Cajanderin II hallitus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Cajanderin II hallitus oli Aimo Kaarlo Cajanderin johtama virkamieshallitus 18. tammikuuta 192431. toukokuuta 1924. Hallitus toimi 135 päivän ajan. Järjestyksessään Cajanderin I hallitus oli Suomen 10. hallitus.

Cajanderin hallitus seurasi Kallion hallitusta, jonka ministerit presidentti K. J. Ståhlberg vapautti tehtävistään eduskunnan hajottamisen yhteydessä tammikuussa 1924. Eduskunnan hajottaminen oli seuraus Sosialistisen Työväenpuolueen kansanedustajien elokuussa 1923 tapahtuneesta vangitsemisesta. Eduskuntavaalit toimitettiin huhtikuun alussa 1924, ja uusi poliittinen hallitus astui toimeensa professori Lauri Ingmanin johdolla toukokuun lopussa. Cajanderin hallituksen aikana asetettiin puolustusneuvosto tasavallan presidentin ylimmäksi neuvottelukunnaksi maanpuolustuskysymyksissä.[1]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[2]

Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri
Aimo Kaarlo Cajander

18.1.1924–31.5.1924
ammattiministeri
Ulkoasiainministeri
Carl Enckell

18.1.1924–31.5.1924
Oikeusministeri
Oskar Lilius

18.1.1924–31.5.1924
Sisäasiainministeri
Yrjö Johannes Eskelä

18.1.1924–31.5.1924
Puolustusministeri
Viktor Henrik Schvindt
Ivar Aminoff

18.1.1924–11.3.1924
11.3.1924–31.5.1924
Valtiovarainministeri
Hugo Relander

18.1.1924–31.5.1924
Opetusministeri
Yrjö Loimaranta

18.1.1924–31.5.1924
Maatalousministeri
Östen Elfving

18.1.1924–31.5.1924
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Evert Skogström

18.1.1924–31.5.1924
Kauppa- ja teollisuusministeri
Hjalmar Procopé

19.1.1924–31.5.1924
Sosiaaliministeri
Einar Böök

18.1.1924–31.5.1924

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet, s. 60–61. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.
  2. Cajanderin II. hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 24.5.2010.


Edeltäjä:
Kallion I hallitus
Suomen valtioneuvosto
18. tammikuuta31. toukokuuta 1924
Seuraaja:
Ingmanin II hallitus
Flag of Finland (state).svg


Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.