Terho Pursiainen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Terho Pursiainen Vihreiden puoluekokouksessa 2008.

Terho Martti Pursiainen (s. 6. lokakuuta 1945 Rautavaara) on suomalainen poliitikko, filosofi, teologi, yhteiskuntatieteilijä ja toimittaja. 1960- ja 1970-luvuilla hän tuli tunnetuksi vasemmistoradikaalina teologina. Myöhemmin hän on tarkastellut filosofina yhteiskunnallisen hyvän ja tulonjaon kysymyksiä sekä eritellyt esimerkiksi kommunitarismia ja libertarismia.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terho Pursiainen kirjoitti ylioppilaaksi Kuopiossa 1963. Sen jälkeen hän on opiskellut useita tutkintoja, mm. teologian tohtoriksi asti Helsingin yliopistossa. Nykyisin hän asuu Järvenpäässä ja elää neljännessä avioliitossaan. Heikki Pursiainen (s. 1974) on hänen poikansa[1].

Hänen virkaurallaan tärkeimpiä tehtävä oli lääninsosiaalineuvoksen virka (sosiaali- ja terveysosaston päällikkö) Kymen lääninhallituksessa 1973–1987. Sen lisäksi Pursiainen on toiminut seurakuntapappina ja opettajana. Vuonna 1986 hän perusti yhtiön, jonka nimi on nykyään Quoniam Oy, jonka lukuun hän kirjoittaa, luennoi ja kouluttaa eri aloilla. Hän on myös toiminut kolumnistina.

Pursiainen vihittiin papiksi Turussa 1968. Vuonna 1969 Pursiainen tuli julkisuuteen televisio-ohjelma Jatkoajassa herättämänsä huomion tähden. Saman keväänä ilmestyi hänen kohuttu kirjansa Uusin testamentti. Niin sanotun Kemin saarnansa jälkeen (pyhäinpäivänä 1983) hän jätti papinviran kymmeneksi vuodeksi, kunnes hänet siunattiin uudelleen papin tehtäviin Helsingissä pyhäinpäivänä 1993. Hänet nimitettiin Helsingin tuomiorovastin henkilökohtaisen apulaisen virkaan, joka on muodollinen eli siihen ei kuulu velvollisuuksia tai virkaetuja. Pursiaiselle lähin taho kirkollisessa elämässä on herännäisyys.

Rax Rinnekangas käsikirjoitti ja ohjasi Yle TV1:ssä toukokuussa 2010 esitetyn dokumentin Suomalainen ajatus, jossa Pursiainen ajatteli Hiroshiman atomipommin olevan ensimmäinen käännekohtana, apokalypsis, jonka seurauksena ihmiskunta on isätön ja äiditön kohtalonsa edessä. Pursiaisen mukaan ainoa toivo olisi uudenlaisen kumppanuuden löytymisessä osapuolten välille.

Poliittinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pursiainen oli SKDL:n kansanedustajana vuosina 1970–1972 ja 1979–1987 sekä Helsingin kaupunginvaltuutettuna 1972–1974. Pursiainen valittiin eduskuntaan ohi Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja Aarne Saarisen (Helsingin vaalipiirissä 1970) ja SKP:n varapuheenjohtaja Taisto Sinisalon (Kymen vaalipiirissä 1979). Vuonna 1979 hän sai 11 553 ääntä ja oli vaalipiirinsä ääniharava[2].

Vuoden 1999 vaaleissa Pursiainen pyrki eduskuntaan Vihreän liiton listoilta Uudenmaan vaalipiiristä. Hän jäi ensimmäiselle varasijalle. Hän oli vihreiden sitoutumattomana ehdokkaana myös vuoden 2007 vaaleissa.

SKDL:n kaudellaan hän toimi pitkän aikaa muun muassa SKDL:n liittohallituksen jäsenenä ja Vihreässä liitossa valtuuskunnan jäsenenä 1999–2001 (puolueen jäsenenä 1998–2001). SKDL:n sosialistien johtoelinten toimintaan hän osallistui, kunnes aivan SKDL:n toimintansa loppuvaiheessa liittyi SKP:hen. Pursiainen ei asettunut ehdolle enää vuoden 1987 vaaleissa. Hän erosi lääninsosiaalineuvoksen virastaan perustellen eroa sillä, ettei voinut SKDL:stä erottuaan pitää hallussaan virkaa, jonka oli saanut poliittisen virkanimityksen perusteella.

Kirjassaan "Uusin testamentti" (1969) Pursiainen kirjoitti vallankumouksen välttämättömyydestä, ja vielä 70-vuotishaastattelussaan hän katsoi olevansa yhä lujasti vasemmalla, vaikka onkin vihertynyt ja irtautunut työväenliikkeestä.[3]

Pursiaisen ajatteluun on vaikuttanut filosofi John Rawls[3], jonka pääteoksen Oikeudenmukaisuusteoria hän on suomentanut.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Karitsan kiukku. Teoksessa Summa, 2005. ISBN 951-607-232-1 (erillispainoksena 2008)
  • Summa: Kootut teologiset teokset. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-232-1.
  • Jumala. Henki & elämä -sarja. Helsinki: Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-085-X.
  • Sitoutumisesta ja sitoutumattomuudesta. Must. Helsinki: Kirjapaja, 2003. ISBN 951-625-958-8.
  • Kuntaetiikka: Kunnallisen arvokeskustelun kritiikkiä. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisut 30. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö, 2001. ISBN 952-9740-87-5.
  • Vihreä oikeudenmukaisuus. Helsinki: Kirjapaja, 1999. ISBN 951-625-570-1.
  • Kymmenen [uutta] käskyä nykyajalle: Käskyt, selitykset, selvennykset. Helsinki: Kirjapaja, 1998. ISBN 951-625-482-9.
  • Kunnallisten käytäntöjen etiikka: Yhteisöopin alkeet. Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarja nro 24. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö, 1997. ISBN 952-9740-46-8.
  • Isänmaallisuus: Keskinäinen osakkuus ja kepeyden filosofia. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-696-3.
  • Vastuullinen yhteiskunta. Teoksessa Omantunnon aika ISBN 951-625-332-6 (nid.)
  • Nousukauden etiikka Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö, 1995. ISBN 952-9740-19-0 (nid.)
  • Omantunnon aika. Sisällys: Nousukauden etiikka (1995) ja Vastuullinen etiikka. Helsinki: Kirjapaja, 1995. ISBN 951-625-332-6.
  • Syvyys syvyydelle Helsinki: Kirjapaja, 1994. ISBN 951-625-296-6 (nid.)
  • Vahva toivon periaate teoksessa Tulevaisuus kriisissä ISBN 951-625-209-5
  • Kriisiajan etiikka. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö, 1993. ISBN 952-9740-04-2 (nid.)
  • Tulevaisuus kriisissä. Helsinki: Kirjapaja, 1993. ISBN 951-625-209-5. (Sisältää teokset Kriisiajan etiikka ja Vahva toivon periaate.)
  • Välittämisen tauti. Lapua: Herättäjä-Yhdistys, 1990. ISBN 951-878-020-X.
  • Eroperiaate Kouvola: TOY, Tieto Oy, 1989. ISBN 951-8956-00-6 [pieni vihko]
  • Sokea äiti: kerettiläisen katkismus Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12404-4 (nid.)
  • Oma pää ja pääoma Helsinki: Tammi, 1980. ISBN 951-30-2217-X
  • Uusin testamentti. Huutomerkki-sarja. Helsinki: Tammi, 1969 (7. painos 1970).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]