaksi yhdessä Göran von Bonsdorffin, Felix Iversenin, Olavi Saarisen ja Veikko Svinhufvudin kanssa. Samassa yhteydessä jäseniksi nimettiin tunnettuja eri alojen vaikuttajia kuten Louis Aragon, Pablo Neruda, Oscar Niemeyer, Pablo Picasso ja Jean-Paul Sartre.[8] Vuonna 1966 Vire-Tuomiselle myönnettiin Leninin rauhanpalkinto ansioistaan ydinaseiden vastustamisessa. Muiden palkinnonsaajien joukossa olivat muun muassa kirjailija Miguel Ángel Asturias ja kuvanveistäjä Giacomo Manzù.[9] Akateemikko Dmitri Skoboltsynin johtama valtuuskunta luovutti mitalin tilaisuudessa, johon osallistui myös presidentti Urho Kekkonen.[10]

Politiikassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
” Se pelasti Euroopan rauhan estämällä Länsi-Saksan suunnitelman vallata Tšekkoslovakian suoranaisella salamasodalla. ”
– Mirjam Vire-Tuomisen näkemys Tshekkoslovakian miehityksestä 1968.[11]

SKP:n hajaantuessa Vire-Tuominen asettui tiukasti vähemmistöläisten linjalle.[12] Vuoden 1968 presidentinvaaleissa hän oli Urho Kekkosen valitsijamiehenä usean puolueen muodostaman vaaliliiton edustajana.[4] Samana kesänä Suomen Rauhanpuolustajat antoi Vire-Tuomisen johdolla tukensa Varsovan liiton suorittamalle Tšekkoslovakian miehitykselle. Hänen mukaansa se edisti maailmanrauhaa estämällä Länsi-Saksan sotasuunnitelmat ja uuden maailmansodan syttymisen.[12] Lausunnon seurauksena Vire-Tuomista vaadittiin eroamaan pääsihteerin pallilta, mutta seuraavassa liittokokouksessa hänet valittiin uudelleen SKP:n vähemmistön ja TPSL:n keskinäisen sopimuksen ansiosta. Vire-Tuomisen asema vankistui entisestään kun nuortaistolaiset liittyivät joukolla järjestön jäseneksi.[3]

Mirjam Vire-Tuominen Leningradissa 1974.

Syksyllä 1968 Vire-Tuominen valittiin SKDL:n listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon ja kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli kansanedustaja. Kesän 1970 hallitusneuvotteluissa taistolaiset havittelivat kahta ministerinsalkkua, joiden haltijoiksi suunniteltiin Vire-Tuomista ja Markus Kainulaista. Hänestä kaavailtiin sosiaali- ja terveysministeriä, mutta lopulta tehtävän sai enemmistöläisiin lukeutunut Anna-Liisa Tiekso. Vire-Tuominen pääsi läpi myös muissa 1970-luvun valtakunnallisissa vaaleissa, kun Helsingin vaalipiirin vähemmistökommunistit keskittivät vaalityönsä hänen taakseen.[3][4] Enemmistöläisten johtama piirikomitea sen sijaan kieltäytyi levittämästä Vire-Tuomisen vaalimateriaalia, mikä sai lähetystöneuvos Vladimir Fjodorovin ärähtämään Pravdan sivuilla.[13]

Neuvostoliitto muisti Vire-Tuomista jälleen syksyllä 1970, jolloin hänelle luovutettiin Leninin 100-vuotisjuhlamitali.[14] Joulukuussa 1971 Finlandia-talon ensimmäisessä yleisökonsertissa oli tarkoitus esittää Jan Novákin kuoroteos, joka oli omistettu Tshekkoslovakian miehitystä polttoitsemurhallaan protestoineelle Jan Palachille. Vire-Tuomisen tekemän eduskuntakyselyn jälkeen esitys poistettiin ohjelmistosta.[15][16] Vuonna 1973 Vire-Tuominen jätti eduskunnalle aloitteen niin sanotusta rauhanlaista, joka tulkittiin yritykseksi kieltää Neuvostoliiton kritisoiminen ja kriminalisoida neuvostovastaisuus.[17][18] Lain tarkoituksena katsottiin myös olevan joidenkin äärioikeistolaisina pidettyjen järjestöjen lakkauttaminen.[19] Vire-Tuominen perusteli aloitetta YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevalla yleissopimuksella. Ehdotus ei hänen ehdottamassaan muodossa tullut eduskunnassa edes äänestykseen.[20]

