James Hirvisaari
James Hirvisaari | |
---|---|
![]() Hirvisaari syyskuussa 2020. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. heinäkuuta 1960 |
Poliitikko | |
Entiset puolueet | Perussuomalaiset, Muutos 2011, Valta kuuluu kansalle |
Asema |
kansanedustaja (2011–2015) kunnanvaltuutettu (2008–2015) eduskunta-avustaja, eduskuntaryhmän pääsihteeri (2020–2022) |
Vaalipiiri |
Hämeen vaalipiiri (2011, 2019–) Uudenmaan vaalipiiri (2015) |
Koulutus | Teologian maisteri |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivu | |
James Hirvisaari, alun perin Erkki Kalevi Hirvisaari[1] (s. 2. heinäkuuta 1960[2]) on suomalainen entinen kansanedustaja ja entinen Asikkalan kunnanvaltuutettu. Hänet valittiin eduskuntaan 2011 ainoalle kansanedustajakaudelleen perussuomalaisten listalta, mutta lokakuussa 2013 hänet erotettiin puolueesta ja hän liittyi Muutos 2011 -puolueeseen. Hirvisaari on ammatiltaan veturinkuljettaja. Vuonna 2019 hän sai valmiiksi teologian kandidaatin tutkinnon[3], ja vuonna 2020 hän valmistui teologian maisteriksi. Vuosina 2021–2022 hän on toiminut Valta kuuluu kansalle -puolueessa Ano Turtiaisen eduskunta-avustajana.
Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hirvisaari valittiin perussuomalaisten listalta Asikkalan kunnanvaltuustoon vuoden 2008 kunnallisvaaleissa 223 äänellä.[4] Kansanedustajaksi hänet valittiin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Hämeen vaalipiiristä 5 498 äänellä.[5] Hirvisaari kuului Jussi Halla-ahon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa suosittelemiin ehdokkaisiin.[6]
Hirvisaari oli Suomen Sisun jäsen, mutta hän erosi järjestöstä helmikuussa 2013.[7][8] Myöhemmin Hirvisaari kertoi Twitter-tilillään, että häntä painostettiin eroamaan järjestöstä.[9][10] Vuonna 2014 Hirvisaari liittyi takaisin järjestöön ja ilmaisi tukensa sen uudelle puheenjohtajalle Olli Immoselle.[11]
Kesäkuussa 2020 Hirvisaari aloitti sihteerinä Ano Turtiaisen eduskuntaryhmässä. Turtiainen perusti ryhmän tultuaan erotetuksi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.[12] Vuotta myöhemmin ryhmä keräsi tarvittavat kannattajakortit ja pääsi puoluerekisteriin nimellä Valta kuuluu kansalle.[13]
Erottaminen eduskuntaryhmästä ja perussuomalaisista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hirvisaaren avustajana aloitti tammikuussa 2012 Helena Eronen.[14] Huhtikuussa 2012 Eronen kirjoitti Uusi Suomi -sivustolle kolumnin, jossa hän oman myöhemmän ilmoituksen mukaan satiirisesti ehdotti useille eri ryhmille pakollista hihamerkkiä poliisin työn helpottamiseksi. Kirjoitusta paheksuttiin ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner piti sitä puoluetta vahingoittavana.[15] Eduskuntaryhmän suosituksesta huolimatta Hirvisaari kieltäytyi erottamasta avustajaansa, minkä seurauksena hänet erotettiin eduskuntaryhmästä 17. huhtikuuta luottamuspulan vuoksi 15. syyskuuta asti.[16] Eronen teki poliisille tutkintapyynnön tavasta, jolla hänen blogikirjoitustaan käsiteltiin Turun Sanomissa, mutta viranomaiset eivät ottaneet pyyntöä jatkokäsittelyyn.[17] Dosentti Johan Bäckman puolestaan pyysi poliisia selvittämään, syyllistyikö Eronen kirjoituksellaan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.[18] Valtionsyyttäjä Mika Illman ei kuitenkaan katsonut Erosen kirjoituksen täyttäneen kyseisen rikoksen tunnusmerkistöä.[19] Elokuussa 2012 Eronen ilmoitti eroavansa avustajan tehtävästä.[20] Hän kuitenkin jatkoi myöhemmin poliittista toimintaansa muutos 2011 -puolueessa.[21]
