Jouko Skinnari

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jouko Skinnari
Jouko Skinnari in EU-conference in Paris, July 2008.jpg
Jouko Skinnari EU-konferenssissa Pariisissa vuonna 2008.
valtiopäiväneuvos
myöntöpvm 11.12.2015
Suomen II valtiovarainministeri
Lipponen I
9.10.1997 – 15.4.1999
Edeltäjä Arja Alho
Seuraaja Suvi-Anne Siimes
Kansanedustaja
26.09.1980 - 21.04.2015
Ryhmä/puolue Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Hämeen vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 12. elokuuta 1946
Lahti
Kuollut 21. huhtikuuta 2016 (69 vuotta)
Lahti
Puolue SDP
Puoliso Tertta Saarikko
Koulutus oikeustieteen kandidaatti
Tutkinnot Helsingin yliopisto

Jouko Juhani Skinnari (12. elokuuta 1946 Lahti21. huhtikuuta 2016 Lahti)[1][2] oli suomalainen poliitikko ja valtiopäiväneuvos. Hän oli Hämeen vaalipiirin kansanedustaja (sd.) 1980–2015. Hän oli Lipposen I hallituksen toinen valtiovarainministeri 1997–1999.[3]

Koulutukseltaan Skinnari oli oikeustieteen kandidaatti.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skinnari valmistui ylioppilaaksi Lahden lyseosta vuonna 1965 ja oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1969. Ennen poliittista uraansa hän työskenteli urheilutoimittajana Ylellä ja Etelä-Suomen Sanomissa vuosina 1963–1969 ja Kansaneläkelaitoksen henkilöstöasiain lakimiessihteerinä vuonna 1971.[4]

Skinnari saavutti 16–17-vuotiaiden Suomen mestaruuden 3x1000 metrin juoksussa ja maastojuoksun joukkuekilpailussa vuonna 1963.[1]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1972 Skinnari oli Paasion II hallituksen sosiaali- ja terveysministerin poliittinen sihteeri ja vuosina 1972–1973 valtioneuvoston esittelijä. Vuosina 1974–1980 hän työskenteli eduskunnan talous- ja sosiaalivaliokuntien sihteerinä.[1]

Skinnari toimi Etelä-Lahden Sosialidemokraattien puheenjohtajana vuosina 1975–2012 ja hänet nimettiin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi keväällä 2013, jolloin hänelle myönnettiin myös Kansan Sivistysrahaston Rafael Paasio -mitali SDP:n eteen tehdystä työstä.[5]

Päijät-Hämeen maakunnassa Skinnari vaikutti Helsingin yliopiston ja korkeakoulujen Lahden toimintojen syntyyn 1970-luvun lopulta. Eduskunnassa hän oli aktiivinen ammattikorkeakoulujen sekä yliopistokeskusten aikaansaamisessa. Hänen tavoitteitaan olivat Lahden liikenteellisen aseman parantaminen ja erityisesti Lahden oikoradan kehittäminen osana PietariMoskovaKiina-ratayhteyttä ja Lahden yhteyksiä Helsinki-Vantaa-lentokentälle. Skinnari oli perustamassa Lahden oikoradan tehokasta hyödyntämistä kannattavaa Oiko ry:tä ja oli sen hallituksessa.lähde?

Skinnari toimi kansanedustajana yhtäjaksoisesti syksystä 1980, jolloin hän nousi eduskuntaan varasijalta Salme Myyryläisen kuoltua kesken kauden.[1] Huhtikuussa 2014 Skinnari ilmoitti, ettei aio asettua ehdolle enää vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.[6]

Skinnari oli pitkäaikainen parlamentaarikko, joka oli rakentamassa suomalaista sosiaali- ja terveysturvaa sekä työelämän lainsäädäntöä. Hän vaikutti suomalaisessa talouselämässä muun muassa energia- ja ympäristöasioissa, rahoitusmarkkinoissa sekä valtion omistajapolitiikassa.lähde?

9. lokakuuta 1997 – 14. huhtikuuta 1999 Skinnari oli Lipposen I hallituksen toinen valtiovarainministeri. Ministerikaudellaan Skinnari oli Euroopan investointipankin (EIP) hallintoneuvoston puheenjohtaja vuonna 1998.[1] Toimiessaan toisena valtiovarainministerinä vuosina Skinnari vaikutti ratkaisevalla tavalla Lahden Sibeliustalon syntyyn ja noin 10 miljoonan euron valtion ja Euroopan unionin avustukseen kyseiselle hankkeelle.[7] Myös Sibeliustalon nimi oli Skinnarin ajatus, jonka hän sai Sibelius-junasta ja Lahden kaupunginorkesterin Sibelius-levystä.[7]

Eduskunnassa Skinnari oli puheenjohtaja sosiaali- ja terveysvaliokunnassa (1987–1997), työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa (1999–2003) ja talousvaliokunnassa (2003–2011). Vuodesta 1999 hän oli suuren valiokunnan jäsen ja heinäkuusta 2011 sen työjaoston jäsen. Syyskuusta 2011 hän toimi valtiovarainvaliokunnan työ- ja elinkeinojaoston puheenjohtajana ja kunta- ja terveysjaoston jäsenenä.[1]

