Nivala

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nivala
Nivala.vaakuna.svg Nivala.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

www.nivala.fi
Sijainti 63°55′45″N, 24°58′40″E
Maakunta Pohjois-Pohjanmaan maakunta
Seutukunta Nivala–Haapajärven seutukunta
Perustettu 1867
– kaupungiksi 1992
Kokonaispinta-ala 536,86 km²
212:nneksi suurin 2014 [1]
– maa 527,95 km²
– sisävesi 8,91 km²
Väkiluku 10 943
93:nneksi suurin 31.1.2014 [2]
– väestötiheys 20,73 as/km² (31.1.2014)
Ikäjakauma 2012 [3]
– 0–14-v. 23,8 %
– 15–64-v. 58,5 %
– yli 64-v. 17,7 %
Äidinkieli 2012 [3]
suomenkielisiä 99,3 %
– muut 0,6 %
Kunnallisvero 21,00 %
20:nneksi suurin 2013 [4]
Kaupunginjohtaja Kari Valtanen
Kaupunginvaltuusto 35 paikkaa
  2009–2012[5]
 • Kesk.
 • Kok.
 • SDP
 • PS
 • KD
 • Vas.

23
4
3
2
2
1

Nivala on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa, Oulun Eteläisessä Kalajoen keskijuoksun varrella n. 140 km:n päässä Oulusta sekä n. 90 km:n päässä Kokkolasta ja n. 29 km:n päässä Ylivieskasta valtateiden 27 ja 28 risteyskohdassa. Nivala on osa Nivala–Haapajärven seutukuntaa. Kaupungissa asuu 10 943 ihmistä[2] ja sen pinta-ala on 536,86 km2, josta 8,91 km2 on vesistöjä[1]. Väestötiheys on 20,73 asukasta/km2. Nivalan naapurikunnat ovat Haapajärvi, Haapavesi, Sievi ja Ylivieska.

Nivalan historiallinen nimi on Pidisjärvi.[6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nivalan seudulla oli asutusta jo kivikaudella. Esikeraamisen kauden aselöytöjä on tehty Konttilasta, Pajulasta ja Erkkisjärven seutuvilla. Sarjakylän Järvenpäästä Erkkisjärven rannalta on tavattu kampakeraamisen ajan asuinpaikka.[7]

Nivalan seutuja asuttivat pitkään lappalaiset, joista on muistoina sellaisia paikannimet kuin Lapinniemi, Lapinvainio ja Lapintuli Välikylässä. 800-luvulta lähtien alueelle tuli kainulaisia ja pirkkalaisia pohjankävijöitä, joihin myöhemmin liittyivät sisämaan hämäläiset. Vähitellen Kalajokilaakson suuseudun asukkaat valtasivat alueen omakseen. Vakituista asutusta seudulle syntyi vasta 1500-luvulla. Aluksi harjoitettiin kaskenpolttoa, joka väistyi 1600-luvulla peltoviljelyn ja tervanpolton tieltä. Seudun talonpojat kuljettivat tervatynnyrinsä jokea pitkin Kalajoen markkinoille. Seudun uudisraivaustyötä häiritsivät alituisesti toistuvat katovuodet, sodat ja raskas verotus. 1600-luvulla katovuosia oli joka vuosikymmenellä. Venäläiset valloittivat seudun 1714, jolloin alkoivat isonvihan kärsimykset. Levottomien aikojen seurauksena Pidisjärvellä oli 1719 vain kaksi asuttua tilaa. Vasta pikkuvihan jälkeen 1700-luvun puolivälin seutuvilla seudun asukasluku alkoi kasvaa nopeasti. Nivala kehittyikin väkiluvultaan ja asukastiheydeltään jokilaakson ydinalueeksi.[7]

