Lipposen I hallitus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lipposen I hallitus oli Suomen tasavallan 66. hallitus. Hallitus oli pohjaltaan sateenkaarihallitus, ja sen muodostivat SDP, kokoomus, RKP, vasemmistoliitto sekä vihreät.

Vuoden 1995 eduskuntavaalien tuloksen perusteella muodostettu hallitus toimi 13. huhtikuuta 199515. huhtikuuta 1999. Hallitus toimi 1 464 päivää, mikä on hallituksen vaalikauteen sidottu enimmäistoimiaika; kuitenkin se oli pidempään kuin mikään aikaisempi hallitus. Yhtä kauan toimi myös Lipposen II hallitus.

Lipposen I hallitus teki päätöksen Suomen liittymisestä Euroopan talous- ja rahaliittoon (EMU).

Hallituksen muodostaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntavaalien tulos pudotti pohjan yhdeltä enemmistöhallitusvaihtoehdolta, koska Ahon hallituksessa edustettuina olleet Keskusta, Kokoomus ja RKP menettivät enemmistönsä eduskunnassa; tosin hallituksesta kesällä 1994 oppositioon siirtyneen SKL:n kanssa niillä olisi ollut eduskunnassa niukka enemmistö. Porvaripuolueet eivät halunneet vaalien jälkeen lähteä kokoamaan uutta hallitusta, joten aloite jäi kahden miehen, presidentti Martti Ahtisaaren ja eduskunnan puhemieheksi valitun SDP:n puheenjohtajan Paavo Lipposen käsiin. SDP torjui edellisen pääministeripuolueen Keskustan ehdotuksen kolmen suurimman puolueen yhteishallituksesta. Näin vaihtoehdoiksi muodostuivat joko SDP:n ja Keskustan johtama punamultahallitus tai SDP:n ja Kokoomuksen sinipunahallitus, joilla molemmilla oli eduskunnassa enemmistö, edellisellä hieman vahvempi. Pienemmät puolueet Vasemmistoliitto, Vihreä Liitto ja RKP olivat valmiita kumpaankin vaihtoehtoon. Hallitustunnusteluja suorittaessaan Lipponen tiedusteli muiden puolueiden kantaa erityisesti hallituskumppaneihin, Euroopan rahaliittoon ja talouden säästötoimiin. Punamultavaihtoehto kariutui siihen, että Keskusta ei hyväksynyt SDP:n toivomia säästöjä maa- ja metsätaloussektorille.[1]

Ministerivalinnoista kiistanalaisimmaksi osoittautui keskeinen valtiovarainministerin paikka. Vasemmistopuolueille oli hyvin vaikeaa hyväksyä Ahon hallituksen valtiovarainministerin Iiro Viinasen jatkavan virassaan. SDP ja Vasemmistoliitto olivat eduskuntavaalien kampanjoinnissaan hyökänneet rajusti kovaotteista Viinasta vastaan. Kokoomus piti kuitenkin lujasti kiinni valtiovarainministerin salkusta ja katsoi Viinasen olevan paras henkilö tälle paikalle, koska sen mielestä oli tärkeää vakuuttaa rahamarkkinat tiukan säästölinjan jatkuvuudesta. Toinen vaikea henkilökysymys liittyi jakojäännökseksi muodostuneeseen maa- ja metsätalousministerin paikkaan, jolle kutsuttiin yllättäen hallitusneuvotteluissa asiantuntijana kuultu, maa- ja metsätalouskysymysten asiantuntijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä toiminut, puolueisiin sitoutumaton Kalevi Hemilä. Kaikki hallitusosapuolet hyväksyivät Hemilän valinnan ja myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) ilmoitti "sietävänsä" hänen nimensä.[1]