Kun Skinnari oli vuonna 2014 eduskunnan Venäjä-ystävyysryhmän puheenjohtaja, ryhmä vastusti Euroopan neuvoston päätöstä poistaa Venäjä Euroopan neuvostosta Krimin valtauksen jälkeen, koska Ukrainan kriisiä on vaikea käsitellä ilman Venäjää. Skinnarin mukaan iltapäivälehdissä oli esiintynyt paljon Venäjän-vastaista kirjoittelua ja tiedonvälitystä tarvittaisiin myös Venäjän näkökulmasta vastapainoksi länsimaiden medialle.[8]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skinnari kirjoitti neljä teosta, joista viimeisimmät Eurooppa ja Suomi (1990) sekä Uusi Eurooppa ja Suomi (1993) teki yhteistyössä oikeustieteen tohtori Pentti Arajärven kanssa.[9] Vuonna 1973 häneltä ilmestyi Ilpo Halosen kanssa teos Varusmiehen käsikirja.[4]

Skinnari oli perustamassa kirjailijaprofessori Risto Ahdin kanssa yli 30-vuotiasta Lahden Runomaratonia, joka keräämällä yli 50 000 kilpailurunoa on tehnyt 18 runokirjaa, joista yhden ruotsiksi. Skinnari toimi Lahden Runomaraton ry:n puheenjohtajana vuosina 1982–2012.[1] Hänet nimettiin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi elokuussa 2013.[10]

Luottamustehtäviä ja tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skinnari toimi Varusmiesliiton puheenjohtajana 1971 ja oli sen kunniapuheenjohtaja.[4]

Eduskunnassa Skinnari oli Tsekkoslovakian (1985-1992), Japanin (1987-2011), Tsekin (1993-2011), Venäjän (1995-1997, 2011-2015), Slovakian (2008-2011), Kuwaitin (2008-2015) ja Keski-Amerikan (2010-2015) ystävyysryhmien puheenjohtaja.[4] Vuodesta 2004 hän oli myös Suomi–Venäjä-Seuran varapuheenjohtaja.[1] Vuonna 2011 Japanin hallitus myönsi Skinnarille Nousevan auringon ritarikunnan kunniamerkin Suomen ja Japanin välisten suhteiden edistämisestä.[11] Skinnari oli yhteistyössä suomalaissyntyisen japanilaisen senaattorin, Martti Turusen kanssa.lähde?

Skinnarille myönnettiin Suomen Leijonan ritarikunnan, Suomen Kaupunkiliiton, Rintamaveteraaniliiton, Sotaveteraaniliiton ja Sotainvalidien Veljesliiton ansiomerkit sekä Hämäläis-Osakunnan kunniamerkki.[4]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skinnari avioitui ohjaaja Tertta Saarikon kanssa vuonna 2002. Hänellä oli aiemmasta avioliitostaan (1967–1991) kaksi aikuista lasta ja viisi lastenlasta.[1] Skinnarin poika Ville Skinnari on kansanedustaja 2015 alkaen. Jouko Skinnari kuoli vaikean sairauden murtamana 21. huhtikuuta 2016 Lahdessa.[12]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arajärvi, Pentti & Skinnari, Jouko: Uusi Eurooppa ja Suomi. Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto, 1993.
  • Arajärvi, Pentti & Skinnari, Jouko: Eurooppa ja Suomi. Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto, 1990.
  • Aro, Pekka & Skinnari, Jouko: Lasisota. Helsinki: Tammi, 1977.
  • Halonen, Ilpo & Skinnari, Jouko (toim.): Varusmiehen käsikirja. Helsinki: Tammi, 1973.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Jouko Skinnari Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Pöllänen, Raisa: Jouko Skinnari on kuollut Yle Uutiset. 21.4.2016. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 22.4.2016.
  3. Ex-ministeri Jouko Skinnari on kuollut Iltalehti. 21.4.2016. Viitattu 21.4.2016.
  4. a b c d e Henkilökuva Skinnarin kotisivut. Viitattu 6.10.2013.
  5. Jouko Skinnarille Rafael Paasio -mitali 6.5.2013. Etelä-Lahden Sosialidemokraatit. Viitattu 6.10.2013.
  6. Lasila, Risto: Jouko Skinnari ei pyri enää Arkadianmäelle Yle Uutiset. 15.4.2014. Viitattu 22.7.2014.
  7. a b Sibeliustalo 10 vuotta 8.3.2010. Jouko Skinnari. Viitattu 6.10.2013.
  8. Eduskunnan Venäjä-ystävyysryhmä: "Venäjän pitäisi päästä takaisin Euroopan neuvostoon" 13.11.2014. Aamulehti.
  9. Julkaisut Jouko Skinnarin kotisivu. Viitattu 6.10.2013.
  10. Skinnarista Lahden Runomaratonin kunniapuheenjohtaja 25.8.2013. ESS.fi. Viitattu 6.10.2013.
  11. Japani palkitsi Jouko Skinnarin Suomi-Japani-suhteiden ahkerasta rakentamisesta 26.8.2011. Yle. Viitattu 29.1.2013.
  12. Entinen kansanedustaja Jouko Skinnari on kuollut Talouselämä. Viitattu 2016-04-22.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]