Miettusen III hallitus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Miettusen III hallitus oli Suomen tasavallan 59. hallitus, joka toimi 29. syyskuuta 1976 – 15. toukokuuta 1977 yhteensä 229 päivää. Kyseessä oli vähemmistöhallitus, jonka muodostivat Keskustapuolue, RKP, LKP sekä yksi ammattiministeri.

Miettusen II hallituksen erottua 17. syyskuuta 1976 keskiryhmät alkoivat suunnitella vähemmistöhallituksen muodostamista 21. syyskuuta. Kun Keskusta otti mahdolliseen vähemmistöhallitukseen myönteisen kannan kaksi päivää myöhemmin, pyysi presidentti Urho Kekkonen 27. syyskuuta Martti Miettusta muodostamaan keskustavetoisen vähemmistöhallituksen selvittämään maassa jo vuosia vallinneita taloudellisia ongelmia. Hallitus nimitettiin kaksi päivää myöhemmin 29. syyskuuta. Keskusta sai yhdeksän ministerinsalkkua ja RKP sekä LKP kummatkin¹ kolme salkkua. Yksi ministerinsalkku meni sitoutumattomalle ammattiministerille.[1] Kun SDP ei suostunut hyväksymään hallituksen esittämiä maatalousehdotuksia, Keskustapuolue sai aikaan tukisopimuksen oikeistopuolueiden kanssa. Turvautumalla välillisiin verojen korotuksiin hallitus selvisi budjettivaikeuksistaan jo seuraavan talven aikana. Hallitus sai aikaan myös eräitä merkittäviä sosiaalisia uudistuksia. Päätös lasten kokeiluluontoisen kotihoidon tuen aloittamisesta ja veteraanien eläkkeiden parannukset olivat Miettusen III hallituksen aikaansaannoksia.

Ahti Karjalaisen nimittäminen talous- ja kansliaministeriksi sekä pääministerin sijaiseksi oli Martti Miettusen nimenomainen vaatimus hallitusta koottaessa. Karjalaisen tehtävänkuva tosin oli valtiovarainministeri Esko Rekolan mukaan melko epämääräinen. Karjalaisen perinteisesti hoitamalla ulkoministerin paikalla istui hänen sijastaan ulkoministeriön alivaltiosihteeri Keijo Korhonen, sillä presidentti Kekkonen halusi nöyryyttää Karjalaista.[2] Karjalaisen ja Kekkosen jo 1970-luvun alkuvuosina puhjennut välirikko kärjistyi alkuvuodesta 1977, kun Kekkonen alkoi syyttää Karjalaista presidentinvaalikampanjan käymisestä Kekkosen selän takana sekä kehuskelusta henkilökohtaisilla idänsuhteilla ja riippumattomuudella presidentistä. Vaikka Karjalainen pyrki osoittamaan Kekkosen syytösten perustuvan ulkopuolisten – erityisesti presidentin kansliapäällikön Juhani Perttusen ja Neuvostoliiton Helsingin-suurlähettilään Vladimir Stepanovin panetteluun, heidän välirikkonsa oli peruuttamaton. Karjalaisen ministeriura, joka oli silloin Suomen pisin (5 772 vuorokautta), päättyi Miettusen hallituksen eroon.[3][4] Miettusen kolmannen hallituksen eron jälkeen aloitti Sorsan II hallitus.

[5]

Salkku Ministeri Aloitti tehtävässä Lopetti tehtävässä Puolue
Pääministeri Martti Miettunen29.9.197615.5.1977Keskusta
Pääministerin sijainen, ministeri valtioneuvoston kansliassa Ahti Karjalainen29.9.197615.5.1977Keskusta
Ulkoasiainministeri Keijo Korhonen29.9.197615.5.1977Keskusta
Ministeri ulkoasiainministeriössä, ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä Carl Göran Aminoff29.9.197615.5.1977Ruotsalainen kansanpuolue
Oikeusministeri Kristian Gestrin29.9.197615.5.1977Ruotsalainen kansanpuolue
Sisäasiainministeri Eino Uusitalo29.9.197615.5.1977Keskusta
Puolustusministeri Seppo Westerlund29.9.197615.5.1977Liberaalit
Valtiovarainministeri Esko Rekola29.9.197615.5.1977Ammattiministeri
Ministeri valtiovarainministeriössä Jouko Loikkanen29.9.197615.5.1977Keskusta
Opetusministeri Marjatta Väänänen29.9.197615.5.1977Keskusta
Maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolainen29.9.197615.5.1977Keskusta
Liikenneministeri Ragnar Granvik29.9.197615.5.1977Ruotsalainen kansanpuolue
Kauppa- ja teollisuusministeri Arne Berner29.9.197615.5.1977Liberaalit
Sosiaali- ja terveysministeri Irma Toivanen29.9.197615.5.1977Liberaalit
Ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä Orvokki Kangas29.9.197615.5.1977Keskusta
Työvoimaministeri Paavo Väyrynen29.9.197615.5.1977Keskusta
  1. Luoma, Jukka: Mitä Missä Milloin 1978, s. 12–14. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1977. ISBN 951-1-04521-0
  2. Jukka Seppinen: Ahti Karjalainen: poliittinen elämäkerta, s. 582. Helsinki: Otava, 1997.
  3. Ahti Karjalainen ja Jukka Tarkka: Presidentin ministeri: Ahti Karjalaisen ura Urho Kekkosen Suomessa, s. 226–227. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-08892-0.
  4. Esko Rekola: Viran puolesta, s. 218. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22965-2.
  5. Miettusen 3. hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 15.5.2018. Viitattu 10.6.2019.
Suomi Edeltäjä:
Miettusen II hallitus
Suomen valtioneuvosto
29. syyskuuta 197615. toukokuuta 1977.
Seuraaja:
Sorsan II hallitus