Nivalan kirkko joulupäivän iltana 2005

Nivalan seutu kuului aluksi kirkollisesti Saloisten ja vuodesta 1540 alkaen Kalajoen kirkkopitäjään. Vuonna 1693 siitä tuli osa Haapajärven kappeliseurakuntaa. Pidisjärvelle rakennettiin 1682 oma saarnahuone, mutta oma pappila saatiin vasta 1782. Seurakunnan alueeseen liitettiin 1782 Ylivieskan Välikylä. Kappelin oikeudet Pidisjärvi sai 1802. Seuraavana vuonna kappeliseurakunta sai uuden kirkon 1761 rakennetun heikkokuntoisen kirkon tilalle. Vuonna 1838 Pidisjärvi siirtyi itsenäistyneen Haapajärven seurakunnan kappeliksi. Itsenäiseksi seurakunnaksi Nivala erotettiin keisarillisella käskykirjeellä 11.5.1868. Tällöin myös seurakunnan nimi vaihtui Nivalaksi. Nivalan kunta perustettiin 1867. Vuonna 1805 asukkaita oli yli 1500 ja 1860 ylitettiin 4500 asukkaan raja.[7]

1800-luvulla Nivalan elämänmeno oli rajua. Nivalan metsärosvot ”puukkojokelaiset” tunnettiin koko läänissä. Siveellisen rappion vastapainoksi virisi vahva hengellinen elämä. Niilo Kustaa Malmbergin johdolla seutu nousi herännäisyyden keskuspaikaksi. Suurina halla- ja nälkävuosina 1860-luvulla myös lestadiolainen herätysliike saavutti kannatusta. Nivalan vanhimpia teollisia elinkeinoja olivat tervanpoltto sekä potaskan ja salpietarin valmistus. Seudulla oli myös myllyjä ja sahoja sekä myöhemmin meijereitä. Nivalan ensimmäinen varsinainen teollisuuslaitos oli nahkoja valmistanut Nivalan Nahkimo, joka aloitti toimintansa 1873.[7]

Pääasiassa puuteollisuutta harjoittanut Oy Järkänkoski, myöhemmin Nivala Oy, perustettiin 1920. Suuren pulakauden taloudellinen ahdinko aiheutti kesällä 1932 kuuluisan Nivalan konikapinan. Vuosina 20042006 järjestettiin Jokilaaksojen oopperakeskuksen toimesta konikapinasta kertova Pula-ooppera. Nivala tunnetaan myös presidentti Kyösti Kallion kotipitäjänä. Kallio syntyi Ylivieskassa 1873. Nivalaan Kallio siirtyi 1895, jolloin hän osti Heikkilän tilan. Kallion hoidossa Heikkilästä kehittyi 1930-luvun lopulla Oulun läänin suurin tila. Rivakalta isännältä liikeni aikaa myös moniin yhteiskunnallisiin toimiin. Kallion ura kulki valtiopäivämies- ja ministeritoimien kautta presidentiksi 1937. Talvisodan raskaat ajat uuvuttivat Kallion ja hän luopui virastaan 1940. Kotimatkan Nivalaan alkaessa Kallio kuoli kunniakomppanian edessä Helsingin päärautatieasemalla.[7]

1900-luvun alussa väkiluku oli noussut jo lähes 8000:een. Vuonna 1942 avattiin Makolan kaivos, josta louhittiin nikkelikuparimalmia 1950-luvun puoleenväliin asti, jolloin kaivos ehtyi. Uusi malmio löydettiin Makolan pohjoispuolelta Hiturasta 1962. Hiturassa käynnistyivät työt 1980. Vuonna 2010 kaivoksen toimintaa haluttiin turvata ja silloin arveltiin nikkelivarannot riittävän vähintään kuuden vuoden tarpeisiin. Väestönkehitys jatkui koko 1900-luvun alkupuoliskolla ja 1950-luvun alkupuolella saavutettiin väestönkehityksen huippu, jolloin Nivalassa asui vähän yli 12 600. Tällöin Nivala oli yksi Oulun läänin tiheimmin asutuista maalaiskunnista. Seuraavien 20 vuoden aikana väestö väheni kuitenkin runsaalla 2500 asukkaalla. 1970-luvun puolimaissa asukasluku alkoi jälleen kasvaa. Vuonna 1985 asukkaita oli 11 037.[7]

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen.

