Inger Hirvelä López

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Inger Emilia Hirvelä López (o.s. Sandholm, s. 2. tammikuuta 1940 Turku) on suomalainen poliitikko. Hän oli SKDL:n kansanedustaja Keski-Suomen läänin vaalipiiristä vuosina 1979–1987. Hirvelä on toiminut myös Suomen naisten demokraattisen liiton puheenjohtajana (1980–1986) ja Suomen kiertävänä suurlähettiläänä Keski-Amerikassa vuosina 2001–2006 asemapaikkana Managua, Nicaragua.

Hirvelä työskenteli ensimmäisen miehensä taidemaalari Eljas Hirvelän kanssa maatalousyrittäjänä vuosina 1961–1983. Sen ohessa hän toimi Jyväskylän yliopiston ruotsin kielen lehtorina 1977–1979. Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyösihteeri hänestä tuli vuonna 1989 ja Latinalaisen Amerikan yksikön päällikkö 1998. Hirvelä toimi myös kansallisena asiantuntijana EU:n komissiossa 1995–1997.

Hirvelä oli Suomen kommunistisen puolueen jäsen. Hän nousi SKP:n keskuskomiteaan ja poliittiseen toimikuntaan 19. edustajakokouksessa vuonna 1981.[1] Aarne Saarisen linjaa tukenut Hirvelä putosi keskuskomiteasta vuoden 1982 ylimääräisessä edustajakokouksessa.[2]

Hirvelä valittiin presidentin valitsijamieheksi vaaleissa 1978 ja 1982. Jämsän kaupunginvaltuuston jäsen hän oli vuodet 1976–1987.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. SKP:n 19. edustajakokous (SKP/Savon Sana 1981), s. 129–132.
  2. Anneli Sundberg & Janne Virkkunen: Healing of Ranks Failed (Helsingin Sanomat 17.5.1982) teoksessa JPRS report West Europe 11.6.1982 Foreign Broadcast Information Service

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.