Lipposen II hallitus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lipposen II hallitus
Flag of Finland (state).svg
Suomen tasavallan 67. valtioneuvosto
Paavo lipponen 15.1.2002 (cropped).jpg
Pääministeri Paavo Lipponen
Toimikausi alkoi 15. huhtikuuta 1999
Toimikausi päättyi 17. huhtikuuta 2003
Valtionpäämies
Jäsenet
Hallituksen päämies Paavo Lipponen
Ministerien lukumäärä 18
Hallituspuolueet
Hallituksen asema enemmistöhallitus (sateenkaari)
Oppositiopuolueet
Historia
Vaalit Eduskuntavaalit 1999
Edellinen Lipposen I hallitus
Seuraava Jäätteenmäen hallitus

Lipposen II hallitus oli Suomen tasavallan 67. hallitus, niin sanottu sateenkaarihallitus, jonka muodostivat SDP, Kokoomus, RKP, Vasemmistoliitto ja Vihreä liitto. Hallitus muodostettiin 1999 eduskuntavaalien tuloksen perusteella ja hallitus toimi 15. huhtikuuta 199917. huhtikuuta 2003. Hallituskoalitio muodosti enemmistöhallituksen. Se toimi 1 464 päivää eli täyden toimikauden. Kyseessä on edelleen Suomen viimeisin koko vaalikauden istunut hallitus sekä vuoteen 2019 saakka viimeisin hallitus, jossa SDP oli pääministeripuolueena. Tämän jälkeisillä vaalikausilla SDP toimi aina joko toisena hallituspuolueena (2003–2007 ja 2011–2015) tai jäi oppositioon (2007–2011 ja 2015–2019). Vihreä liitto jätti hallituksen 31. toukokuuta 2002 protestina päätökselle uuden ydinvoimalan (Olkiluoto 3) rakentamisesta[1].

Hallituksen muodostaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Martti Ahtisaari antoi hallitustunnustelijan tehtävän suurimman puolueen SDP:n puheenjohtajalle Paavo Lipposelle, joka ilmoitti yrittävänsä hallituksen muodostamista edellisen hallituksen pohjalta. Kaikki viisi hallituspuoluetta ilmoittivat olevansa valmiita jatkamaan myös uudessa hallituksessa. Keskusta pyrki kaikin keinoin yhteistyöhön SDP:n kanssa; puheenjohtaja Esko Aho tarjoutui jäämään pois hallituksesta ja jopa luopumaan presidenttiehdokkuudestaan, jotta hänen puolueensa pääsisi hallitukseen. Keskusta jätettiin kuitenkin toistamiseen peräkkäin oppositioon. Jatkuvuutta osoitti keskeisten ministerien – Lipposen itsensä lisäksi ulkoministeri Tarja Halosen, valtiovarainministeri Sauli Niinistön ja maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilän – jatkaminen tehtävissään. Edellisen hallituksen ministereistä jatkoivat uusissa tehtävissä Suvi-Anne Siimes, Sinikka Mönkäre, Olli-Pekka Heinonen, Jan-Erik Enestam ja Kimmo Sasi. Hallituspaikkojen jaossa SDP luovutti yhden paikan Kokoomukselle ja peruspalveluministerin salkku jaettiin Vihreän liiton ja RKP:n kesken puoliksi vaalikauden ajalle.[2] Vihreiden lähdettyä hallituksesta toukokuussa 2002 SDP sai ympäristöministerin ja Kokoomus maa- ja metsätalousministerin salkun.[3]

Lipposen ensimmäinen hallitus kävi 15. huhtikuuta Presidentinlinnassa jättämässä eronpyyntönsä presidentti Martti Ahtisaarelle, ja hetkeä myöhemmin Lipposen toinen hallitus esittäytyi presidentille. Tilanne oli historiallinen, sillä sama hallituspohja ei ollut koskaan ennen Suomen historiassa jatkanut samassa muodossa.[2]

Hallitusohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusi hallitus vakuutti, ettei suuriin säästöpäätöksiin olisi vaalikauden 1999–2003 aikana enää tarvetta, mutta ilmoitti jatkavansa edeltäjänsä talouspoliittista linjaa. Hallitus uskoi talouskasvun jatkuvan ripeänä alkavallakin vaalikaudella ja valtion menojen reaalitaso päätettiin pitää entisenä. Valtion velkataakkaa pyrittiin keventämään, mikä merkitsi tulonsiirtojen ja palvelujen pysymistä ennallaan. Luvattujen tuloverokevennysten vastapainoksi hallitus ilmoitti korottavansa pääoma-, yhteisö- ja korkotulojen verokantaa yhdellä prosenttiyksiköllä 28:sta 29 prosenttiin vaalikauden aikana. Tavoitteekseen hallitus asetti 200 000 uutta työpaikkaa toimikautensa aikana; tämä merkitsi työllisyysasteen nousua 66 prosentista 70 prosenttiin. Hallitusohjelmassa uskottiin Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden edistävän vakaata kehitystä Pohjois-Euroopassa. Sotilasliitto Naton jäsenyyttä ei pidetty tarpeellisena, mutta jo edellisen hallituksen ohjelmassa mukana ollut ns. NATO-optio sisällytettiin myös uuteen hallitusohjelmaan. Turvallisuuspolitiikan perustaksi asetettiin "uskottava puolustuskyky". Uuden hallituksen ohjelmaan kirjattiin myös mahdollisuus ydinvoiman lisärakentamiseen, jota suomalainen elinkeinoelämä oli toivonut jo 1980-luvun alkupuolelta lähtien.[2]

Ministerinvaihdokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ulkoministeri Tarja Halonen valittiin uudeksi tasavallan presidentiksi vuoden 2000 presidentinvaalissa ja uudeksi ulkoministeriksi siirtyi kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja. Uudeksi kauppa- ja teollisuusministeriksi tuli työministeri Sinikka Mönkäre ja uudeksi työministeriksi kansanedustaja Tarja Filatov. Työministeriksi oli aluksi kaavailtu kansanedustaja Virpa Puistoa, joka oli kuitenkin kieltäytynyt.[4]
  • Peruspalveluministeri, RKP:n Eva Biaudet siirtyi äitiyslomalle huhtikuussa 2000 ja hänen tilalleen tuli Vihreän liiton kansanedustaja Osmo Soininvaara.[5] Biaudet palasi hoitamaan ministerin tehtäviään huhtikuussa 2002 ja Soininvaara siirtyi takaisin kansanedustajaksi. Kumpikaan ei pitänyt ministerinsalkun jakamista erityisen onnistuneena ratkaisuna.[6]
  • Sisäministeri Kari Häkämies palasi aikaisempaan virkaansa Kuopion kaupunginjohtajaksi syyskuun alussa 2000 ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja, Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä. Häkämies nimitettiin sisäministeriön kansliapäälliköksi vuoden 2001 alusta lukien.[7]
  • Liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen siirtyi tammikuussa 2002 Yleisradion suomenkielisen televisiotoiminnan johtajaksi ja hänen tilalleen tuli ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi, joka oli hoitanut liikenneministerin tehtävää myös Lipposen ensimmäisessä hallituksessa. Uudeksi ulkomaankauppaministeriksi nimitettiin kansanedustaja Jari Vilén.[8]
  • Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä siirtyi helmikuussa 2002 Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajaksi ja hänen tilalleen nimitettiin pankinjohtaja Raimo Tammilehto Osuuspankkikeskuksesta. Hemilä ehti toimia maa- ja metsätalousministerinä yhteensä 2487 vuorokautta eli pitempään kuin kukaan hänen edeltäjistään.[9]
  • Ympäristöministeri Satu Hassi erosi tehtävästään toukokuussa 2002 eduskunnan myönnettyä luvan viidennen ydinvoimalan rakentamiselle, mikä merkitsi Vihreän liiton lähtöä hallituksesta. Uudeksi ympäristöministeriksi tuli SDP:n kansanedustaja Jouni Backman. Tässä yhteydessä myös sitoutumaton maa- ja metsätalousministeri Raimo Tammilehto joutui jättämään paikkansa hallituksen poliittisen tasapainon säilyttämiseksi ja hänen tilalleen nimitettiin Kokoomuksen kansanedustaja Jari Koskinen.[3]
  • Kulttuuriministeri Suvi Lindén sai pyytämänsä eron hallituksesta kesäkuussa 2002 sen jälkeen, kun oikeuskansleri Paavo Nikula oli katsonut hänet esteelliseksi myöntämään valtion avustusta yksityiselle oululaiselle golfkeskukselle, jonka osaomistaja Lindén oli. Uudeksi kulttuuriministeriksi nimitettiin kansanedustaja Kaarina Dromberg.[10]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[11]