Naiset valtasivat Lipposen hallituksessa uusia ministerinpaikkoja. Ulkoministeri Tarja Halonen, työministeri Liisa Jaakonsaari ja liikenneministeri Tuula Linnainmaa saivat ministerinsalkut, jotka eivät olleet aiemmin olleet naisten hallussa. Vuonna 1983 perustettu Vihreä Liitto sai ensimmäisen ministerinsä puolueen puheenjohtajan Pekka Haaviston noustessa ympäristöministeriksi – huolimatta putoamisestaan eduskunnasta. Myös SKP:n ja SKDL:n työn jatkajaksi vuonna 1990 perustettu Vasemmistoliitto nousi ensimmäistä kertaa hallitukseen. Historiallista oli myös se, että sen edeltäjät eivät koskaan olleet istuneet samassa hallituksessa Kokoomuksen kanssa.[1]

Lipposen hallitus oli ensimmäinen EU-Suomessa nimitetty hallitus, mikä näkyi osaltaan siinä, että hallitusohjelman ulkopoliittisessa osuudessa ei enää esiintynyt Suomen ulkopolitiikan vanhaa avainsanaa puolueettomuus. Neuvostoliiton hajoaminen ja uusien idänsuhteiden solmiminen taas ilmeni siitä, että hallitusohjelmassa ei enää mainittu YYA-sopimusta.[1]

Hallitusohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lipposen hallitus julistautui "työllisyyden ja yhteisvastuun hallitukseksi". Kaikki hallituspuolueet sitoutuivat 20 miljardin markan budjettisäästöihin vaalikauden 1995–1999 aikana. Lisäksi hallitusohjelmassa korostettiin voimakkaasti tietotekniikkaa ja uusia työpaikkoja luovaa yrittäjyyttä. Hallituspuolueiden puheenjohtajat vakuuttivat halunsa säilyttää hyvinvointiyhteiskunta ja sen peruspalvelut huolimatta tulonsiirtoihin – kuten opintotukiin, lapsilisiin ja eläkkeisiin – tulossa olleista leikkauksista. Ylivoimaisesti vaikeinta hallitukseen osallistuminen oli Vasemmistoliitolle, jonka eduskuntaryhmä hajosi jo hallitusohjelmaa käsiteltäessä. Puheenjohtaja Claes Anderssonilla olikin täysi työ saada puolueensa hyväksymään ohjelma. Myös SDP:ssa ja Vihreässä Liitossa oli pieni hallitukseen osallistumista vastustava vähemmistö.[1]

Vasemmistoliiton osalta hallitusyhteistyö joutui koetukselle jo kesäkuussa 1995, kun puolueen kansanedustajat Mikko Kuoppa, Veijo Puhjo ja Esko-Juhani Tennilä äänestivät hallituksen esittämiä opintotukien ja lapsilisien leikkauksia sekä työttömyysturvan indeksikorotuksen perumista vastaan. Tämän vuoksi heidät erotettiin puolueen eduskuntaryhmästä.[2]

Ministerinvaihdokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lipposen hallituksen eniten huomiota herättänyt ministerinvaihdos tapahtui helmikuun alussa 1996, kun valtiovarainministeri Iiro Viinanen erosi hallituksesta – ja samalla eduskunnasta – siirtyessään Pohjola-yhtiöiden pääjohtajaksi. Uudeksi valtiovarainministeriksi nimitettiin oikeusministeri Sauli Niinistö ja uudeksi oikeusministeriksi kansanedustaja Kari Häkämies.[3] Häkämies puolestaan siirtyi Kuopion kaupunginjohtajaksi maaliskuussa 1998 ja hänen tilalleen hallitukseen tuli Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja, puolueisiin sitoutumaton Jussi Järventaus.[4]
  • Liikenneministeri Tuula Linnainmaa erosi hallituksesta huhtikuun alussa 1997 tultuaan nimitetyksi uuden Etelä-Suomen läänin maaherraksi ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Matti Aura.[5] Aura puolestaan erosi hallituksesta valtion teleyhtiön Soneran yksityistämismenettelystä syntyneen kohun yhteydessä tammikuussa 1999 ja liikenneministeriksi hallituksen toimikauden loppuun saakka tuli kansanedustaja Kimmo Sasi.[6]
  • Toinen valtiovarainministeri Arja Alho erosi hallituksesta STS-Pankin entiselle pääjohtajalle Ulf Sundqvistille määrättyjen vahingonkorvausten alentamisesta nousseen kohun vuoksi lokakuussa 1997 ja hänen tilalleen ministeriksi tuli kansanedustaja Jouko Skinnari.[7]
  • Kulttuuriministeri Claes Andersson erosi hallituksesta syyskuussa 1998 ja hänen tilalleen tuli Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi edellisessä kesäkuussa valittu kansanedustaja Suvi-Anne Siimes.[8]

Ministerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salkku Ministeri Astui virkaan Poistui virasta Puolue
Pääministeri Paavo Lipponen 13.4.1995 15.4.1999   SDP
Pääministerin sijainen Sauli Niinistö 13.4.1995 15.4.1999   Kok.
Ulkoministeri Tarja Halonen 13.4.1995 15.4.1999   SDP
Ministeri ulkoasiainministeriössä, ministeri valtioneuvoston kansliassa,
ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä
(ulkomaankauppaministeri)
Ole Norrback 13.4.1995 15.4.1999   RKP
Oikeusministeri Sauli Niinistö 13.4.1995 2.2.1996   Kok.
Kari Häkämies 2.2.1996 13.3.1998   Kok.
Jussi Järventaus 13.3.1998 15.4.1999   Kok.
Sisäasiainministeri Jan-Erik Enestam 13.4.1995 15.4.1999   RKP
Puolustusministeri Anneli Taina 13.4.1995 15.4.1999   Kok.
Valtiovarainministeri Iiro Viinanen 13.4.1995 2.2.1996   Kok.
Sauli Niinistö 2.2.1996 15.4.1999   Kok.
Toinen valtiovarainministeri, ministeri valtioneuvoston kansliassa,
ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä
Arja Alho 13.4.1995 9.10.1997   SDP
Jouko Skinnari 9.10.1997 15.4.1999   SDP
Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen 13.4.1995 15.4.1999   Kok.
Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä 13.4.1995 15.4.1999   (amm.)
Liikenneministeri Tuula Linnainmaa 13.4.1995 1.4.1997   Kok.
Matti Aura 2.4.1997 15.1.1999   Kok.
Kimmo Sasi 15.1.1999 15.4.1999   Kok.
Kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki 13.4.1995 15.4.1999   SDP
Sosiaali- ja terveysministeri, ministeri ympäristöministeriössä Sinikka Mönkäre 13.4.1995 15.4.1999   SDP
Toinen sosiaali- ja terveysministeri, ministeri työministeriössä Terttu Huttu-Juntunen 13.4.1995 15.4.1999   Vas.
Työministeri Liisa Jaakonsaari 13.4.1995 15.4.1999   SDP
Ympäristöministeri, ministeri valtioneuvoston kansliassa,
ministeri ulkoasiainministeriössä
Pekka Haavisto 13.4.1995 15.4.1999   Vihr.
Toinen sisäasiainministeri, ministeri valtiovarainministeriössä Jouni Backman 13.4.1995 15.4.1999   SDP
Ministeri opetusministeriössä (kulttuuriministeri) Claes Andersson 13.4.1995 4.9.1998   Vas.
Suvi-Anne Siimes 4.9.1998 15.4.1999   Vas.

[9][10]

Suomi Edeltäjä:
Ahon hallitus
Suomen valtioneuvosto
13. huhtikuuta 199515. huhtikuuta 1999
Seuraaja:
Lipposen II hallitus

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Unto Hämäläinen: Paavo Lipposen sateenkaarihallitus. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1996, s. 197–199. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13788-3.
  2. Mitä-Missä-Milloin 1996, s. 102–103.
  3. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1997, s. 55 ja 58. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-14219-4.
  4. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1999, s. 71. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15488-5.
  5. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1998, s. 71. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14838-9.
  6. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2000, s. 85. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15503-2.
  7. Mitä-Missä-Milloin 1999, s. 18–19 ja 21.
  8. Mitä-Missä-Milloin 2000, s. 33.
  9. Sauli Niinistö toimi pääministerin sijaisena 13.4.1995 – 15.4.1999 eli ollessaan ensin oikeusministerinä (2.2.1996 saakka) ja valtiovarainministerinä (2.2.1996 - 15.4.1999).
  10. Lipposen I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 18.2.2015.