Maria Lohela

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maria Lohela

Maria Lohela 2015.jpg
Maria Lohela SuomiAreena-tapahtumassa 2015.

Eduskunnan puhemies

29.5.2015–5.2.2018

Edeltäjä Juha Sipilä
Seuraaja Paula Risikko
Kansanedustaja

20.4.2011–

Ryhmä/puolue Perussuomalaisten eduskuntaryhmä (2011-2017)
Sininen eduskuntaryhmä (2017-)
Vaalipiiri Varsinais-Suomen vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 11. kesäkuuta 1978 (ikä 40)
Nivala
Puolue Sininen tulevaisuus
Muut puolueet Perussuomalaiset (vuoteen 2017)
Puoliso Samppa Mattila (2015)[1]
Koulutus humanististen tieteiden kandidaatti[1]

Maria Tuulia Lohela (s. 11. kesäkuuta 1978 Nivala) on suomalainen poliitikko. Hänet valittiin kansanedustajaksi Varsinais-Suomen vaalipiiristä vuonna 2011.[1] Hän kuuluu Siniseen tulevaisuuteen, johon hän loikkasi perussuomalaisista kesäkuussa 2017. Hän toimi eduskunnan puhemiehenä vuosina 2015–2018.

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohela oli Turun kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 2009–2012. Eduskuntaan hänet valittiin ensimmäisen kerran vuoden 2011 vaaleissa. Hän oli kaudella 2011–2015 ulkoasiainvaliokunnan ja Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunnan jäsen.[1] Vuodesta 2014 hän toimi myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana.[2]

Lohela oli ehdolla myös kesän 2014 europarlamenttivaaleissa saaden 4 221 ääntä.[3] Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Lohela valittiin uudelleen kansanedustajaksi. Vaalien jälkeen hän toimi 5. toukokuuta alkaen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana, kunnes valittiin 29. toukokuuta eduskunnan puhemieheksi.[1][4] Perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajottua kokoomuksesta tuli toiseksi suurin eduskuntaryhmä, minkä vuoksi Lohela joutui luopumaan puhemiehen tehtävästä helmikuussa 2018.[5]

Kun Perussuomalaiset esittivät Lohelaa puhemieheksi, etenkin ruotsinkielinen lehdistö toi esiin Lohelan ennen kansanedustajuuttaan esittämiä kärkeviä vaatimuksia Suomen yksikielisyydestä[6] ja maahanmuuttopolitiikasta. Lohela itse sanoi silloisten puheenvuorojen kuuluvan nyt historiaan.[7][8]

36-vuotiaana puhemieheksi valittua Lohelaa nuorempana on eduskunnan puhemieheksi valittu vain Esko Aho (36-vuotiaana 1991), Kullervo Manner (36-vuotiaana 1917) ja Lauri Kristian Relander (35-vuotiaana 1919).[9][10][11]

Lohela on ilmoittanut ettei aio asettua ehdolle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.[12]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutukseltaan Lohela on humanististen tieteiden kandidaatti Turun yliopistosta pääaineenaan englannin kääntäminen ja tulkkaus. Hän asuu aviomiehensä kanssa Turun Varissuolla.[13]

Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntavaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisvaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Europarlamenttivaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vuoden käyttäytyjä 2016 [15]
  • Unkarin valtion ansiomerkki vuonna 2017: Unkarin ansioritarikunnan keskimmäinen risti tähden kera

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Maria Lohela Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Tässä on uusi perussuomalaisten ryhmänjohtaja Iltalehti. 3.2.2014. Viitattu 3.2.2014.
  3. Eurovaalit 2014: Koko maa 30.5.2014. Yle. Viitattu 6.5.2015.
  4. Eduskunnan puhemieheksi perussuomalaisten Maria Lohela Iltalehti. 29.5.2015. Viitattu 29.5.2015.
  5. IS: Eduskunnan puhemiehistö uusiksi – Maria Lohela menettää puhemiehen paikkansa. Ylen uutiset 28.9.2017
  6. Ny talman vill avskaffa svenskan 28.5.2015. hbl.fi. Viitattu 30.5.2015. (ruotsiksi)
  7. Nya talmannen tiger om sin invandringskritik 29.5.2015. hbl.fi. Viitattu 30.5.2015. (ruotsiksi)
  8. Niinistö pari tuntia puolustusministerinä – puhui jo ruotsinkielisen Dragsvikin lopettamisesta 30.5. 2015. Helsingin Uutiset. Viitattu 30.5.2015.
  9. Maria Lohela Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  10. Maria Lohela Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  11. Maria Lohela Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  12. STT-Yle: Sinisten Maria Lohela ei asetu ehdolle eduskuntavaaleissa Yle uutiset. 3.8.2018 klo 12:42. Viitattu 3.8.2018.
  13. Esittely Marialohela.fi. Viitattu 6.5.2015.
  14. a b c d Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat (Valitse vaalit.) Viitattu 3.7.2016.
  15. Eduskunnan puhemies Maria Lohela valittiin vuoden käyttäytyjäksi Viitattu 21.9.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Juha Sipilä
Eduskunnan puhemies
2015–2018
Seuraaja:
Paula Risikko