Turun Akateeminen Sosialistiseura

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Turun Akateeminen Sosialistiseura (TuASS) oli Turun yliopistossa, Turun kauppakorkeakoulussa ja Åbo Akademilla toiminut vasemmistolainen opiskelijajärjestö. TuASS perustettiin 1946 SKDL:n opiskelijakannattajien järjestäytyessä[1]. Yhdistys oli SKDL:n perusjärjestö, kunnes puolueelle vuonna 1965 perustettiin erillinen opiskelijajärjestö, Sosialistinen opiskelijaliitto. TuASS oli SOL:n jäsen vuosina 1965–1974 sekä 1981–1990. 1970-luvulla TuASS tuli tunnetuksi taistelustaan SOL:n ”taistolaista” enemmistöä vastaan, ja järjestö toimi Kansandemokraattisissa opiskelijajärjestöissä (KOJ). TuASS lopetti toimintansa 1990-luvun alussa[1].

TuASS:n jäsenet toimivat monissa tiedekunta- ja ainejärjestöissä. Toiminta oli aktiivisimmillaan 1970-luvun puolivälissä, jolloin TuASS:n jäsenmäärä oli noin 400.[1] Järjestö oli jaettu osastoihin, jotka olivat useimmiten tiedekuntapohjaisia. Myös Åbo Akademilla toimi TuASS:n osasto. Yhdistyksen toimisto sijaitsi Ylioppilastalo C:ssä. Tukikohdasta myytiin muun muassa marxilaista kirjallisuutta ja äänilevyjä. TuASS:lla oli myös oma kirjastonsa.[2] Yhdistys julkaisi monistelehteä Luokkataistelija vuodesta 1972 alkaen. Vuosina 1979–1989 lehden nimi oli Haaste. TuASS osallistui KOJ:n Yhteisrintama-lehden julkaisemiseen. Myös TuASS:n osastot julkaisivat omia lehtiään. Järjestön riveissä vaikuttivat muun muassa myöhempi professori Martin Scheinin sekä tulevat kansanedustajat Arto Merisaari, Heli Astala ja Annika Lapintie.[1]

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TuASS perustettiin 12. toukokuuta 1946, kun kansandemokraatteja kannattaneet opiskelijat marssivat ulos sosialidemokraattien koolle kutsumasta kokouksesta. Kansandemokraatit olisivat halunneet perustaa vasemmiston yhteisen järjestön, mutta demarit torjuivat ajatuksen. TuASS liittyi SKDL:n kunnallisjärjestöön ja se teki yhteistyötä muun muassa koululaisten, nuorten ja telakkatyöläisten kanssa. Järjestö jäi pieneksi ja toiminta hiipui 1950-luvun alussa. Toukokuussa 1958 yhdistys aloitti uudelleen, kun opiskelijoiden kiinnostus poliittista toimintaa kohtaan kasvoi. Yliopiston muut poliittiset toimijat suhtautuivat TuASS:aan viileästi eikä yhteistyötä juurikaan syntynyt.[1]

Vuonna 1965 TuASS ja muut poliittiset opiskelijajärjestöt osallistuivat ensimmäistä kertaa ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin. TuASS sai yhden edustajan vuosien 1965–1969 vaaleissa. Vuonna 1970 paikkamäärä nousi neljään.[1]

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun alussa järjestössä käytiin suuntataistelu, jonka voittajaksi selviytyivät SKDL:n ja SKP:n enemmistöä kannattaneet.[1] Myös maolaiset osallistuvat TuASS:n toimintaan, mutta suuntauksen vaikutus jäi vähäisemmäksi kuin muissa SOL:n jäsenjärjestöissä.[3] Alkuvuonna 1971 TuASS katkaisi välinsä SKP:n taistolaisen opposition haltuun päätyneen SOL:n kanssa.[1] Yhdessä Tampereen TOS:n ja Oulun OSO:n kanssa TuASS ryhtyi organisoimaan toimintaa SOL:n ulkopuolelle. Vappuna 1971 alkoi ilmestyä Yhteisrintama-lehti, ja kesällä 1972 perustettiin Kansandemokraattisten opiskelijoiden maatakäsittävä neuvottelukunta (KOMN). Taistolaiset perustivat TuASS:n kilpailijaksi Turun Marxilaiset Opiskelijat (TuMO).

TuASS ja TuMO tekivät vaaliliiton vuonna 1972, mutta keväästä 1973 lähtien vaaleihin käytiin eri listoilla.[4] SOL otti TuMO:n jäsenekseen syksyllä 1973, mikä kärjisti välejä entisestään.[5] Vuoden 1975 edustajistovaaleissa TuASS sai 758 ääntä (15,9 %) ja 6 edustajaa. TuASS oli edustajiston toiseksi suurin ryhmä kokoomusopiskelijoiden jälkeen. TuMO:n kannatus oli tuolloin 12,1 prosenttia.[6] Turun KY:n edustajistossa oli yksi edustaja Turun ASS:in listalta v. 1977-1979 (edustajistossa yhteensä 25 edustajaa).

1970-luvun alussa TuASS määritteli ideologiakseen marxismi-leninismin ja teoriaa opiskeltiin ahkerasti opintopiireissä. Vuosikymmenen lopussa ideologia määriteltiin ”vallankumoukselliseksi, kriittiseksi marxilaisuudeksi”.[1]

1980-luku ja lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulle tultaessa vasemmistolainen opiskelijaliike alkoi hiipua ja TuASS muutti toimintatapojaan. Vakavahenkinen aatteellisuus väistyi. Monet aktiivit siirtyivät uusiin vaihtoehtoliikkeisiin ja toiminta hiipui. Edustajistovaaleissa 1980 TuASS ja TuMO solmivat vaaliliiton ja seuraavana vuonna järjestöt yhdistettiin SOL:n ja KOJ:n tavoin. Yhdistyminen auttoi jatkamaan ja TuASS:n kannatus pysyi korkealla verrattuna muiden yliopistojen sosialisteihin. Vaaleissa 1987 TuASS sai yli 10 prosenttia äänistä. TuASS:lla oli edustaja TYY:n hallituksessa vuoteen 1990 asti. Järjestö ei osallistunut vuoden 1991 vaaleihin ja se lakkautettiin. Seuraajaksi perustettiin Turun vasemmisto-opiskelijat Avanti, nyttemmin Turun vihreä vasemmisto eli Viva.[1]

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juha Toivonen[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Jarmo Lindén: Turun Akateeminen Sosialistiseura 60 vuotta Turun Sanomat 30.11.2006 (Web Archive 2007).
  2. Turun ASS: voimakasta toimintaa vuodesta -46 (Yhteisrintama 6/1974)
  3. Martti Mellais: Sosialistinen opiskelijaliike Suomessa 1905–1975 (osa I) Yhteisrintama 1/1975
  4. Martti Mellais: Sosialistinen opiskelijaliike Suomessa 1905–1975 (osa II) Yhteisrintama 2/1975
  5. Martti Mellais: Sosialistinen opiskelijaliike Suomessa 1905–1975 (osa III) Yhteisrintama 3/1975
  6. TuASS:lle suurvoitto (Yhteisrintama 4/1975); Turun ASS (Yhteisrintama 5/1975)
  7. YR-juhla – innostava tapahtuma (Yhteisrintama 3/1975)