Bomarsundin taistelu
| Bomarsundin taistelu | |
|---|---|
| Osa Oolannin sotaa | |
 Bomarsundin linnoitusta tulitetaan HMS Bulldogin kannelta, William Simpsonin litografia Edwin T. Dolbyn aikalaispiirroksesta. |
|
| Päivämäärä | 8.–16. elokuuta 1854 |
| Paikka | Bomarsund, Sund, Ahvenanmaa |
| Lopputulos | Brittiläis-ranskalaisten joukkojen voitto |
| Osapuolet | |
 Iso-Britannia Ranska |
 Venäjän keisarikunta |
| Komentajat | |
| Charles Napier Alexandre Parseval-Deschenes Achille Baraguey d’Hilliers |
Jakob Bodisco Knut Furuhjelm |
| Vahvuudet | |
| 12 000 – 13 000 | 2 200 |
| Tappiot | |
| 54–100 | 53 |
Bomarsundin taistelu oli 8.–16. elokuuta 1854 käyty Oolannin sodan taistelu, jossa brittiläis-ranskalainen laivasto ja ranskalaiset jalkaväkijoukot piirittivät ja valtasivat Venäjän armeijan puolustaman Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaan Sundissa. Linnoituksen puolustukseen osallistui myös suomalaisia. Taistelun jälkeen linnoitus tuhottiin räjäyttämällä.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Brittiläis-ranskalainen laivasto Itämerellä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Britannia ja Ranska julistivat sodan Venäjälle 28. maaliskuuta 1854.[1] Itämerelle lähetettiin maaliskuussa vara-amiraali Charles Napierin komentama brittiläinen laivasto-osasto ja huhtikuussa vara-amiraali Alexandre Parseval-Deschenesin ranskalainen laivasto, jotka kohtasivat 13. kesäkuuta toisensa Inkoon Barösundin edustalla.[2] Itämeren tärkein venäläinen linnoitus oli Pietarin edustalla sijaitseva Kronstadt ja toiseksi tärkein Helsingin edustalla sijaitseva Viapori, mutta vara-amiraali Napier piti ilmeisesti kumpaakin liian vaikeasti valloitettavana ja valitsi siksi kohteeksi kolmannen tärkeän linnoituksen, Bomarsundin. Senkin valloittamiseen tarvittiin vahvat maihinnousujoukot.[3]
Bomarsund
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bomarsundin linnoituksen rakentaminen oli aloitettu jo 1830-luvulla, mutta sodan puhjetessa se oli yhä keskeneräinen.[4] Linnoituksen puolustuksesta vastasi noin tuhannen sotilaan Venäjän 10. suomenmaalainen linjapataljoona sekä 300 miehen tykistöosasto. Varuskunnan vahvistukseksi oli lähetetty Turusta kaksi Suomen krenatööritarkk’ampujapataljoonan komppaniaa (400 miestä), joiden tehtävänä oli puolustaa linnoituksen eteläpuolista rantapatteria. Linnoituksen komendanttina oli kenraalimajuri Jakob Bodisco. Suomalaisia krenatöörejä komensi eversti Knut Furuhjelm, joka toimi samalla Ahvenanmaan tilapäisenä kuvernöörinä.[5][6] Lisäksi linnoituksessa oli 180 miehen työkomennuskunta, 28 Donin kasakkaa ja insinöörikomennuskunta,[5] yhteensä noin 2 200 miestä.[7]
Bomarsundin päälinnaketta suojasi kolme erillistä puolustustornia: lännessä Brännklintin torni eli C-torni, pohjoisessa Notvikin torni eli U-torni ja idässä viereisellä Prästön saarella Z-torni. Muita suunniteltuja torneja ja niitä yhdistävää muuria ei oltu ehditty rakentaa valmiiksi.[8] Bomarsundissa oli 116 käyttökelpoista tykkiä, joista 70 päälinnoituksessa ja muut puolustustorneissa.[5] Viereiselle Lumparninselälle johtavista salmista Ängösundia luultiin liian kapeaksi suurille sotalaivoille, joten linnoitussuunnitelmissa ei huomioitu siltä suunnalta tulevan hyökkäyksen mahdollisuutta.[9]
