Mihail Borodkin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mihail Mihailovitš Borodkin (18521919)[1] oli venäläinen kenraaliluutnantti, joka tutki Suomen historiaa ja vastusti Suomen autonomiaa.

Borodkinin isä oli Bomarsundin linnoituksessa palvellut Venäjän armeijan alikapteeni Mihail Borodkin ja äiti ahvenanmaalainen Olivia Vikberg. Myös Borodkin itse palveli upseeriksi valmistuttuaan Suomessa, mutta kouluttautui sen jälkeen sotilasjuristiksi Pietarin lainopillisessa sota-akatemiassa. Hän oli jäsenenä useissa Suomen asevelvollisuuskysymystä pohtineissa komiteoissa ja vaikutti vuonna 1901 tapahtuneeseen Suomen sotaväen lakkauttamiseen. Vuoden 1906 jälkeen Venäjän pääministeriksi nimitetty Pjotr Stolypin kutsui Borodkinin perustamansa Suomen asiain neuvottelukunnan jäseneksi, missä tehtävässä hän avusti myös Suomen kenraalikuvernööri F. A. Seyniä. Borodkin erosi sotapalveluksesta vuonna 1909 kenraaliluutnantiksi ylennettynä ja hänet nimitettiin Venäjän hallitsevan senaatin ja valtakunnanneuvoston jäseneksi.[1]

Borodkin kirjoitti vuosisadan vaihteessa ja 1900-luvun alussa useita lentokirjasia ja tutkimuksia Suomen historiasta, joissa K. F. Ordinin tavoin pyrki osoittamaan suomalaisten autonomiakäsitysten virheellisyyden. Vuosina 1905–1912 hän julkaisi neliosaisen Suomen historian. Borodkinin mukaan keisari Aleksanteri I ei ollut Porvoon valtiopäivillä 1809 perustanut mitään Suomen valtioita ja suomalaisten myöhemmät tulkinnat asiasta osoittivat vain petollisuutta valtakuntaa kohtaan. Borodkin julkaisi myös vuonna 1905 kirjasen Nikolai Bobrikovin toiminnasta Suomen kenraalikuvernöörinä, johon hän suhtautui hyvin ymmärtäen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pertti Luntinen: Borodkin, Mihail Mihailovitsh Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2011. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.