Suomen-syöjä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen-syöjä, Suomen syöjä tai Suomi-syöjä (ruots. Finlandsätare) on historiallinen pilkkanimi niille venäläisille, jotka 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa hyökkäsivät Suomen autonomista asemaa vastaan tai vaativat venäläistämispolitiikan aloittamista Suomessa. Näiden henkilöiden motiivina oli usein venäläinen nationalismi tai huoli Venäjän valtakunnan raja-alueiden sotilaallisesta turvallisuudesta.

”Suomen syöjiksi” on kutsuttu muun muassa sortokausien pääarkkitehteina toimineita venäläisiä poliittisia vaikuttajia, kuten Suomen kenraalikuvernöörit Fjodor Heiden,[1] Nikolai Bobrikov[2] ja F. A. Seyn[3] sekä Venäjän pääministeri Pjotr Stolypin. Samoin nimitystä on käytetty Suomen-kysymystä poleemisesti käsitelleistä venäläisistä kirjailijoista ja lehtikirjoittajista, kuten K. F. Ordinista ja Mihail Borodkinista,[4] sekä suomalaisvastaisista Venäjän duuman edustajista, kuten Vladimir Puriškevitšista ja Nikolai Markovista.[5]

”Suomen-syöjiksi” on satunnaisesti kutsuttu myös myöhempinä aikoina sellaisia neuvostoliittolaisia tai venäläisiä vaikuttajia, joiden on väitetty suhtautuneen vihamielisesti Suomen itsenäisyyteen. Vladimir Lenin tiettävästi pilkkasi Otto-Wille Kuusista ”Suomensyöjäksi” tämän kirjoitettua 1920-luvun alussa artikkelin Suomen itsenäisyyden tarpeettomuudesta.[6] Valvontakomission johtajaa Andrei Ždanovia on joskus kutsuttu ”Suomen-syöjäksi”.[7] Muita suomalaisissa tiedotusvälineissä ”Suomen-syöjiksi” nimitettyjä ovat olleet muun muassa neuvostodiplomaatit Vladimir Stepanov[8] ja Juri Derjabin (”Juri Komissarov”)[9] sekä venäläinen poliitikko Vladimir Žirinovski.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tyynilä, Markku: ”Heiden, Feodor Logginovitsh (1821–1900)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 638–641. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4. Teoksen verkkoversio.
  2. ”Zakrewsky, Arseni Andrejevitsh (1786–1865)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 811–813. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.
  3. Venäläissurmat Suomessa vuosina 1914–22: Osa 1. Sivu 155. Valtioneuvoston kanslia 2004.
  4. Jussila, Osmo: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917, s. 24, 461. WSOY, Helsinki 2004.
  5. Vuosi 2016. Pietari-seura. Viitattu 23.6.2019.
  6. Parkkari, Jukka: Jo Lenin nimitti O. W. Kuusisen suomensyöjäksi. Kansan Uutiset 2.11.2013. Viitattu 23.6.2019.
  7. Holmila, Antero – Mikkonen, Simo: Suomi sodan jälkeen: Pelon, katkeruuden ja toivon vuodet 1944–49, s. 94. Atena, Jyväskylä 2015. Google Books.
  8. Kukko-Liedes, Pirjo: Urho Kekkonen kaveerasi, pelasi ja pelkäsi. Kaleva 4.11.2004. Viitattu 23.6.2019.
  9. HS: Venäläisvaltaa Suomessa käyttänyt diplomaatti Juri Derjabin on kuollut. Ilta-Sanomat 5.8.2013. Viitattu 23.6.2019.
  10. Paananen, Arja: Venäläispoliitikolta raju ehdotus: Suomi palautettava Venäjälle. Ilta-Sanomat 7.10.2015. Viitattu 23.6.2019.