Kansandemokraattiset opiskelijajärjestöt
Kansandemokraattiset opiskelijajärjestöt (KOJ) oli vuosina 1971–1981 toiminut Suomen kansan demokraattisen liiton ja Suomen kommunistisen puolueen enemmistöä kannattaneiden opiskelijoiden maanlaajuinen yhteistyöjärjestö.
KOJ sai opetusministeriön nuorisojärjestöille tarkoitettua valtionapua 10 000 markkaa vuonna 1976, 40 000 markkaa vuonna 1977 ja 47 000 markkaa vuonna 1978.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
SOL jakautuu kahtia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keväällä 1971 pidettiin Sosialistisen opiskelijaliiton (SOL) 7. liittokokous Virroilla. Kokouksesta alkoi kansandemokraattisen opiskelijaliikkeen kymmenen vuotta jatkunut kahtiajako, kun SKP:n opposition (ks. taistolaisuus) liittolaisekseen valinneet saivat SOL:n haltuunsa mahdollisimman pienellä erolla (42–38). Taistelu järjestön hallinnasta oli alkanut jo vuotta aiemmin mm. Helsingin Akateemisessa Sosialistiseurassa (ASS), joka oli yksi SOL:n jäsenjärjestöistä. SOL puolestaan oli SKDL:n yhteisöjäsen.[2]
Toiminta alkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Ylioppilaskuntien edustajistovaalit[1] | ||
| Vuosi | Edustajat | Äänet |
| 1973 | 23 | 6,8 % |
| 1974 | 24 | 7,5 % |
| 1975 | 26 | 7,3 % |
| 1976 | 27 | 7,9 % |
| 1977 | 31 | 8,3 % |
| 1979 | 26 | 7,2 % |
SKDL:n ja SKP:n enemmistön kannalla olleet jättäytyivät pois SOL:n toiminnasta menetettyään sen hallinnan. SOL:n liittokokousvähemmistöllä oli kuitenkin hallussaan kolme isoa jäsenjärjestöä: Turun akateeminen sosialistiseura (TuASS), Tampereen opiskelevat sosialistit (TOS) ja Oulun sosialistiset opiskelijat (OSO). Nämä aloittivat oman itsenäisen toimintansa. Vappuna 1971 ilmestyi ensimmäinen numero lehdestä Yhteisrintama (YR 1971–1981), jossa hyökättiin SOL:n ”revisionistista” johtoa vastaan.
Syksystä 1971 lähtien kiistan molemmat osapuolet alkoivat perustaa rinnakkaisjärjestöjä niille paikkakunnille, joilla olivat jääneet tappiolle. Liittokokousvähemmistö perusti esimerkiksi 22. elokuuta 1972 ASS:n kilpailijaksi Helsingin opiskelevat kansandemokraatit (HOKA). Alkuvuodesta 1974 Yhteisrintamaa julkaisi jo kymmenen kansandemokraattista opiskelijajärjestöä.
KOJ:n perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
SOL:n kahtiajakoa ei haluttu heti virallistaa rekisteröimällä uutta yhdistystä. 18. kesäkuuta 1972 perustettiin kuitenkin Kansandemokraattisten opiskelijoiden maata käsittävä neuvottelukunta (KOMN), josta muodostui järjestöjen yhteistyön keskus kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. KOJ perustettiin virallisesti vasta 6. lokakuuta 1974 eikä siitä vielä silloinkaan haluttu pitää suurempaa meteliä. Edelleen korostettiin, ettei KOJ:n luominen merkitse uuden liiton perustamista. Tässä vaiheessa se oli kuitenkin helpommin perusteltavissa, sillä SOL oli edellisvuonna ottanut jäsenikseen omat rinnakkaisjärjestönsä Tampereella (TYMR), Turussa (TuMO) ja Oulussa (OuMO).
1970-luvun puolivälissä KOJ:hin kuului noin 1 600 jäsentä.[3]
Lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
KOJ lopetettiin vuonna 1981, kun siihen kuuluneet järjestöt yhdistyivät takaisin Sosialistiseen Opiskelijaliittoon. Vasemmistolainen opiskelijaliikehdintä oli kuitenkin jo kriisissä eikä yhdistyminen kääntänyt kansandemokraattien kannatusta nousuun.
Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
KOJ:n ideologia oli marxismi-leninismi. KOJ tarkoitti käsitteellä SKP:n enemmistöläistä tulkintaa erotuksena taistolaisten tiukasta brežneviläisyydestä, eli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen linjan seuraamisesta. KOJ haki yhteyksiä myös Länsi-Euroopan kommunisteihin ja eurokommunistiset ajatukset saivat tukea järjestön piirissä. Toisaalta KOJ argumentoi taistolaispaineessa hyvin samanlaisella retoriikalla kuin SOL. 1960-lukulainen uusvasemmistolaisuus ja maolaisuus tuomittiin KOJ:ssa jyrkästi ja ne rinnastettiin taistolaisten revisionismiin.
KOJ vs. SOL[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
KOJ:n toimintaa leimasi sen suhde taistolaiseen SOL:ään ja SKDL:ään, jota se koki edustavansa. SKDL/SKP:n enemmistöjohto tuki KOJ:ta sanoissa, mutta tuki jäi vaisuksi KOJ:n puoliksi epävirallisen aseman vuoksi. KOJ joutui jatkuvasti torjumaan taistolaisten syytöksiä rinnakkaistoiminnasta ja järjestö jäi SOL:n varjoon julkisuudessa. KOJ pystyi paikoin kilpailemaan tasaväkisestikin SOL:n kanssa, mutta se jäi kuitenkin huomattavasti sitä pienemmäksi kannatuksella tai jäsenmäärällä mitaten. Ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa KOJ ylsi valtakunnallisesti noin puoleen SOL:n tuloksesta.
Kamppailun käydessä kuumana SOL pyrki muun muassa syrjäyttämään KOJ:n ylioppilaskuntien hallituksista. Välillä osapuolet muodollisesti neuvottelivat yhtenäisyydestä pyrkien noudattamaan SKP:n edustajakokouspäätöksiä rinnakkaistoiminnan lopettamisesta[4].
Jäsenjärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Espoon opiskelevat kansandemokraatit (ESOKA)
- Helsingin opiskelevat kansandemokraatit (HOKA)
- Jyväskylän opiskelevat kansandemokraatit (JOKA)
- Kajaanin opiskelevat kansandemokraatit (KOKA)
- Kuopion akateeminen sosialistiseura (KuASS)
- Oulun sosialistiset opiskelijat (OSO)
- Savonlinnan opiskelevat kansandemokraatit (SOKA)
- Tampereen opiskelevat sosialistit (TOS)
- Turun akateeminen sosialistiseura (TuASS)
- Vaasan kansandemokraattiset opiskelijat (VKO)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Tapio Bergholm (toim.): Punaisista apostoleista opiskelijaradikalismiin, s. liitteet 1 ja 2. SONK, 1983. ISBN 951-9120-01-7.
- ↑ Kalevi Haikara: Isänmaan vasen laita. SKDL 30 vuotta piikkinä isänmaan lihassa (Otava 1975), s. 340–343.
- ↑ Kalevi Haikara: Isänmaan vasen laita. SKDL 30 vuotta piikkinä isänmaan lihassa (Otava 1975), s. 438.
- ↑ Matti Hyvärinen: Viimeiset taistot, s. 30, 301–303. Vastapaino, 1994. ISBN 951-9066-80-2.