Vladimir Stepanov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vladimir Sevastianovitš Stepanov (s. 21. maaliskuuta 1927 Kontupohja, Karjalan tasavalta, Neuvostoliitto) on entinen neuvostoliittolainen diplomaatti ja tiedustelu-upseeri, joka toimi maansa Suomen-lähettiläänä joulukuusta 1973 heinäkuuhun 1979. Joidenkin lähteiden mukaan hän oli KGB:n Helsingin toimiston päällikkö lähetystöneuvoksen nimikkeellä vuosina 1964–1970.[1]

Stepanov puhuu lähes täydellistä suomea, mahdollisesti jopa äidinkielenään, sillä hän on syntyisin Itä-Karjalasta.

Politiikka Suomen suuntaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stepanov pyrki vaikuttamaan voimakkaasti poliittiseen päätöksentekoon Suomessa, hänellä oli jopa vallankumousvaltuudet.[2] Hän muun muassa esitti kesällä 1978 marsalkka Dimitri Ustinoville ajatuksen Suomen ja Neuvostoliiton yhteisistä sotaharjoituksista. Ustinov ehdottikin sotaharjoituksia presidentti Urho Kekkoselle, joka kuitenkin onnistui torjumaan ehdotuksen.

Hannu Rautkallio kertoo vuorineuvos Aarne Aarnion tietäneen, että Stepanov olisi halunnut tehdä Suomesta kansandemokratian, mutta Viktor Vladimirov olisi vastustanut ajatusta. Saman lähteen mukaan suurlähettilään tavoitteena oli muuttaa YYA-sopimus puolustusliitoksi. Hänen unelmissaan oli uudenlainen ”Suur-Suomi”, Suur-Aunus-niminen valtio, johon Suomikin olisi liitetty ja jonka presidenttinä olisi ollut Stepanov itse.[3]

Keijo Korhonen on katsonut Stepanovin olleen mukana juonessa, jolla hänet syrjäytettiin ulkoministerin paikalta keväällä 1977. Korhonen on nimittänyt Stepanovia avoimesti ”Tehtaankadun Suomen-syöjäksi” ja Suomen puolueettomuuspolitiikan pahimmaksi vihamieheksi ja verrannut häntä 1900-luvun alun kenraalikuvernööriin Nikolai Bobrikoviin.[4]

Neuvostoliitto vapautti Stepanovin Helsingin-suurlähettilään virasta kesäkuussa 1979. Osaltaan asiaan oli vaikuttanut ”tapaus Ustinov”, mutta viimeisenä pisarana oli Neuvostoliiton puoluelehdessä Pravdassa vuoden 1979 eduskuntavaalien alla julkaistu artikkeli. Siinä kokoomus leimattiin ulkopoliittisesti epäluotettavaksi ja varoitettiin Suomea hallituksesta, jossa kokoomus olisi mukana. Artikkelin oli laatinut Pravdan Helsingin-kirjeenvaihtaja Stepanovin suostumuksella. Sitä pidettiin niin Suomessa kuin Neuvostoliitossakin räikeänä puuttumisena Suomen sisäisiin asioihin. Viktor Vladimirovilla oli keskeinen rooli Stepanovin kotiinkutsumisessa.[5]

Myöhempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diplomaattiuransa jälkeen Stepanov nimitettiin kesällä 1979 Karjalan ASNT:n ensimmäiseksi varapääministeriksi. Vuosina 1984–1989 hän toimi NKP:n Karjalan aluekomitean ensimmäisenä sihteerinä ja vuosina 1986–1989 puolueen keskuskomitean jäsenenä.[6]

Nykyään Stepanov asuu eläkeläisenä Moskovassa[7]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hämäläinen, Unto: Vladimir Stepanov: KGB man and friend of Kekkonen Helsingin Sanomat. 24.9.2003. Viitattu 27.7.2011. (englanniksi)
  2. http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/183576-suomi-on-lansimaa-presidentti-sauli-niiniston-uudenvuodenpuhe
  3. Jukka Parkkari: SKP:n Saarisesta CIA:n Fribergiin. Kansan Uutiset/Viikkolehti, 2008, nro 5.9., s. 31.
  4. Korhonen, Keijo: Sattumakorpraali, s. 102−121. Helsinki: Otava, 1999.
  5. Jakobson, Max: Vallanvaihto. Havaintoja ja muistiinpanoja vuosilta 1974−92, s. 208. Helsinki: Otava, 1992.
  6. Karelija: entsiklopedija, tom 3, s. 140. Petrozavodsk: Petropress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.
  7. Stepanov - Kekkosen paras kaveri? Yle Elävä Arkisto. Yleisradio. Viitattu 30.1.2014.
Neuvostoliitto Edeltäjä:
Viktor Maltsev
Neuvostoliiton suurlähettiläs Suomessa
1974–1979
Seuraaja:
Vladimir Sobolev
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.