Fagerholmin II hallitus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Fagerholmin II hallitus oli Suomen tasavallan 40. hallitus. Hallitus oli hallituspohjaltaan punamultahallitus, jonka muodostivat Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Maalaisliitto ja RKP.

Vuoden 1956 presidentinvaalin ratkaisevalla kolmannella kierroksella olivat olleet vastakkain edellinen pääministeri Urho Kekkonen ja eduskunnan puhemies Karl-August Fagerholm. Kekkosen tultua valituksi uudeksi tasavallan presidentiksi maaliskuun alusta lukien presidentti J. K. Paasikivi antoi Fagerholmille tehtäväksi uuden hallituksen muodostamisen. Fagerholmin hallitus sai Kekkosen hallitukselta perinnökseen jo sitä repineet maataloustuloa, hintoja ja palkkoja koskeneet erimielisyydet, jotka kärjistyivät maaliskuun alussa puhjenneiksi yleislakoksi ja maataloustuotteiden luovutuslakoksi. Jälkimmäinen tosin päättyi jo Fagerholmin hallituksen astuessa toimeensa, koska Maataloustuottajain Keskusliitto MTK katsoi vaatimustensa tulleen täytetyiksi uuden hallituksen ohjelmassa. Yleislakon kannalta tilanne oli sikäli erikoinen, että puolueet, jotka olivat varsin lähellä työmarkkinoilla avoimesti taistelevia osapuolia, istuivat samassa hallituksessa. Tämä olikin sovun aikaansaamiseksi erittäin tärkeää, mutta samalla se rasitti suuresti puolueiden yhtenäisyyttä, etenkin SDP:tä, jota vaivasivat vakavat, paljolti Väinö Leskiseen ja Emil Skogiin henkilöityneet sisäiset jännitteet.[1]

Fagerholmin hallituksen oikeusministerin virkaa hoiti aluksi sisäministeri Vilho Väyrynen oman toimensa ohella. Slloinen oikeusministeriön nuorempi hallitussihteeri Kai Korte on muistelmissaan arvellut, että kivuliaasti saavutettu hallituksen poliittinen tasapaino edellytti jakojäännökseksi muodostuneen oikeusministerin paikan jättämistä aluksi avoimeksi ja sen täyttämistä myöhemmin henkilöllä, joka ei järkyttäisi kyseistä tasapainoa. Oikeuskansleri Olavi Honka huomautti erään presidentin esittelyn yhteydessä, että oikeusministerin paikan pitäminen ilman vakituista haltijaa oli viikosta viikkoon ja lopulta kuukaudesta kuukauteen jatkuessaan suorastaan valtiosäännön vastaista. Toukokuussa 1956 virkaan nimitettiin Helsingin tuomiokunnan tuomari, lakitieteen lisensiaatti, poliittisesti sitoutumaton Arvo Helminen. Helminen oli oikeusministeri toisessa polvessa, koska hänen isänsä, lakitieteen tohtori Heimo Helminen oli toiminut samassa tehtävässä Vennolan toisessa hallituksessa vuosina 1921–1922.[2]

Fagerholmin hallitus lupasi ohjelmassaan pyrkiä turvaamaan kansalaisten työnsaannin ja oikeudenmukaisen tulonjaon eri yhteiskuntaryhmien välillä sekä rahan arvon pysymisen vakaana. Samalla luvattiin pyrkiä verorasituksen keventämiseen. Kaikki nämä olivat kiitettyjä ja yhteisesti hyväksyttyjä päämääriä; sen sijaan käsitykset siitä, mitä ne käytännössä tarkoittivat ja miten ne olivat toteutettavissa, menivät jyrkästi ristiin. Näiden erimielisyyksien kärjistyminen varsinkin SDP:n sisällä johti hallituksen eroon toukokuussa 1957 ja pian koko sosialidemokraattisen puolueen muodolliseenkin kahtiajakoon.[1]

Hallitus toimi 3. maaliskuuta 195627. toukokuuta 1957 451 päivää.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri
Karl-August Fagerholm

3.3.1956–27.5.1957
 
SDP
Pääministerin sijainen
Johannes Virolainen

11.1.1957-27.5.1957
 
Maalaisliitto
Ministeri valtioneuvoston kansliassa
Johannes Virolainen

3.3.1956-27.5.1957
 
Maalaisliitto
Ulkoasiainministeri
Ralf Törngren

3.3.1956–27.5.1957
 
RKP
Oikeusministeri
Vilho Väyrynen
Arvo Helminen

3.3.1956–2.5.1956
2.5.1956–27.5.1957
 
SDP
  amm.
Sisäasiainministeri
Vilho Väyrynen

3.3.1956–27.5.1947
 
SDP
Puolustusministeri
Emil Skog

3.3.1956–27.5.1957
 
SDP
Valtiovarainministeri
Aarre Simonen

3.3.1956–27.5.1957
 
SDP
II valtiovarainministeri
Mauno Jussila

3.3.1956–27.5.1956
 
Maalaisliitto
Opetusministeri
Johannes Virolainen

3.3.1956–27.5.1957
 
Maalaisliitto
Maatalousministeri
Martti Miettunen

3.3.1956–27.5.1957
 
Maalaisliitto
Ministeri maatalousministeriössä
Vieno Simonen

3.3.1956-27.5.1957
 
Maalaisliitto
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Eino Palovesi

3.3.1956–27.5.1957
 
Maalaisliitto
II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Hannes Tiainen

3.3.1956–27.5.1957
 
SDP
Kauppa- ja teollisuusministeri
Kauno Kleemola

3.3.1956–27.5.1957
 
Maalaisliitto
Sosiaaliministeri
Eino Saari
Tyyne Leivo-Larsson

3.3.1956-17.5.1957
17.5.1957–27.5.1957
 
Suomen kansanpuolue
  SDP
Ministeri sosiaaliministeriössä
Tyyne Leivo-Larsson
Johannes Tiainen

3.3.1956-17.5.1957
5.3.1956 27.5.1957
 
SDP
SDP


Suomi Edeltäjä:
Kekkosen V hallitus
Suomen hallitus
3. maaliskuuta 195627. toukokuuta 1957.
Seuraaja:
Sukselaisen I hallitus

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 847–849. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14263-0.
  2. Kai Korte: Ministerit tulivat ja menivät, s. 38–39. Jyväskylä: Gummerus, 1992. ISBN 951-20-4046-8.
  3. Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917 valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 20.5.2015.