Lokakuussa 2013 tiedotusvälineet kertoivat Hirvisaaren kutsuneen äärioikeistolaisaktivisti Seppo Lehdon vieraakseen eduskuntaan. Vierailun aikana Hirvisaari oli ottanut kuvia Lehdosta tekemässä natsitervehdystä eduskunnan lehtereillä. Kuvia ja videoita tapauksesta levitettiin Lehdon julkisella Facebook-sivulla sekä YouTubessa.[22] Hirvisaari sai tapauksesta huomautuksen eduskunnan puhemieheltä Eero Heinäluomalta ja 4. lokakuuta perussuomalaisten puoluehallitus päätti yksimielisesti erottaa Hirvisaaren puolueen jäsenyydestä.[23]
Muutos 2011 -puolueessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perussuomalaisista erottamisen jälkeen Hirvisaari liittyi muutos 2011 -puolueeseen.[24] Hän perusti yksin muutos 2011 -eduskuntaryhmän ja hänestä tuli puolueen ensimmäinen kansanedustaja.[25] 2015 eduskuntavaaleissa Hirvisaari oli ehdolla muutos 2011:n listalta Uudenmaan vaalipiiristä.[26] Hän sai 1 115 ääntä, eikä tullut valituksi.[27][28] Kesäkuussa 2015 Hirvisaari muutti pois Asikkalasta ja täten myös erosi Asikkalan valtuustosta.[29][30]
Hirvisaari asettui vuoden 2019 eduskuntavaaleissa lyhytikäiseksi jääneen ja puolueisiin sitoutumattoman Reformi-koalition ehdokkaaksi Hämeen vaalipiirissä.[31] Vaaleissa hän keräsi 284 ääntä, mikä ei riittänyt valituksi tulemiseen.[32]
Kohuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinäkuussa 2010 Hirvisaarta vastaan nostettiin blogikirjoituksen perusteella syyte kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.[33] Syyte hylättiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa marraskuussa 2010,[34] mutta syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeuteen.[35] Joulukuussa 2011 Hirvisaari tuomittiin Kouvolan hovioikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 25 päiväsakkoon Uusi Suomi -verkkosivustolla 4. helmikuuta 2010 julkaistusta kirjoituksesta ”Kikkarapäälle kuonoon”. Oikeuden mukaan kirjoituksessa paneteltiin ja solvattiin muslimeja.[36] Hirvisaaren ryhmätoverit, kansanedustajat Juho Eerola, Jussi Halla-aho ja Olli Immonen maksoivat yhteisesti Hirvisaaren saamat 1 425 euron sakot.[37] Kesäkuussa 2012 Hirvisaari syytti korkeimpia oikeusasteita ja valtakunnansyyttäjänvirastoa "mielenmaailmaltaan poliittisesti korruptoituneiksi".[38][39]
Heinäkuussa 2012 huomiota herättivät Hirvisaaren kommentit homoseksuaaleista. Ensin hän luonnehti Facebook-päivityksessään vihreitä ja vasemmistoliittoa ”homopuolueiksi”[40] ja vertasi myöhemmin Hommaforumilla homoutta kehitysvammaan. Hirvisaaren mukaan homous ei hävitä ihmisarvoa eikä yhteiskunnan tule tuomita homoja tai vammaisia. Hirvisaaren kirjoituksista tehtiin kuitenkin tutkintapyyntö viranomaisille.[41] Poliisi katsoi kirjoituksen ylittävän esitutkintakynnyksen, ja tapauksen käsittely siirtyi valtionsyyttäjän harkintaan.[42] Apulaisvaltakunnansyyttäjä päätti kuitenkin esitutkinnan syyskuussa 2012.[43]
