Suomen liikenne- ja viestintäministeriö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Liikenne- ja viestintäministeriö
Kommunikationsministeriet (LVM)
Suomen liikenne- ja viestintaministerio logo.svg
Ministeri(t)
– Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka
Kansliapäällikkö Minna Kivimäki
Budjetti 2,4 mrd € (2012)
Työntekijöitä 180
Osoite Liikenne- ja viestintäministeriö
PL 31
00023 Valtioneuvosto
LVM.fi

Liikenne- ja viestintäministeriö (lyhenne LVM[1]) (ruots. Kommunikationsministeriet), on yksi Suomen valtioneuvoston kahdestatoista ministeriöstä. Marinin hallituksen liikenne- ja viestintäministeri on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen Timo Harakka. Harakan edeltäjä liikenne- ja viestintäministerinä oli Sanna Marin.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa liikenne- ja viestintäpolitiikan valmistelusta ja toimeenpanosta sekä hallinnonalan virastojen ja laitosten ohjauksesta. Ministeriössä on neljä osastoa: konserniohjausosasto, palveluosasto, tieto-osasto ja verkko-osasto.[2]

Liikenne- ja viestintäministeriön tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenne- ja viestintäministeriön perustehtävä on lainvalmistelu. Ministeriö valmistelee valtioneuvostolle lakeja ja asetuksia sekä päätöksiä, joita tehdään eduskunnassa, tasavallan presidentin esittelyssä ja valtioneuvoston istunnoissa. Ministeriö antaa myös omia asetuksia.

Liikenne- ja viestintäministeriön toimialaan kuuluvat valtioneuvoston ohjesäännön[3] mukaan: 1) tie- ja rautatieliikenne, siviili-ilmailu ja vesiliikenne; 2) liikenneväylät, satamat ja lentopaikat; 3) ilmakehän tutkimus ja seuranta, sääpalvelut sekä fysikaalinen merentutkimus ja seuranta; 4) sähköinen viestintä, postitoiminta ja lehdistön tukeminen; 5) viestintäpalvelujen tietoturvallisuus.

Ministeriön tehtävät on tarkemmin määritelty Liikenne- ja viestintäministeriön työjärjestyksessä.[4]

Liikenne- ja viestintäministeriön toiminta ja tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ministeriö on linjannut liikennepolitiikan tavoitteeksi arjen matkojen toimivuuden turvaamisen, elinkeinoelämän kilpailukyvyn ylläpitämisen ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen päästöjä vähentämällä.[5]

Viestintäpolitiikan tavoitteena on turvata kaikille kotitalouksille, yrityksille ja organisaatioille toimivat ja luotettavat tietoliikenneyhteydet ja -palvelut. Yleisten muutostrendien lisäksi viestintäpolitiikan toimintaympäristöä muokkaavat vahvasti teknologisen kehityksen ohella toimialan maailmanlaajuinen luonne, muuttuvat käyttötottumukset sekä toiminnan luotettavuuteen ja turvallisuuteen liittyvät haasteet.

Liikenne- ja viestintä nähdään ministeriössä yhtenä kokonaisuutena: asioita käsitellään ja valmistellaan liikenteen ja viestinnän palveluiden, verkkojen ja tiedon näkökulmista.

Liikenne- ja viestintäministeriön pääministeri Sipilän kaudella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sipilän hallituksen ajan kärkihankkeita oli niin sanottu norminpurku, jossa keskityttiin toimintatapojen uudistamiseen ja hallinnollisen taakan keventämiseen. Hankkeesta vastasi ministeri Anne Berner.[6] Vuosina 2015, 2017 ja 2018 kolmessa vaiheessa säädetty liikennepalvelulaki on puolestaan saanut kansainvälistä tunnustusta edistyksellisyydestään. GSMA Government Leadership Award -palkinto luovutettiin Suomelle Barcelonassa 26. helmikuuta 2019. Palkinnon perusteissa Suomea kiitetään edistyksellistä viestintäpolitiikasta osana liikenteen murrosta. Palkinnon on myöntänyt kansainvälinen mobiilioperaattorien yhteistyöjärjestö GSM Association (GSMA) ja sen vastaanotti ministeri Anne Berner.[7]