Ensimmäinen taistelu kesäkuussa 1854
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bomarsundin luo saapui 21. kesäkuuta 1854 Ängösundin kautta brittiläiset kapteeni William Hutcheon Hallin komentamat höyrykorvetti HMS Hecla sekä höyryfregatit HMS Odin ja HMS Valorous. Pohjanlahtea vartioimaan määrätty Hall oli oma-aloitteisesti päättänyt hyökätä Bomarsundiin, vaikka se oli vähäisillä voimilla jokseenkin hyödytöntä. Alukset tulittivat linnoitusta yhdeksän tuntia Bomarsundin puolustajien vastatessa tuleen.[6][10][11] Alukset vetäytyivät seuraavana yönä saatuaan osumia ja käytettyään ammusvarastonsa loppuun. Linnoitus ei kärsinyt suuria vaurioita, ainoastaan sen edustalla ollut rantavarustus tuhoutui. Kumpikin osapuoli juhli taistelua voittona.[6][10] Puolustajien tappiot olivat joitain kaatuneita ja kolme tykkiä.
Vähäisin voimin suoritetun hyökkäyksen taustalla saattoi olla Englannin yleisen mielipiteen tyytymättömyys vara-amiraali Napierin vähäiseen menestykseen Itämerellä.[11] Operaatio joka tapauksessa osoitti brittien löytäneen käyttökelpoisen laivaväylän Bomarsundin luo, joskin Ängösundin väylän oli jo ennen Hallia löytänyt ja luodannut aluetta kartoittanut HMS Lightningin kapteeni Bartholomew Sulivan.[10]
Ensimmäisessä taistelussa Hallin lippulaivan Heclan vt. perämies Charles David Lucas kunnostautui heittämällä aluksen kannelle lentäneen kranaatin viime hetkellä yli laidan. Hänet palkittiin ensimmäisellä Viktorian ristillä, kun tämä uusi kunniamerkki otettiin käyttöön vuonna 1856.[8][10][12]
Päähyökkäys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maihinnousujoukkojen saapuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Calais’sta lähti 14.–20. heinäkuuta brittiläisillä kuljetusaluksilla noin 10 000 ranskalaista jalkaväen sotilasta, joita komensi kenraali Achille Baraguey d’Hilliers.[13][6] Saattue kohtasi 31. heinäkuuta brittiläis-ranskalaisen Itämeren-laivaston Ledsundin luona, mistä ne lähtivät kohti Bomarsundia.[14] Kesäkuun hyökkäyksen jälkeen kenraali Bodisco oli pyytänyt Turusta tykkiveneitä, joilla Ängösundin salmi voitaisiin suojata vihollisaluksilta. Vihollinen ehti kuitenkin paikalle ensin, joten apuun lähetetyt tykkiveneet joutuivat palaamaan tyhjin toimin. Kapteeni Sulivan luotsasi 22. heinäkuuta ensimmäisen brittiläisen eskaaderin Ängösundin läpi. Koska salmi oli liian kapea linjalaivoille, operaatioon käytettiin pienempiä alustyyppejä kuten fregatteja ja korvetteja.[5] Ensimmäiset alukset ankkuroivat Bomarsundin edustalle 24. heinäkuuta alkaen, mutta 7. elokuuta saakka ne pidättäytyivät ryhtymästä mihinkään sotatoimiin.[6] Bodisco määräsi varotoimena polttamaan linnoituksen lähellä sijainneen Skarpansin kaupunkimaisen asutuskeskuksen, jotta vihollinen ei voisi käyttää rakennuksia.[5]
