Eino Uusitalo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eino Uusitalo
Sivistysvaliokunta-1959.jpg Sivistysvaliokunta vuonna 1959. Uusitalo toinen vasemmalta.
Pääministerin sijainen
Koiviston II hallitus
26.5.1979–18.2.1982
Edeltäjä Johannes Virolainen
Seuraaja Ahti Pekkala
Suomen sisäasiainministeri
Karjalaisen II hallitus
28.5.1971–28.10.1971
Miettusen III hallitus
29.9.1976–14.5.1977
Sorsan II hallitus
15.5.1977–25.5.1979
Koiviston II hallitus
26.5.1979–18.2.1982
Edeltäjä Artturi Jämsén
Paavo Tiilikainen
Seuraaja Heikki Tuominen
Matti Ahde
Kansanedustaja
13.9.1955–25.3.1983
Ryhmä/puolue Keskustan eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Vaasan läänin vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 1. joulukuuta 1924
Soini
Kuollut 19. maaliskuuta 2015 (90 vuotta)
Lehtimäki
Puolue Suomen Keskusta
Puoliso Irma Helena Lehtola
Koulutus agrologi (1949)
Arvonimet ministeri (1982)

Eino Oskari Uusitalo (1. joulukuuta 1924 Soini19. maaliskuuta 2015[1] Lehtimäki) oli suomalainen keskustalainen poliitikko ja agrologi. Parhaiten hänet muistetaan toimimisestaan pääministerin sijaisena Kekkosen sairastuttua ja pääministeri Koiviston hoitaessa presidentin tehtäviä 1981–1982.

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eino Uusitalo syntyi maanviljelijäperheen lapsena Soinissa, jossa hän kävi kansakoulun. Jatkosotaan Uusitalo osallistui Karjalankannaksella. Sodan jälkeen hän kävi maamieskoulun ja pienviljelysneuvojaopiston ja valmistui agrologiksi 1949. Ennen eduskuntaan valitsemistaan hän toimi maanviljelijänä ja Etelä-Pohjanmaan maanviljelysseuran maatalousneuvojana Lehtimäen, Soinin ja Töysän kunnissa.[2]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eino Uusitalo oli maalaisliiton (vuodesta 1967 keskustapuolueen) kansanedustajana Vaasan vaalipiiristä 1955–1983. Hän toimi sisäasiainministerinä 1971 (Karjalainen II) sekä vuosina 1976–1982 (Miettunen III, Sorsa II, Koivisto II).

Koiviston II hallituksessa 1979–1982 hän oli myös pääministerin sijainen. Presidentti Urho Kekkosen jäätyä sairauslomalle syksyllä 1981 pääministeri Mauno Koivisto tuli hoitamaan presidentin tehtäviä ja Eino Uusitalo toimi pääministerin sijaisena helmikuuhun 1982. Tässä asemassa Uusitalo isännöi vuoden 1981 itsenäisyyspäivän vastaanottoa, joka järjestettiin Finlandia-talossa.[3]

Uusitalo oli presidentin valitsijamiehenä viisi kertaa (1956, 1962, 1968, 1978, 1982).

Vuoden 1982 presidentinvaalissa Uusitalo toimi pääministerin tehtäviä hoitavana puheenjohtajana eduskunnan suuressa salissa pidetyssä varsinaisessa vaalitoimituksessa, joskin äänten julkilukijana toimi ääntenlaskijoina toimineiden puolueiden puheenjohtajien keskuudestaan valitsema kokoomuksen puheenjohtaja Ilkka Suominen.

Presidentin astuttua toimeensa Uusitalo luovutti pääministerin tehtävät presidentin nimittämälle Kalevi Sorsalle ja palasi rivikansanedustajaksi. Seuraavissa vaaleissa keväällä 1983 hän jätti eduskunnan.

Vuonna 1974, ollessaan keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Uusitalo sai aikaan kohun esittämällä Suomelle toista itsenäisyyspäivää jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhan päivämäärälle 19. syyskuuta. Myöhemmin Uusitalo perusteli esitystään sillä, että halusi tällä korostaa rauhanomaisen rinnakkainelon merkitystä. Uusitalo osallistui itsekin jatkosotaan 1942–1944 Kannaksen Metsäpirtissä.[4]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusitalo syntyi Soinissa mutta asui ja vaikutti sittemmin pitkään Lehtimäellä muun muassa kunnanhallituksen pitkäaikaisena puheenjohtajana. Lehtimäeltä Soiniin johtava tie, jonka varrella hänen kotinsakin sijaitsi, on hänen kunniakseen nimetty Eino Uusitalon tieksi.

Uusitalo oli naimisissa Irma Helena Lehtolan kanssa vuodesta 1947. Parilla oli neljä lasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ministeri Eino Uusitalo kuollut Pohjalainen.fi. 20.3.2015. Viitattu 20.3.2015.
  2. Eino Uusitalo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottojen historiaa 26.11.2013. Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 20.3.2015.
  4. Turun Sanomat 30.11.1999.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Uusitalo, Eino: Jälkipeli: Henkilöitä ja tapahtumia Kekkosen kaudella. Helsinki: Kirjayhtymä, 1983. ISBN 951-26-2439-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Artturi Jämsén
Paavo Tiilikainen
Suomen sisäasiainministeri
1971
1976−1982
Seuraaja:
Heikki Tuominen
Matti Ahde