Salkku Ministeri Aloitti tehtävässä Lopetti tehtävässä Puolue
Pääministeri Paavo Lipponen15.4.199917.4.2003Sosiaalidemokraatit
Pääministerin sijainen Sauli Niinistö15.4.199930.8.2001Kokoomus
 Ville Itälä30.8.200117.4.2003Kokoomus
Ulkoasiainministeri Tarja Halonen15.4.199925.2.2000Sosiaalidemokraatit
 Erkki Tuomioja25.2.200017.4.2003Sosiaalidemokraatit
Ulkomaankauppaministeri, ministeri valtioneuvoston kansliassa Kimmo Sasi15.4.19994.1.2002Kokoomus
 Jari Vilén4.1.200217.4.2003Kokoomus
Ministeri ulkoasiainministeriössä Jan-Erik Enestam15.4.199917.4.2003RKP
 Satu Hassi15.4.199931.5.2002Vihreät
 Suvi-Anne Siimes31.5.200217.4.2003Vasemmistoliitto
Oikeusministeri Johannes Koskinen15.4.199917.4.2003Sosiaalidemokraatit
Sisäasiainministeri Kari Häkämies15.4.19991.9.2000Kokoomus
 Ville Itälä1.9.200017.4.2003Kokoomus
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen15.4.199917.4.2003Vasemmistoliitto
Puolustusministeri Jan-Erik Enestam15.4.199917.4.2003RKP
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö15.4.199917.4.2003Kokoomus
Ministeri valtiovarainministeriössä, ministeri ympäristöministeriössä Suvi-Anne Siimes15.4.199917.4.2003Vasemmistoliitto
Opetusministeri Maija Rask15.4.199917.4.2003Sosiaalidemokraatit
Kulttuuriministeri Suvi Lindén15.4.19995.6.2002Kokoomus
 Kaarina Dromberg5.6.200217.4.2003Kokoomus
Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä15.4.19991.2.2002Ammattiministeri
 Raimo Tammilehto1.2.200231.5.2002Ammattiministeri
 Jari Koskinen31.5.200217.4.2003Kokoomus
Liikenne- ja viestintäministeri[12] Olli-Pekka Heinonen15.4.19994.1.2002Kokoomus
 Kimmo Sasi4.1.200217.4.2003Kokoomus
Kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja15.4.199925.2.2000Sosiaalidemokraatit
 Sinikka Mönkäre25.2.200017.4.2003Sosiaalidemokraatit
Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho15.4.199917.4.2003Kokoomus
Peruspalveluministeri Eva Biaudet15.4.199914.4.2000RKP
 Osmo Soininvaara14.4.200019.4.2002Vihreät
 Eva Biaudet19.4.200217.4.2003RKP
Työministeri Sinikka Mönkäre15.4.199925.2.2000Sosiaalidemokraatit
 Tarja Filatov25.2.200017.4.2003Sosiaalidemokraatit
Ympäristöministeri Satu Hassi15.4.199931.5.2002Vihreät
 Jouni Backman31.5.200217.4.2003Sosiaalidemokraatit


Suomi Edeltäjä:
Lipposen I hallitus
Suomen valtioneuvosto
15. huhtikuuta 199917. huhtikuuta 2003
Seuraaja:
Jäätteenmäen hallitus

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vihreät jätti hallituksen ydinvoiman tähden vuonna 2002 (Vihreiden ja Hassin viimeiset päivän hallituksessa) Yle Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 15.9.2014.
  2. a b c Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2000, s. 210–211. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15503-2.
  3. a b Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2003, s. 116. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18085-1.
  4. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2001, s. 79. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16737-5.
  5. Mitä-Missä-Milloin 2001, s. 105.
  6. Mitä-Missä-Milloin 2003, s. 99.
  7. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2002, s. 13. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17635-8.
  8. Mitä-Missä-Milloin 2003, s. 53.
  9. Mitä-Missä-Milloin 2003, s. 75.
  10. Mitä-Missä-Milloin 2003, s. 115 ja 118.
  11. Lipposen II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 9.6.2019.
  12. 1.9.2000 saakka nimellä liikenneministeri.