Maihinnousu ja piirityksen alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Joukkojenkuljetusalusten saavuttua alkoi 8. elokuuta vastaisena yönä maihinnousu Ahvenanmantereelle. Ranskalainen pääjoukko nousi maihin Tranvikissa Bomarsundin eteläpuolella ja pienempi brittijoukko samanaikaisesti Hultassa Bomarsundin pohjoispuolella, molemmat noin viiden virstan päässä linnoituksesta. Maihinnousujoukot yhtyivät 3,5 kilometriä linnoituksesta länteen sijainneessa Finbyn kylässä, johon kenraali Baraguey d’Hilliers perusti komentopaikkansa.[7][6] Pienempiä maihinnousuja tehtiin myös muualle kuten Mångstektaan. Bomarsund oli nyt täydellisesti piiritetty sekä maalta että mereltä. Piiritysjoukkoja oli yhteensä lähes 13 000 miestä, joista brittejä noin 2 000. Piiritykseen osallistuneet lähes 80 alusta pysyttelivät linnoituksen tykkien ulottumattomissa.[7] Hyökkääjän suuren ylivoiman vuoksi taistelun lopputulos oli selvä jo alusta alkaen.[15]
Puolustustornien ja linnoituksen valtaaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranskalaisen jalkaväen ensimmäinen hyökkäys C-tornia vastaan torjuttiin 8. elokuuta.[6] Ranskalaiset kokosivat maihin viedyistä laivatykeistä patteriston, joka alkoi tulittaa C-tornia 13. elokuuta vastaisesta yöstä alkaen vuorokauden ympäri. Tornin puolustusta johti suomalainen kapteeni Karl Alexander Joachim Tesche.[16][6] Tykkitulesta vaurioituneen tornin puolustus kävi pian toivottomaksi, joten Tesche määräsi pääosan miehistään perääntymään yön turvin päälinnoitukseen, minkä jälkeen torni oli tarkoitus räjäyttää. Ranskalaiset onnistuivat kuitenkin valtaamaan tornin rynnäköllä 14. elokuuta, jolloin pistimestä jalkaan haavoittunut Tesche ja 34 muuta sotilasta jäivät vangeiksi. Ranskalaisille päätynyt C-torni muodosti nyt uhan Bomarsundille, ja sitä alettiin tulittaa päälinnakkeesta. Torni tuhoutui aamupäivällä 15. elokuuta räjähdyksessä ilmeisesti ruutivaraston sytyttyä tuleen tai venäläisten saatua siihen osuman.[16][8]
Prikaatikenraali Harry Jonesin komentamat brittijoukot hyökkäsivät 14. elokuuta U-tornia vastaan, jota tulitettiin samaan aikaan myös laivoista. Tornin puolustusta johti luutnantti Zverdjev.[17] U-tornia tulitettiin kolmella järeällä laivatykillä, jotka puhkaisivat valtavan aukon sen ulkoseinään saattaen puolustajien tykit suojattomiksi. Torni antautui aamulla 15. elokuuta.[8][17]
Päälinnaketta alettiin tulittaa samanaikaisesti maalta ja mereltä 15. elokuuta, kun alukset tuotiin tykinkantaman päähän. Laivojen ohella linnakkeen etupuolta tulitti Grinkaruddenin niemeltä brittien valtaama venäläinen patteri, kun taas ranskalaisten tykistö tulitti linnakkeen suojatonta takapuolta. Bomarsundin puolustajat olivat uupuneita ja jäljellä vain muutama tykki. Vähitellen tuli ilmeiseksi, että jalkaväkihyökkäyksen sijaan britit ja ranskalaiset olivat valmiita pommittamaan koko linnoituksen maan tasalle. Lopettaakseen turhan verenvuodatuksen kenraali Bodisco määräsi linnoituksen antautumaan 16. elokuuta kello 13.[8][18] Jäljellä oli vielä Z-torni, jota tulitettiin pari tuntia, kunnes sen komentajalle luutnantti Châtelainille saatiin vietyä Bodiscon antautumiskäsky.[18]
