Urho Castrénin hallitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

U. Castrénin hallitus oli Suomen tasavallan 28. hallitus, jonka muodostivat SDP, Maalaisliitto, Edistyspuolue, Kokoomus ja RKP. Hallitus toimi 21. syyskuuta 194417. marraskuuta 1944 eli 58 päivän ajan ollen Suomen toiseksi lyhytikäisin hallitus [1]. Välittömästi hallituksen astuttua toimeensa Suomeen saapui neuvostoliittolaisen kenraalieversti Andrei Ždanovin johtama valvontakomissio seuraamaan Moskovan välirauhansopimuksen ehtojen toimeenpanoa.

Hallituksen vaihdos oli tullut välttämättömäksi edellisen pääministerin Antti Hackzellin saatua liikarasituksen vuoksi halvauskohtauksen ja menetettyä sen vuoksi puhekykynsä kesken Moskovan rauhanneuvottelujen. Eduskunnan elokuussa tasavallan presidentiksi valitsema marsalkka Mannerheim antoi uuden hallituksen muodostamisen Korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Urho Castrénin tehtäväksi. Hallituksen kokoonpano säilyi jokseenkin ennallaan; sosiaaliministeriksi tuli tästä tehtävästä joulukuussa 1943 eronnut SDP:n Karl-August Fagerholm.[2] Hallitus ei antanut varsinaista ohjelmajulistusta.[3]

Castrénin hallituksen tärkeimpänä tehtävänä oli juuri voimaan tulleen välirauhansopimuksen ehtojen toimeenpano. Jo 23. syyskuuta 1944 määrättiin lakkautettaviksi noin 400 erilaista yhteisöä, joiden toiminta oli katsottava välirauhansopimuksen 21. artiklan vastaiseksi. Valtaosa näistä oli Isänmaallisen kansanliikkeen eritasoisia puoluejärjestöjä ja -yhdistyksiä; puolueen seitsemän kansanedustajaa saivat jäädä eduskuntaan luovuttuaan IKL:n nimestä. Lakkautettujen yhteisöjen joukossa oli myös vaikutusvaltainen Akateeminen Karjala-Seura rinnakkais- ja alajärjestöineen sekä muutamia avoimesti kansallissosialistisia, mutta painoarvoltaan vähäisiä järjestöjä. Välirauhansopimuksen 20. artiklan nojalla hallitus antoi 25. syyskuuta asetuksen poliittisista syistä vangittujen henkilöiden vapauttamisesta, joka pantiin välittömästi toimeen. Vapautettujen joukossa olivat muiden muassa jatkosodan aikana vangitut ns. kuutosryhmän kansanedustajat, jotka palasivat eduskuntaan marraskuussa.[4]

Vaikeaksi pulmaksi muodostui suojeluskuntajärjestön kohtalo ja armeijan kotiuttaminen. Valvontakomission puheenjohtaja Andrei Ždanov kiinnitti heti Suomeen saavuttuaan 10. lokakuuta huomiota armeijan kotiuttamissuunnitelmaan, jonka mukaan pääosa kotiutettavista sotilaista olisi siirretty vahvuudeltaan määrittelemättömän suojeluskuntajärjestön käyttöön. Tämän Ždanov tulkitsi olevan ristiriidassa välirauhansopimuksen 4. artiklan kanssa. Lisäksi hän katsoi hallitukselle toimittamassaan kirjelmässä suojeluskuntien olevan luonteeltaan sopimuksen 21. artiklassa tarkoitettu "hitleriläis-(fascistis-)tyyppinen sotilaallinen ja poliittinen järjestö". Hallitus antoi eduskunnalle 30. lokakuuta lakiesityksen suojeluskuntajärjestön lakkauttamisesta, ja suojeluskunnat lakkautettiin 7. marraskuuta.[5] Presidentti Mannerheim oli toivonut, että suojeluskuntajärjestö olisi saanut itse lopettaa toimintansa. Sen sijaan valvontakomission puheenjohtaja Ždanov oli jo ennen kirjallista lakkautusvaatimusta ilmoittanut suullisesti usealle henkilölle, ettei komissio pitänyt suojeluskuntien toiminnan jatkumista suotavana.[6]

Myöhemmän kehityksen kannalta merkittäväksi episodiksi muodostui valvontakomission pääministeri Castrénille 19. lokakuuta toimittama ns. Lista 1 eli luettelo henkilöistä, joiden komissio katsoi syyllistyneen sotarikoksiin. Epävarmuutta tulevaisuudesta lisäsivät osaltaan sotavankien, heimosoturien, inkeriläisten ja virolaisten siviilien sekä muiden neuvostokansalaisten kotiinkuljetukset, jotka aiheuttivat lukuisia inhimillisiä tragedioita.[7]

Kulkulaitosministeri Eero Wuori ja sosiaaliministeri K.-A. Fagerholm pyysivät eroa tehtävistään 7. marraskuuta, minkä jälkeen pääministeri Urho Castrén jätti koko hallituksen eronpyynnön.[8]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[9]

Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri
Urho Castrén

21.9.1944 – 17.11.1944

Kokoomus
Ulkoasiainministeri
Carl Enckell

21.9.1944 – 17.11.1944

amm.
Ministeri ulkoasiainministeriössä
Armas-Eino Martola

21.9.1944 – 17.11.1944

amm.
Oikeusministeri
Ernst von Born

21.9.1944 – 17.11.1944

RKP
Sisäasiainministeri
Kaarlo Hillilä

21.9.1944 – 17.11.1944

Maalaisliitto
Ministeri sisäasiainministeriössä
Eemil Luukka

21.9.1944 – 17.11.1944

Maalaisliitto
Puolustusministeri
Karl Rudolf Walden

21.9.1944 – 17.11.1944

amm.
Valtiovarainministeri
Onni Hiltunen

21.9.1944 – 17.11.1944

SDP
Opetusministeri
Kalle Kauppi

21.9.1944 – 17.11.1944

Edistyspuolue
Maatalousministeri
Viljami Kalliokoski

21.9.1944 – 17.11.1944

Maalaisliitto
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Väinö Salovaara

21.9.1944 – 17.11.1944

SDP
Ministeri kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä
Eero Wuori

21.9.1944 – 17.11.1944

SDP
Kauppa- ja teollisuusministeri
Uuno Takki

21.9.1944 – 17.11.1944

SDP
Sosiaaliministeri
Karl-August Fagerholm

21.9.1944 – 17.11.1944

SDP
Kansanhuoltoministeri
Kaarle Ellilä

21.9.1944 – 17.11.1944

Maalaisliitto
Ministeri kansanhuoltoministeriössä
Jalo Aura

21.9.1944 – 17.11.1944

SDP

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aimo Massinen: Aimo Annos: Kuka lyhytaikaisin pääministerimme? 3.1.2004. Turun Sanomat. Viitattu 9. maaliskuuta 2007.
  2. Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet 1917–66, s. 170. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.
  3. Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 752. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
  4. Zetterberg (toim.), s. 744–745.
  5. Zetterberg (toim.), s. 743–744.
  6. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988, s. 187–188. Helsinki: Otava, 1987. ISBN 951-1-09685-0.
  7. Zetterberg (toim.), s. 745.
  8. Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 168. Helsinki: Otava, 1987.
  9. U. Castrénin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 24.5.2010.


Flag of Finland.svg Edeltäjä:
Hackzellin hallitus
Suomen hallitus
21. syyskuuta 194417. marraskuuta 1944
Seuraaja:
Paasikiven II hallitus