Mihail Borodkin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mihail Mihailovitš Borodkin (1. syyskuuta 18521919)[1][2] oli venäläinen kenraaliluutnantti, joka tutki Suomen historiaa ja vastusti Suomen autonomiaa.

Borodkinin isä oli Bomarsundin linnoituksessa palvellut Venäjän armeijan alikapteeni Mihail Borodkin ja äiti ahvenanmaalainen Olivia Vikberg. Hän jäi varhain orvoksi ja kävi keisarillista orpojen koulua Hatšinassa. Borodkin valmistui 1875 upseeriksi Konstantinin tykistökoulusta ja palveli Suomeen sijoitetussa tykistödivisioonassa, jossa hän yleni vuoteen 1882 mennessä kapteeniksi. Samana vuonna hän valmistui sotilasjuristiksi Pietarissa toimineesta Aleksanterin lainopillisesta sota-akatemiasta. Hän toimi sen jälkeen syyttäjän ja tutkijan viroissa venäläisissä sotilastuomioistuimissa Odessan ja Pietarin sotilaspiireissä sekä sotatuomarina Varsovassa 1892–1895 ja Pietarissa 1895–1901.[2][1] Vuosina 1901–1909 Borodkin toimi eri viroissa Venäjän sotaministeriössä. Hänet ylennettiin 1890 everstiksi, 1900 kenraalimajuriksi ja 1907 kenraaliluutnantiksi.[2]

Borodkin oli vuonna 1900 perustetun monarkistisen Russkoje sobranije -järjestön perustajajäsen ja kuului sen johtoon.[2] Hän oli sotaministeriön asettamana jäsenenä useissa Suomen asevelvollisuuskysymystä pohtineissa komiteoissa ja sai valmistella vuonna 1901 toteutettua Suomen sotaväen lakkauttamista. Vuoden 1906 jälkeen Venäjän pääministeriksi nimitetty Pjotr Stolypin kutsui Borodkinin perustamansa Suomen asiain neuvottelukunnan jäseneksi, missä tehtävässä hän avusti myös Suomen kenraalikuvernööri F. A. Seyniä.[1] Borodkin erosi sotapalveluksesta vuonna 1909. Hänet nimitettiin 1911 Venäjän hallitsevan senaatin ja 1916 valtakunnanneuvoston jäseneksi.[2][1] Lisäksi hän oli 1911–1912 Aleksanterin lainopillisen sota-akatemian johdossa.[2]

Borodkin tunsi hyvin Suomen asioita ja vieraili usein Suomessa. Ruotsinkielentaitoisena hän kykeni tutkimaan Suomen historiaa ja alkoi kirjoittaa siitä lehtiin, aluksi nimimerkillä G. A. Abov. Hän kirjoitti vuosisadan vaihteessa ja 1900-luvun alussa Suomen historiasta useita lentokirjasia ja tutkimuksia, joissa hän K. F. Ordinin tavoin pyrki osoittamaan suomalaisten autonomiakäsitysten virheellisyyden. Vuosina 1905–1912 hän julkaisi neliosaisen Suomen historian, joka ulottui Pietari Suuren ajoista Aleksanteri II:n valtakauteen. Borodkinin mukaan keisari Aleksanteri I ei ollut Porvoon valtiopäivillä 1809 perustanut mitään Suomen valtioita ja suomalaisten myöhemmät tulkinnat asiasta osoittivat vain petollisuutta valtakuntaa kohtaan. Borodkin julkaisi myös vuonna 1904 tutkimuksen Oolannin sodasta sekä vuonna 1905 kirjasen Nikolai Bobrikovin toiminnasta Suomen kenraalikuvernöörinä, johon Borodkin suhtautui hyvin ymmärtäen. Hänen viimeinen teoksensa oli 1914 ilmestynyt tutkimus Suomen armeijasta Nikolai I:n aikana. Suomessa Borodkinin kirjoituksia pidettiin hyökkäyksenä Suomen asemaa vastaan.[1]

Bolševikit vangitsivat ja teloittivat Borodkinin vuoden 1919 aikana.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Pertti Luntinen: Borodkin, Mihail Mihailovitsh Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2011. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c d e f g Бородкин Михаил Михайлович (venäjäksi) Grwar.ru. Viitattu 26.5.2015.