Joulukuussa 2015 Hirvisaari kirjoitti blogikirjoituksessa, ettei ole pahoillaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksi suunnitellun hotellin tuhopolttamisesta, ja ilmoitti kannattavansa oman käden oikeutta ja "lopullista kollektiivista ratkaisua" turvapaikanhakija-asioissa, minkä tulkittiin viittaavaan Natsi-Saksan suorittamaan holokaustiin.[44] Asiasta kirjattiin ilmoitus nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan, mutta tammikuussa 2016 valtakunnansyyttäjä Jorma Kalske totesi, että vaikka kirjoitus oli voimakkaasti poleeminen, siinä ei kehotettu rikokseen, eikä esitutkintakynnys ylittynyt.[45]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hirvisaari on soittanut gospel-musiikkia, ja muutti taiteilijanimensä viralliseksi etunimekseen 1990-luvulla.[1] Ammatiltaan Hirvisaari on veturinkuljettaja, josta ammatista hän on eläköitynyt vuonna 2015. Hän on naimisissa kirjailija, astrologi Merja Hirvisaaren kanssa.[46] James Hirvisaari valmistui teologian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 2019[3] ja maisteriksi vuonna 2020. Hänen pro gradu -tutkielmansa, joka kuuluu teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelmaan, hyväksyttiin vuonna 2020, ja tutkielma on nimeltään Sataprosenttinen vanhurskaus: lähetyssaarnaaja Mauri Viksténin käsityksiä pelastusopista ja erityisesti vanhurskauttamisopista.[47]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b James Hirvisaari nimestään ESS:lle: James Potkukelkalla ei mitään tekemistä Iltalehti. 22.6.2011. Arkistoitu 4.10.2013. Viitattu 4.10.2013.
- ↑ James Hirvisaari Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ a b Åvist, Timo: Teologisessa tiedekunnassa myönnetyt tutkinnot 1.2.–31.3.2019 8.4.2019. Helsingin yliopisto. Viitattu 14.9.2020.
- ↑ Kunnallisvaalit 26.10.2008: Valitut ehdokkaat Asikkala Vaalit.fi. 17.11.2008 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Eduskuntavaalit 17.4.2011: Valitut ehdokkaat Hämeen vaalipiiri Vaalit.fi. 13.5.2011 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Roppola, Juha: Halla-ahon suosikit Iltalehti. 25.11.2010. Viitattu 4.10.2013.
- ↑ Hirvisaari, James: Ero Suomen Sisusta Hirvisaaren blogi. 22.2.2013. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Hanhinen, Hanna: James Hirvisaari eroaa Suomen Sisusta Yle Uutiset. 22.2.2013. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Hirvisaari, James: Totuus: Minua painostettiin eromaan Suomen Sisusta. James Hirvisaaren Twitter. 23.2.2013. Twitter. Viitattu 23.2.2013.
- ↑ Hirvisaari: Minut painostettiin eroamaan Suomen Sisusta Turun Sanomat. 23.2.2013. Turku. Viitattu 23.2.2013.
- ↑ Hirvisaari taas Suomen Sisun jäsen - tämän hän kertoi eronsa syyksi vuosi sitten ESS.fi. 20.1.2014. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Ano Turtiainen otti oman eduskuntaryhmänsä sihteeriksi toisen perussuomalaisista pois potkitun – lupaa vaalia sananvapautta Turun Sanomat. 9.6.2020. Viitattu 12.6.2020.
- ↑ Ano Turtiaisen puolue merkittiin oikeusministeriön puoluerekisteriin Yle. 2.9.2021. Viitattu 10.11.2021.
- ↑ Lieksalainen Helena Eronen James Hirvisaaren avustajaksi Karjalainen.fi. 10.1.2012. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Ruohonen-Lerner: Näin vakavilla asioilla ei lasketa leikkiä HS.fi. 12.4.2012. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Hirvisaari erotettiin eduskuntaryhmästä Yle Uutiset. 17.4.2012. Arkistoitu 4.4.2015. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Poliisi ei ota käsittelyyn Erosen tutkintapyyntöä Turun Sanomista TS.fi. 17.4.2012. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Kohudosentilta tutkintapyyntö Hirvisaaren avustajan blogista TS.fi. 15.4.2012. Viitattu 4.10.2013.
- ↑ Valtionsyyttäjä blogikirjoituksesta: Hihamerkeistä sai kirjoittaa 21.6.2012. HS.fi. Viitattu 4.10.2013.
