Miettusen III hallitus
Miettusen III hallitus oli Suomen tasavallan 59. hallitus. Kyseessä oli vähemmistöhallitus, jonka muodostivat Keskustapuolue, RKP ja LKP. Lisäksi hallituksessa oli yksi ammattiministeri.
Miettusen II hallituksen erottua 17. syyskuuta 1976 keskiryhmät alkoivat suunnitella vähemmistöhallituksen muodostamista 21. syyskuuta. Kun Keskusta otti mahdolliseen vähemmistöhallitukseen myönteisen kannan kaksi päivää myöhemmin, pyysi presidentti Kekkonen 27. syyskuuta Martti Miettusta muodostamaan keskustavetoisen vähemmistöhallituksen selvittämään maassa jo vuosia vallinneita taloudellisia ongelmia. Hallitus nimitettiin kaksi päivää myöhemmin 29. syyskuuta. Keskusta sai yhdeksän ministerinsalkkua ja RKP sekä LKP molemmat kolme salkkua. Yksi ministerinsalkku meni sitoutumattomalle ammattiministerille.[1] Kun SDP ei suostunut hyväksymään hallituksen esittämiä maatalousehdotuksia, Keskustapuolue sai aikaan tukisopimuksen oikeistopuolueiden kanssa. Turvautumalla välillisiin verojen korotuksiin hallitus selvisi budjettivaikeuksistaan jo seuraavan talven aikana. Hallitus sai aikaan myös eräitä merkittäviä sosiaalisia uudistuksia. Päätös lasten kokeiluluontoisen kotihoitotuen aloittamisesta ja veteraanien eläkkeiden parannukset olivat Miettusen III hallituksen aikaansaannoksia.
Ahti Karjalaisen nimittäminen talous- ja kansliaministeriksi – tehtävänkuva oli valtiovarainministeri Esko Rekolan luonnehdinnan mukaan melko epämääräinen – ja pääministerin sijaiseksi oli Martti Miettusen nimenomainen vaatimus hallitusta koottaessa. Karjalaisen perinteisesti hoitamalla ulkoministerin paikalla istui hänen sijastaan ulkoministeriön alivaltiosihteeri Keijo Korhonen, millä Urho Kekkonen halusi nöyryyttää Karjalaista.[2] Karjalaisen ja Kekkosen jo 1970-luvun alkuvuosina puhjennut välirikko kärjistyi alkuvuodesta 1977, kun Kekkonen alkoi syyttää Karjalaista presidentinvaalikampanjan käymisestä Kekkosen selän takana sekä kehuskelusta henkilökohtaisilla idänsuhteilla ja riippumattomuudella presidentistä. Vaikka Karjalainen pyrki osoittamaan Kekkosen syytösten perustuvan ulkopuolisten – erityisesti presidentin kansliapäällikön Juhani Perttusen ja Neuvostoliiton Helsingin-suurlähettilään Vladimir Stepanovin – panetteluun, heidän välirikkonsa oli peruuttamaton. Karjalaisen ministeriura, joka oli silloin Suomen pisin (5 772 vuorokautta), päättyi Miettusen hallituksen eroon.[3][4]
Hallitus toimi 29. syyskuuta 1976 – 15. toukokuuta 1977 yhteensä 229 päivää. Hallituksen eron jälkeen aloitti Sorsan II hallitus.
Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Luoma, Jukka: Mitä Missä Milloin 1978, s. 12–14. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1977. ISBN 951-1-04521-0.
- ↑ Jukka Seppinen: Ahti Karjalainen: poliittinen elämäkerta, s. 582. Helsinki: Otava, 1997.
- ↑ Ahti Karjalainen ja Jukka Tarkka: Presidentin ministeri: Ahti Karjalaisen ura Urho Kekkosen Suomessa, s. 226–227. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-08892-0.
- ↑ Esko Rekola: Viran puolesta, s. 218. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22965-2.
- ↑ Miettusen 3. hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 15.5.2018. Viitattu 10.6.2019.
|
Edeltäjä: Miettusen II hallitus |
Suomen valtioneuvosto 29. syyskuuta 1976 – 15. toukokuuta 1977. |
Seuraaja: Sorsan II hallitus |
| ||||||||
