Kouvolan hovioikeus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kouvolan hovioikeuden sinetti

Kouvolan hovioikeus oli vuosina 1978–2014 toiminut hovioikeus. Hovioikeus yhdistettiin 1. huhtikuuta 2014 Itä-Suomen hovioikeuteen, jolla on pysyvä istuntopaikka Kouvolassa.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hovioikeus aloitti toimintansa vuonna 1978, kun Suomeen perustettiin kaksi uutta hovioikeutta, Kouvolaan ja Rovaniemelle.

Hovioikeus toimi piirinsä käräjäoikeuksien muutoksenhakutuomioistuimena. Hovioikeuden tehtävänä on lisäksi valvoa alueensa käräjäoikeuksien toimintaa. Hovioikeuden henkilökuntaan kuuluivat presidentin, hovioikeudenlaamannien, hovioikeudenneuvosten ja esittelijöiden lisäksi kansliapäällikkö, kirjaaja, apulaiskirjaaja, atk-suunnittelija, informaatikko, notaareja, osastosihteeri, toimistosihteerejä sekä virastomestareita. Hovioikeudessa oli yhteensä 58 virkaa. Alkuvuosina hovioikeus toimi vuokratiloissa, hovioikeus muutti uuteen sille suunniteltuun taloon huhtikuussa 1996. Hovioikeuden ensimmäinen presidentti oli Heimo Lampi ja viimeinen Pertti Nieminen. Kouvolan hovioikeuden jäsenenä, eli hovioikeudenneuvoksena on työskennellyt muun muassa Paavo Nikula. Aiemman Kouvolan hovioikeuspiirin kuuluivat Hyvinkään, Päijät-Hämeen, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson käräjäoikeudet. Hovioikeuspiirin asukasluku oli noin 700 000.

Käräjäoikeudet ja niiden tuomiopiirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Itä-Suomen hovioikeus oikeus.fi. 11.1.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 11.4.2019.
  2. Helsingin hovioikeus 2.10.2014. Oikeusministeriö, oikeus.fi. Viitattu 30.11.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]