Ministeriön alaisia virastoja ja laitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ministeriön ohjauksessa olevat valtion omistamat yhtiöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ministeriö vastaa seuraavien valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta: Fintraffic Oy, Cinia Oy ja Pohjolan Rautatiet Oy. Myös Yleisradio Oy kuluu ministeriön hallinnonalaan. Sen ohjauksesta vastaa eduskunta.

Aiemmin ministeriön ohjauksessa olleet yhtiöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtioneuvosto valtuutti 5.12.2018 liikenne- ja viestintäministeriön luovuttamaan Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden hallinnassa olevan omaisuuden, immateriaaliset oikeudet sekä liiketoiminnan Traffic Management Finland Oy:lle. Valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö aloitti toimintansa 1.1.2019. Yhtiöön siirtyvät Liikenneviraston hoitamat meri-, rautatie- ja tieliikenteen ohjauspalvelut. Lisäksi yhtiö hoitaa ohjauspalveluihin liittyvän tiedon keruun, hallinnan ja hyödyntämisen. Liikenteenohjausyhtiö Traffic Management Finland Oy:n nimi muuttui 1.1.2021 alkaen Fintraffic Oy:ksi.[8]

Valtioneuvoston omistajaohjausyksikköön on siirretty vuonna 2016 aiemmin ministeriön ohjauksessa olleen yrityksen omistajaohjaus:

Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksikköön siirrettiin 21. marraskuuta 2011 seuraavien aiemmin liikenne- ja viestintäministeriön ohjauksessa olleiden valtionyhtiöiden omistajaohjaus:

Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksikköön siirrettiin 1. toukokuuta 2007 seuraavien aiemmin liikenne- ja viestintäministeriön ohjauksessa olleiden valtionyhtiöiden omistajaohjaus:

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen senaatin talousosastoon perustettiin kulkulaitostoimituskunta 13. syyskuuta 1892. Päivää pidetään liikenne- ja viestintäministeriön perustamisajankohtana. Toimituskunnan ensimmäinen senaattori oli Georg von Alfthan.

Liikenneministeriö syntyi Koiviston I hallituksen loppuvaiheiden aikana 1. maaliskuuta 1970, kun kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö jaettiin liikenneministeriöksi ja työministeriöksi. Jaossa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöstä erotettiin työvoima-asiat työvoimaministeriöön (myöhemmin työministeriöön), johon tuli myös kokonaan uusi ministeri. Vanhaan uudelleen nimettyyn ministeriöön jäivät liikenne- ja viestintäasiat, joita jäi hoitamaan ministeri Paavo Aitio. Ministeriön ilmailuosastosta muodostettiin Ilmailuhallitus. Nykyisen nimensä liikenne- ja viestintäministeriö sai Lipposen II hallituksen aikana 1. syyskuuta 2000, kun liikenneministeriö muutti nimensä paremmin toimialuettaan kuvaavaksi.

Eteläesplanadi 16 eli Hypoteekkiyhdistyksen talo, oli ministeriön toimipaikka vuodesta 1977 vuoteen 2021.

Liikenneministeriön synty ajoittui vuosiin, jolloin poliittiset vastakkainasettelut olivat syvimmillään. Esimerkiksi pitkäaikaisen liikenneministerin Veikko Saarron (SKDL) kausilla vuosina 1970–1971 ja 1977–1982 ministeriön toiminta oli jatkuvan epäluulon kohteena, ja julkisuudessa puhuttiin jopa kommunistien vallankaappauksesta liikenneministeriössä. Toisaalta ministeriö pystyi 1970-luvun aikana merkittävästi kehittämään liikenneturvallisuutta; esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrä saatiin muutamassa vuodessa alennetuksi lähes puoleen. Kun synkimpänä vuonna 1972 tieliikenteessä sai surmansa 1 156 ihmistä, vuonna 1978 vastaava luku oli 610. Liikenneturvallisuustyölle antoi vetoapua vuosien 1973–1974 energiakriisi.[9]