Bomarsundin makasiininhoitaja Westeniuksen arvion mukaan taistelussa kuoli 53 ja haavoittui 86 linnoituksen puolustajaa.[6] Brittien on sanottu menettäneen kaatuneina ja haavoittuneina 16 ja ranskalaisten 38 miestä, mutta toisten tietojen mukaan hyökkääjien tappiot olivat yhteensä noin 100 miestä. Vangeiksi jäi 2 235 linnoituksen puolustajaa ja heidän perheenjäsentään,[19] joukossa komendantti Bodisco ja kuvernööri Furuhjelm.[6]
Bomarsundin päätaisteluun osallistuneista brittiläisistä sotilaista vielä kaksi sai Viktorian ristin. Palkitut olivat luutnantti John Bythesea ja William Johnstone, jotka onnistuivat väijytyksellä sieppaamaan 12. elokuuta Bomarsundista mantereelle pyrkineiden viestinviejien postisäkit.[15]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Britannia ja Ranska eivät voineet jättää joukkojaan miehittämään Ahvenanmaata ympärivuotisesti, joten Bomarsund päätettiin tuhota, jottei se päätyisi takaisin venäläisille.[8][20] Ensin räjäytettiin kaksi jäljelle jäänyttä puolustustornia ja lopuksi itse päälinnoitus 2. syyskuuta.[20] Viimeiset vihollisalukset poistuivat 4. syyskuuta.[6]
Kaikki Bomarsundissa vangeiksi jääneet vietiin pois laivoilla. Vankeja kuljettaneet brittiläiset laivat lähtivät 17. ja ranskalaiset 18. elokuuta. Noin tuhat vankia – joukossa kenraali Bodisco – vietiin Ranskaan Aixin saarelle ja 500 muuta Englannin Sheernessiin lähelle Lontoota.[6] Suomalaiset vangit vietiin kaikki Englantiin, jossa heidät sijoitettiin erilleen Lewesin kaupunkiin Sussexiin.[19] Ranskaan viedyt Bomarsundin sotavangit pääsivät palaamaan jo syksyllä 1855, Englantiin sijoitetut vasta rauhanteon jälkeen vuonna 1856.[6] Suomalaisia antautuneita oli Lewesin merivankilassa 340,[21] joista 28 menehtyi.
Muistomerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bomarsundissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bomarsundissa on nykyään kolme muistomerkkiä taistelussa kaatuneille: venäläisten muistomerkki vuodelta 1984, ranskalaisten vuodelta 1990 ja brittien vuodelta 2004. Brittien muistomerkin paljasti Britannian Helsingin-suurlähettiläs Matthew Kirk.[22] Muistomerkissä on nimetty Viktorian ristin Bomarsundin kahdesta taistelusta saaneet kolme sotilasta: Charles David Lucas, John Bythesea ja William Johnstone.
Lewesissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Englannin Lewesissä St. John-sub-Castron hautausmaalla on vuonna 1877 Venäjän keisari Aleksanteri II:n määräyksestä pystytetty sotavankeudessa kuolleiden muistomerkki, joka tunnetaan ”venäläisten muistomerkkinä”, vaikka Lewesin vangit olivat nimenomaan suomalaisia.[19] Uusgoottilaisen muistomerkin toteutti kivenveistäjä John Strong. Muistomerkki on kunnostettu 1950-luvulla ja uudelleen Venäjän ja Suomen yhteistyöllä sekä suomalaisten ja brittiläisten tahojen ja yksityishenkilöiden lahjoitusvaroilla vuonna 2013.[21]
Lewesissä kuolleet sotavangit ovat muistomerkin mukaan Abraham Lindfors, Erik Kivi, Matts Mort, Adolf Granat, Matts Lilja, Carl Boll, John Kive, Johan Rof, David Kihl, Carl Udd, Matts Hellman, Carl Wecktars, Michel Grönroos, Victor Wass, Johan Mail, Gustaf Husar, Johan Hellen, Gustaf Kyro, Victor Walander, Joel Inlo, Matts Lindström, Carl Grod Sergeant, Michel Sett, Micha Mild, Johan Oinström, Matts Asp, Carl Lind ja Joseph Storm.
