Kekkosen V hallitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kekkosen V hallitus oli Suomen tasavallan 39. hallitus. Se oli Maalaisliiton ja SDP:n muodostama punamultahallitus. Hallitus toimi 501 hallituspäivää: 20. lokakuuta 19543. maaliskuuta 1956. Pääministeri Kekkonen valittiin Tasavallan presidentiksi 15. helmikuuta 1956, minkä jälkeen hän erosi pääministerin paikalta. Hallitus jatkoi sen jälkeen vielä yli kaksi viikkoa toimitusministeristönä.

Edellisen pääministerin Ralf Törngrenin ollessa lomamatkalla Tanskassa syyskuussa 1954 Maalaisliitto ja sosialidemokraatit ryhtyivät hänen tietämättään pystyttämään uutta hallitusta. Ratkaisevaa tukea hallituksen vaihtamiseen antoi Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, joka oli kyllästynyt pääministerin saamattomuuteen. SAK:n tavoitteena oli saada elinkustannukset alenemaan vakauttamisneuvottelujen alkutasolle subventioiden avulla, ja Törngrenin yrittäessä kompromissiratkaisua SAK esitti yleislakkouhkauksen. Aikaisempi nelinkertainen pääministeri Urho Kekkonen, jonka neljäs hallitus oli syksyllä 1953 kaatunut tiukkaan talouspolitiikkaan, taivutti nyt oman puolueensa Maalaisliiton suostumaan SAK:n vaatimuksiin. Kulissien takana Maalaisliitto ja SDP sopivat palatsivallankumouksesta Törngrenin syrjäyttämiseksi. Törngren yritti vielä kotimaahan palattuaan pelastaa hallituksensa, mutta turhaan.[1]

Maalaisliiton eduskuntaryhmä hyväksyi SAK:n saneleman hallitusohjelman äärimmäisen niukalla enemmistöllä. Uuden hallituksen talouspoliittinen linja merkitsi kulutuksen lisäämistä ja oli siten täysin päinvastainen kuin vuotta aikaisemmin esillä ollut ns. K-ohjelma, johon Kekkosen neljäs hallitus oli kompastunut. Joulukuussa 1954 porvarilliset oppositiopuolueet Kokoomus, Ruotsalainen Kansanpuolue ja Suomen Kansanpuolue estivät eduskunnassa taloudellisen valtalain julistamisen kiireelliseksi. Kaikki hallituksen talouspoliittiset valtuudet perustuivat tähän lakiin, ja sen kaatuminen olisi merkinnyt vuokrien, ulkomaankaupan, hintojen ja palkkojen säännöstelyvaltuuksien raukeamista. Pääministeri Urho Kekkonen esitti hallituksensa eronpyynnön ja presidentti J. K. Paasikivi antoi uuden hallituksen muodostamisen Suomen Pankin pääjohtajan, aikaisemman pääministerin Sakari Tuomiojan tehtäväksi. Tuomioja ei kuitenkaan saanut sosialidemokraatteja ja Maalaisliittoa mukaansa ja luopui yrityksestä, minkä jälkeen Paasikivi kehotti Kekkosen hallitusta jatkamaan. Tämän jälkeen eduskunta hyväksyi valtalain opposition saatua siihen muutoksia säännöstelyn asteittaiseksi purkamiseksi.[2]

Ulkopoliittisesti Kekkosen hallituksen kausi oli sadonkorjuun aikaa. Neuvostoliiton ulkopolitiikka muuttui Stalinin kuoleman jälkeen aikaisemmasta eristyneisyydestä aloitteellisemmaksi, ja uusi asennoituminen näkyi mm. siinä, että Moskova lopetti hyökkäykset Suomen sosialidemokraatteja vastaan. Huhtikuussa 1955 liittoutuneet lopettivat miehityksensä Itävallassa ja tunnustivat Itävallan pysyvästi puolueettomaksi maaksi. Neljän suurvallan ulkoministerit kokoontuivat huippukokoukseensa Sveitsin Geneveen kesällä 1955, mikä vahvisti kansainvälispoliittista "suojasäätä". Pääministeri Urho Kekkonen otti elokuussa 1955 aloitteen käsiinsä kysymyksissä Porkkalan vuokra-alueen palauttamisesta ja Suomen jäsenyydestä Pohjoismaiden neuvostossa. Sopimus Porkkalan palauttamisesta allekirjoitettiin Moskovassa syyskuussa 1955, ja palautus toteutui tammikuussa 1956. Eduskunta hyväksyi Suomen jäsenyyden Pohjoismaiden neuvostossa lokakuussa 1955. Joulukuussa 1955 Suomi, jonka jäsenyys Yhdistyneissä Kansakunnissa oli aiemmin kolmesti evätty, hyväksyttiin vihdoin maailmanjärjestön jäseneksi yhdessä 15 muun valtion kanssa.[3]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[4]

Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri
Urho Kekkonen

20.10.1954 – 15.2.1956
 
Maalaisliitto
Ulkoasiainministeri
Johannes Virolainen

20.10.1954 – 3.3.1956
 
Maalaisliitto
Oikeusministeri
Aarre Simonen
Weio Henriksson

20.10.1954 – 6.11.1954
6.11.1954 - 3.3.1956
 
SDP
  amm.
Sisäasiainministeri
Väinö Leskinen
Valto Käkelä

20.10.1954 – 30.9.1955
30.9.1955 – 3.3.1956
 
SDP
SDP
Puolustusministeri
Emil Skog

20.10.1954 – 3.3.1956
 
SDP
Valtiovarainministeri
Penna Tervo

20.10.1954 – 26.2.1956
 
SDP
II valtiovarainministeri
Veikko Vennamo

20.10.1954 – 3.3.1956
 
Maalaisliitto
Opetusministeri
Kerttu Saalasti

20.10.1954 – 3.3.1956
 
Maalaisliitto
Maatalousministeri
Viljami Kalliokoski

20.10.1954 – 3.3.1956
 
Maalaisliitto
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Martti Miettunen

20.10.1954 – 3.3.1956
 
Maalaisliitto
II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Hannes Tiainen

20.10.1954 – 3.3.1956
 
SDP
Kauppa- ja teollisuusministeri
Aarre Simonen

20.10.1954 – 3.3.1956
 
SDP
Sosiaaliministeri
Onni Peltonen

20.10.1954 – 3.3.1956
 
SDP
Ministeri sosiaaliministeriössä
Tyyne Leivo-Larsson
Hannes Tiainen

20.10.1954 – 3.3.1956
22.10.1954 – 3.3.1956
 
SDP
SDP


Suomi Edeltäjä:
Törngrenin hallitus
Suomen hallitus
20. lokakuuta 19543. maaliskuuta 1956
Seuraaja:
Fagerholmin II hallitus

Lähdeviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 836. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
  2. Zetterberg 1987, s. 837.
  3. Zetterberg 1987, s. 837–840.
  4. Kekkosen V hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 24.5.2010.