Kansainvälisiin tehtäviin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1975 Vire-Tuominen osallistui Helsingin Etyk-kokoukseen Suomen valtuuskunnan virallisena jäsenenä.[21] Hän jätti kaupunginvaltuuston 1976 keskittyäkseen työhönsä rauhanpulustajissa ja eduskunnassa. Vuoden 1978 presidentinvaaleissa Vire-Tuominen oli jälleen Urho Kekkosen valitsijamiehenä. Uudelleenvalintansa jälkeen presidentti skoolasi ensimmäisenä hänen kanssaan. Vuotta myöhemmin Vire-Tuominen luopui myös eduskuntatyöstään siirtyessään Itä-Berliiniin NKDL:n pääsihteeriksi. Nimitys herätti paljon huomiota myös Suomen ulkopuolella. Eurokommunistien mielestä hänen valintansa lujitti entisestään Neuvostoliiton otetta NKDL:sta, kun taas kotimaassa se nähtiin taistolaisille suunnattuna merkittävänä huomionosoituksena. Vire-Tuominen itse piti nimitystään tunnustuksena Suomen rauhanpolitiikalle ja viralliselle ulkopolitiikalle.[4] Vuoden 1982 presidentinvaaleihin SKDL lähti omalla ehdokaallaan. Taistolaiset eivät kelpuuttaneet Kalevi Kivistöä, vaan asettivat puolueen sisäisessä äänestyksessä vastaehdokkaaksi Vire-Tuomisen, joka kuitenkin hävisi selvin lukemin.[22]

Vire-Tuominen hoiti myös useita luottamustehtäviä. Hän kuului muun muassa Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskuntaan, Suomi–Vietnam-seuran johtokuntaan ja Elannon edustajistoon. Vire-Tuominen jäi eläkkeelle NKDL:n pääsihteerin virastaan vuonna 1987.[3] Eläkepäivinään hän julkaisi Rosa Luxemburgin elämäkerran sekä Suomen Rauhanpuolustajien historiikin.[23] Vire-Tuominen kuoli pitkän sairauden jälkeen 92-vuotiaana elokuussa 2011.[24] Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle.[25]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mirjam Vire-Tuomisen puoliso oli hänen opiskelutoverinsa Erkki Tuominen. Pariskunta avioitui vuonna 1941. Heidän tyttärensä on suomentaja Helena Tuominen-Aliferenko (s. 1947).[3] Maolaisen opiskelijaliikkeen johtajana tunnettu Matti Puolakka oli Vire-Tuomisen sisarenpoika.[26]

Vaalimenestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eduskuntavaalit
Vuosi Vaalipiiri Puolue Äänimäärä Tulos Äänivertailu
1970 Helsinki SKDL 5 508 vihreä tarkastusmerkki 16. eniten vaalipiirissä
1972 Helsinki SKDL 7 894 vihreä tarkastusmerkki 14. eniten vaalipiirissä
1975 Helsinki SKDL 12 548 vihreä tarkastusmerkki viidenneksi eniten vaalipiirissä
Presidentin valitsijamiesvaalit
Vuosi Vaalipiiri Ehdokas Äänimäärä Tulos Äänivertailu
1968 Helsinki Urho Kekkonen 3 662 vihreä tarkastusmerkki
1978 Helsinki Urho Kekkonen 6 247 vihreä tarkastusmerkki seitsemänneksi eniten vaalipiirissä
Kunnallisvaalit
Vuosi Kunta Puolue Äänimäärä Tulos Äänivertailu
1968 Helsinki SKDL 2 021 vihreä tarkastusmerkki
1972 Helsinki SKDL 4 126 vihreä tarkastusmerkki 13. eniten Helsingissä

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Harjoitetaanko Suomessa sotapropagandaa? Helsinki: Suomen Rauhanpuolustajat, 1954.
  • Itämeren rauhanpäivät Maarianhaminassa 1–3.6.1968. Helsinki: APN; Suomen Rauhanpuolustajat, 1968.
  • Lenin ja Suomi : symposium Leningradissa 1.11.1969. Ihminen ja yhteiskunta 16. Helsinki: APN, 1969.
  • Kuka oli Rosa Luxemburg? Marxilainen foorumi 15. Helsinki: Demokraattinen Sivistysliitto, 1995. ISBN 951-96053-6-3
  • Rauhaa rakentavaa työtä : Suomen rauhanpuolustajien viisi vuosikymmentä. Helsinki: Demokraattinen Sivistysliitto, 2003. ISBN 951-97831-6-4
  • Kuka oli Rosa Luxemburg? 2. painos. Esipuhe Camilla Kantola. Marxilainen foorumi 59. Helsinki: Demokraattinen Sivistysliitto, 2021. ISBN 978-952-68705-7-1