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bomarsundin taistelua kuvataan suomalaisessa sotalaulussa ”Oolannin sota”, jonka alkuperäisen version ovat ilmeisesti sepittäneet tuntemattomat Bomarsundissa sotavangeiksi jääneet suomalaiset.[23]
Bomarsundin raunioista louhittuja kiviä käytettiin myöhemmin Suomessa moniin rakennushankkeisiin, kuten Helsingin Uspenskin katedraaliin ja Aleksanterin teatteriin.[8]
Bomarsundin voiton innoittamana Englannin Northumberlandiin vuonna 1854 avattu hiilikaivos nimettiin Bomarsundiksi. Kaivoksen luona sijaitseva kylä kantaa nimeä edelleen.[15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Raoul Johnsson & Ilkka Malmberg: Kauhia Oolannin sota – Krimin sota Suomessa 1854–1855. John Nurmisen säätiö, Helsinki 2013.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Mart Kuldkepp: Scandinavian Neutrality in the Crimean War (englanniksi) Viitattu 4.5.2025.
- ↑ Johnsson & Malmberg 2013, s. 125, 131–133, 154, 217–219.
- ↑ Johnsson & Malmberg 2013, s. 224–225.
- ↑ Bomarsund hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- 1 2 3 4 5 Johnsson & Malmberg 2013, s. 262–265.
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Oiva Turpeinen. Oolannin sota – Itämainen sota Suomessa, s. 80–86, 90–93, 100–101. Tammi, Helsinki 2003.
- 1 2 3 Johnsson & Malmberg 2013, s. 268–269.
- 1 2 3 4 5 6 7 Graham Robins: Bomarsund – Imperiumin etuvartio (Arkistoitu – Internet Archive) Ahvenanmaan Museovirasto, Maarianhamina 2004.
- ↑ Johnsson & Malmberg 2013, s. 242–243.
- 1 2 3 4 Johnsson & Malmberg 2013, s. 246–250.
- 1 2 HMS Hecla & Two Acts of Heroism (englanniksi) Ship Spotter Steve -blogi 3.11.2013. Viitattu 4.5.2025.
- ↑ Cavendish, Richard: The First Victoria Cross (englanniksi) History Today 6.6.2004. Viitattu 6.9.2020.
- ↑ Johnsson & Malmberg 2013, s. 251–255.
- ↑ Johnsson & Malmberg 2013, s. 256–255, 263.
- 1 2 3 Bomarsund (Bomarsund) 21 June & 8 August 1854 (englanniksi) British Embassy, Helsinki (Internet Archive). Viitattu 7.9.2020.
- 1 2 Johnsson & Malmberg 2013, s. 276–281.
- 1 2 Johnsson & Malmberg 2013, s. 283–286.
- 1 2 Johnsson & Malmberg 2013, s. 292–298.
- 1 2 3 Johnsson & Malmberg 2013, s. 304–306, 328–331.
- 1 2 Johnsson & Malmberg 2013, s. 310–311.
- 1 2 Suomi ja Venäjä kunnostivat Lewesissä sijaitsevan Krimin sodan muistomerkin Suomi ulkomailla -sivusto 27.9.2013. Viitattu 4.5.2025.
- ↑ Vain suomalaisilla ei ole muistomerkkiä Bomarsundissa Turun Sanomat 11.6.2006. Viitattu 6.9.2020.
- ↑ Johnsson & Malmberg 2013, s. 333.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bomarsundin taistelu Wikimedia Commonsissa
