Minna Marjatta Stenius-Kaukonen (s. 19. heinäkuuta1947Kuopio), omaa sukua Marjatta Stenius ja aiemmin myös Marjatta Mattsson, on suomalainen entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko. Hän on edustanut Vasemmistoliittoa puolueen perustamisesta lähtien. Stenius-Kaukonen toimi kansanedustajana yhteensä 24 vuotta.
Vuonna 1986 Stenius-Kaukonen kuului siihen SKDL:n vasemmistosiipeen, joka ryhmästä erotetuksi tultuaan perusti Demokraattisen vaihtoehdon eduskuntaryhmän. Hän oli yksi uuden puolueen neljästä kansanedustajasta vuoden 1987 vaaleissa. Deva sai suurimman äänimääränsä, lähes 18 000, juuri Hämeen pohjoisesta vaalipiiristä, jossa puolueen ääniosuus, yli 9 prosenttia, oli suurin Lapin jälkeen.
Vaalikauden kuluessa SKDL ja Deva alkoivat taas lähestyä toisiaan ja 1990 syntyi Vasemmistoliitto. Devan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana ollut Stenius-Kaukonen jatkoi samassa toimessa myös uudessa ryhmässä ja vielä seuraavankin vaalikauden läpi.
Vuonna 1994 Stenius-Kaukonen pyysi eroa eduskunnasta: hän sanoi turhautuneensa siihen, ettei pystynyt vaikuttamaan heikompiosaisten asioihin. Eduskunta ei myöntänyt hänelle eroa.[1]
1994 Vasemmistoliitto vastusti yksissä tuumin Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Kun myönteinen päätös meni läpi, ja eduskunta sai valita puolueittain keskuudestaan 16 uutta europarlamentaarikkoa, annettiin EU-vastaiselle oppositiopuolueelle yksi paikka. Vasemmistoliitto lähetti Stenius-Kaukosen parlamenttiin vuoden 1995 alusta alkaen.
Stenius-Kaukonen on kaikkien aikojen kahdeksanneksi useimmin täysistunnoissa puhunut kansanedustaja[2] ja eniten täysistuntopuheita pitänyt nainen eduskunnan historiassa[3].
Stenius-Kaukonen on koko edustajauransa ajan keskittynyt sosiaalipoliittisiin ja työvoimapoliittisiin kysymyksiin, ja on laajalti tunnettu vähäosaisten puolestapuhujana. Huomiota on herättänyt hänen jo vuodesta 1979 Tampereella kansanedustajantyönsä ohella pitämänsä neuvontapalvelu, jossa hän pyrkii antamaan apua erilaisia tukia hakeville työttömille ja ongelmatilanteissa oleville. Itsekin nuoruustyypin diabeteksesta kärsivä Stenius-Kaukonen on nykyään Suomen Diabetesliiton varapuheenjohtaja, ja on muutenkin toiminut aktiivisesti kansalaisjärjestöissä.