- ↑ James Hirvisaaren avustaja eroaa HS.fi. 13.8.2012. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Rantanen, Miska: Muutos 2011 on kirjava puolue HS.fi. 10.10.2013. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Rantanen, Miska: Kansanedustaja Hirvisaaren vieras teki natsitervehdyksiä eduskunnassa HS.fi. 2.10.2013. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Orjala, Anne: Perussuomalaisten James Hirvisaari erotettiin puolueesta Yle Uutiset. 4.10.2013. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ James Hirvisaari liittyi Muutos 2011 -puolueeseen Iltasanomat.fi. 8.10.2013. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Ari Hakahuhta, Jussi Hanhivaara & Kalle Pirhonea: Hirvisaari perustaa Muutos 2011 -nimisen eduskuntaryhmän Yle Uutiset. 8.10.2013. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Muutoksen ehdokkaat vaalipiireittäin Muutos2011.fi. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Todella kovia nimiä putosi eduskunnasta – peräti 40 edustajaa ulos Ilta-Sanomat. 20.4.2015. Sanoma Oy. Arkistoitu 21.4.2015. Viitattu 20.4.2015.
- ↑ Eduskuntavaalit 2015 - Tulos - Uudenmaan vaalipiiri 22.4.2015. Oikeusministeriö. Viitattu 17.5.2015.
- ↑ Sirpa Ratia: Ex-kansanedustaja James Hirvisaari jättää Asikkalan 13.5.2015. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 17.5.2015.
- ↑ Eron myöntäminen luottamustoimista James Hirvisaarelle ja täydennysvaalit 8.6.2015. Asikkalan kunta. Arkistoitu 22.7.2015. Viitattu 18.7.2015.
- ↑ Janitskin aikoo eduskuntaan, Hirvisaari suunnittelee paluuta ESS.fi. Viitattu 10.12.2016.
- ↑ Hämeen vaalipiiri
- ↑ Valtuutettu käräjille kiihotuksesta Yle Uutiset. 13.7.2010. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Perussuomalaispoliitikon syytteet nurin käräjillä MTV Uutiset. 10.11.2010. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Hovioikeuteen! James Hirvisaaren blogi Uudessa Suomessa. 10.12.2010. Viitattu 15.12.2010.
- ↑ Kansanedustaja James Hirvisaarelle tuomio vihapuheista Yle Uutiset. 12.12.2011. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Kansanedustajat maksavat James Hirvisaaren sakot - mukana Jussi Halla-aho 1.3.2012. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 5.10.2013. Viitattu 4.10.2013.
- ↑ James Hirvisaari syyttää ylimpiä oikeusasteita korruptoituneiksi 25.6.2012. Iltalehti. Viitattu 26.6.2012.
- ↑ Hirvisaari, James: Korkeimman oikeuden ratkaisuista Hirvisaaren blogi. 25.6.2012. Uusi Suomi. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ James Hirvesaaren Facebook-päivitys facebook.com. 23.7.2012. Viitattu 4.10.2013.
- ↑ Kansanedustaja Hirvisaari vertaa homoutta kehitysvammaan HS.fi. 31.7.2012. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Poliisi teki rikosilmoituksen Hirvisaaren homovertauksesta HS.fi. 17.8.2012. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Hirvisaaren homovertauksen esitutkinta loppui alkuunsa 12.9.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.4.2013.
- ↑ KSML: Poliisi tutkii James Hirvisaaren Facebook-kirjoituksen – kirjoitti ”lopullisesta ratkaisusta” Iltalehti. 14.12.2015. Viitattu 5.3.2019.
- ↑ Poliisi: James Hirvisaaren Facebook-kirjoituksesta ei esitutkintaa Kaleva. 12.1.2016. Viitattu 12.6.2020.
- ↑ James Hirvisaari Suomen kansanedustajat. 2.10.2013 (päivitetty). Eduskunta. Viitattu 4.10.2013.
- ↑ Sataprosenttinen vanhurskaus : lähetyssaarnaaja Mauri Viksténin käsityksiä pelastusopista ja erityisesti vanhurskauttamisopista E-thesis. Helsingin yliopisto. Viitattu 6.6.2022.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- James Hirvisaaren kotisivu
- Hirvisaaren blogi Uusi Suomi -sivustolla
- https://twitter.com/JHirvisaari
- James Hirvisaari Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
|
|