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Mirjan Vire-Tuominen on kuollut 26.8.2011. Yle Uutiset. Viitattu 26.8.2011.
  2. 1 2 Mirjam Vire-Tuominen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 4.5.2006.
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 Leppänen, Veli-Pekka: Vire-Tuominen, Mirjam (1919–2011) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 26.8.2011.
  4. 1 2 3 4 5 6 Anttikoski, Riitta: Mirjam Vire-Tuomisen tie. Helsingin Sanomat, 18.6.1978, s. 18. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.5.2026.
  5. ↑ Oksanen, Kimmo: Mirjam Vire-Tuominen (vain tilaajille) 1.9.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 24.10.2011.
  6. ↑ Ylioppilaskirjoituksissa hyväksyttyjen... Helsingin Sanomat, 20.5.1937, nro 132, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.5.2026.
  7. ↑ Saarinen, Aarne; Peltoniemi, Pentti (toim.): Kivimies, s. 254. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13926-6
  8. ↑ Rauhankongressi nuiji päätöksensä paperille. Helsingin Sanomat, 15.7.1965, s. 11. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 5.5.2026.
  9. ↑ Mirjam Vire-Tuomiselle Leninin rauhanpalkinto. Helsingin Sanomat, 1.5.1966, s. 22. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 4.5.2026.
  10. ↑ Pääsihteeri Vire-Tuominen vastaanotti Helsingissä Leninin rauhanpalkinnon. Helsingin Sanomat, 3.10.1966, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 4.5.2026.
  11. ↑ Jokipii, Markku: Suomettumisen lyhyt historia – paljon kansallista häpeää 23.10.2021. Verkkouutiset. Viitattu 23.10.2021.
  12. 1 2 Leppänen, Veli-Pekka: Kivääri vai äänestyslippu? : Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964–1970, s. 186–187, 261–262. Väitöskirja. Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37-2785-8
  13. ↑ Saarinen & Peltoniemi 1995, s. 217.
  14. ↑ Huovila, Kari: Taistolaisten äitihahmo taistelee nyt lasten puolesta. Helsingin Sanomat, 15.8.1979, s. 16. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 5.5.2026.
  15. ↑ Kaupunginorkesterin konserttikiista: Pakolaistshekin teos poistettaneen ohjelmasta. Helsingin Sanomat, 12.10.1971, s. 15. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 5.5.2026.
  16. ↑ Ekholm, Kai: Itsesensuurin aika. Helsingin Sanomat, 14.4.1991, s. A 22. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 5.5.2026.
  17. ↑ Tuomioja, Erkki: Ilkka Kylävaara (toimittanut): Taistolaisuuden musta kirja. Muistoja 2004. Erkki Tuomiojan kotisivut. Viitattu 23.10.2006.
  18. ↑ Rusi, Alpo: Sorsa oli Solzhenytsinin teoksen sensuroinnin takana 1974 ja Tuomioja Zavidovo-vuodon aiheuttaja 1972 15.3.2015. Alpo Rusin kotisivut. Viitattu 5.5.2026.
  19. ↑ Virtanen, Matti: Oikealla asialla – Viikkolehdeksi muuttuva Tiedonantaja aloitti taistelunsa puolustamalla Tshekkoslovakian miehitystä (vain tilaajille) 16.9.1990. Helsingin Sanomat. Viitattu 5.5.2026.
  20. ↑ Asian käsittelytiedot HE 241/1973 vp : Hallituksen esitys eduskunnalle Ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten rankaisemista koskevaksi lainsäädännöksi Valtiopäiväasiat. 1974. Eduskunta. Viitattu 27.11.2006.
  21. ↑ Mirjam Vire-Tuominen on poissa 26.8.2011. Tiedonantaja. Viitattu 3.5.2026.
  22. ↑ Vladimirov, Vladimir: Näin se oli... : muistelmia ja havaintoja kulissientakaisesta diplomaattitoiminnasta Suomessa 1954–84, s. 360–361. Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-12681-4
  23. ↑ Kuka oli Rosa Luxemburg? -kirjasta uusintapainos 1.11.2021. Demokraattinen sivistysliitto. Viitattu 6.5.2026.
  24. ↑ Mirjam Vire-Tuominen on kuollut 26.8.2011. Kansan Uutiset. Viitattu 20.11.2011.
  25. ↑ Terttu Mirjam Tuominen Suomen kirkot ja hautausmaat. Viitattu 4.5.2026.
  26. ↑ Monti, Anton; Purokuru, Pontus: 1968 : vallankumouksen vuosi, s. 205. Helsinki: Kustantamo S&S, 2018. ISBN 978-951-52-4620-2

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Metsämäki, Mikko; Nisula, Petteri: Aktivistit : suomalaisten kansalaisliikkeiden tarina. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37-4587-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansandemokraattien kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mirjam_Vire-Tuominen&oldid=23988300”