1980-luku oli liikenneministeriölle voimakkaan kasvun ja muutoksen aikaa. Ministeriön toimintaa vahvistettiin suuntaamalla resursseja entistä keskeisempään rooliin nousseelle viestintäsektorille. Viestintäteknologian voimakkaan kehityksen myötä yksityiset paikallisradiot sallittiin ja television kanavia lisättiin. Maantieliikenteen osalta liberalisoitiin tavaraliikenteen lupakäytäntöä. Merenkulkuun liittyvät asiat siirrettiin kauppa- ja teollisuusministeriöltä liikenneministeriölle vuonna 1989. Liikenneministeriön hallinnonalalla työskenteli enimmillään liki 90 000 ihmistä ja sen osuus valtion budjetista oli suurimmillaan 12 prosenttia. Liikenteen ja viestinnän kehityksen ohjaamista pyrittiin tehostamaan muuttamalla valtion laitoksia budjettitalouden ulkopuolella toimiviksi liikelaitoksiksi. Ensimmäisinä tälle tielle lähtivät Posti- ja telelaitos, Valtionrautatiet ja Ilmailulaitos, ja hieman myöhemmin perässä tulivat Autorekisterikeskus ja Telehallintokeskus.[9]

Liikenne- ja viestintäministeriön toimipaikkana Helsingissä oli vuodesta 1977 vuoteen 2021 Lars Sonckin suunnittelema niin sanottu Hypoteekkiyhdistyksen talo osoitteessa Eteläesplanadi 16.[10] Ministeriö muutti 1.11.2021 saman kadun varella sijaitsevaan Valtion taloon osoitteeseen Eteläesplanadi 4. Valtion talossa on aina sen valmistumisesta alkaen sijainnut valtion virastoja. Rakennus valmistui vuonna 1913 ja sen ensimmäisiä käyttäjiä oli mm. valtion tilastokeskus sekä tie- ja vesirakennushallitus. [11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Lyhenneluettelo 10.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 19.4.2013.
  2. ↑ Ministeriö: Organisaatio Liikenne- ja viestintäministeriö. Viitattu 27.11.2016.
  3. ↑ Valtioneuvoston ohjesääntö 3.4.2003/262 Finlex. Viitattu 27.10.2021.
  4. ↑ Liikenne- ja viestintäministeriön työjärjestys Finlex. Viitattu 27.11.2016.
  5. ↑ Liikennepolitiikka Liikenne- ja viestintäministeriö. Viitattu 23.12.2013.
  6. ↑ Säädösten määrätietoisella sujuvoittamisella tuloksia LVM.fi. 7.1.2019. Viitattu 7.5.2016.
  7. ↑ Suomelle merkittävä tunnustus edistyksellisestä viestintäpolitiikasta LVM.fi. 26.2.2019. Viitattu 7.5.2016.
  8. ↑ Fintraffic Oy: Muu­tok­sia kon­ser­nin yh­tiöi­den ni­mis­sä fintraffic.fi. Viitattu 27.10.2021.
  9. ↑ a b Liikenneministeriön sata vuotta. Bussiammattilainen 5/1992, s. 11––12. Helsinki: Linja-autoliitto, 1992.
  10. ↑ Arkkitehtitoimisto Ark-Byroo: Eteläesplanadi 16: Suomen Hypoteekkiyhdistyksen rakennus – Rakennushistoriallinen selvitys 30.11.2008, s. 10 Senaatti-kiinteistöt. Viitattu 21.2.2021.
  11. ↑ Senaatti-kiinteistöt: Eteläesplanadi 4, Valtion talo senaatti.fi. Viitattu 27.10.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_liikenne-_ja_viestintäministeriö&oldid=20372503”