Nivalan väestönkehitys 1980–2010
Vuosi Asukkaita
1980
  
10 515
1985
  
11 017
1990
  
11 249
1995
  
11 379
2000
  
11 079
2005
  
10 889
2010
  
11 025
Lähde: Tilastokeskus.[8]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnonmaisemallisesti Nivala lukeutuu Pohjois-Pohjanmaan viljalakeuteen, jossa hallitsevana maisematekijänä on pinnanmuotojen tasaisuus. Kunnan halki virtaavan Kalajoen varrelle levittäytyvät laajat viljelyaukeat. Kunnan kallioperä on kivilajikoostumukseltaan vaihteleva. Kunnan länsi- ja keskiosissa on gneissiä ja kiilleliusketta ja etelä-itäosissa kvartsidioriittia. Seudulla on myös gabro- ja peridotiittialueita, joista on tavattu malmiaiheita. Nikkelilöydöksiä on tehty myös Maliskylän, Haapaperän ja Hosionperän seuduilta. Kallioperää peittävät irtaimet maalajit lähes kaikkialla. Moreeni on yleisin maalaji kunnan koilliskulmalla, mutta sitä on runsaasti myös Kalajoen laaksossa. Savimaita on erityisesti Ypyän kirkonkylän ja Jokikylän alueilla. Vähäiset sora- ja hiekkamuodostumat keskittyvät kunnan pohjois- ja lounaisosiin.[7]

Alueen suhteelliset korkeuserot ovat yleensä 0-10 m, koillisessa ja lounaassa 10-20 m. Lounaisrajalla korkeuserot kohoavat kapealla alueella 20-50 metriin. Maasto on alavinta Kalajoen laaksossa, joka on 70-80 m. korkeudella. Maanpinta kohoaa kunnan koillis- ja lounaisrajoilla yli 100 m:n korkeuskäyrän. Korkeimmat mäet nousevat 138 m koillisrajalla ja 134 m lounaisrajalla. Nivalan vedet kuuluvat lähes kokonaisuudessaan Kalajoen vesistöalueeseen. Päävesistö on Reisjärvestä alkunsa saava Kalajoki, johon laskeutuvat useita pieniä sivujokia. Näistä suurin on Haapaveden puoleisilta suolalakeuksilta vetensä saava Malisjoki. Kalajoen leveys on Nivalan kohdalla n. 50 m, mutta tulviessaan se levittäytyy huomattavasti laajemmalle alueelle. Tulvahaittojen poistamiseksi Kalajoen säännöstely aloitettiin jo 1959. Kunnan suurin järvi on Pidisjärvi kuntakeskuksen eteläpuolella. Pienempiä järviä ovat Suojärvi eteläkulmalla ja Erkkisjärvi itäosassa.[7]

Nivalan kasvillisuutta hallitsevat laajat, yhtenäiset ja voimaperäisesti viljellyt peltolakeudet. Yli 70 % pelloista on hieta- ja multamaita, jotka ovat erittäin hyviä viljelymaita. Kasvillista metsämaata on Nivalan pinta-alasta lähes puolet. Vallitseva metsätyyppi on kuivahko kangas, jonka valtapuuna on mänty. Metsäalasta on puolet mänty-, kolmannes kuusi- ja loput lehtimetsää.[7]

Nivala kuuluu pääasiassa aapasoiden alueeseen, mutta rämeitä on myös runsaasti. Rimpinevan alue kuuluu valtakunnalliseen soidensuojelusohjelmaan. Rimpineva on myös seudun merkittävin lintujen pesimäalue.[7]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asutus Nivalassa on keskittynyt pääosin keskustaan sekä muutamiin kyliin jokien varrelle.

Nivala kuuluu EU:n tavoitealue 1:een. Palvelualoilla toimii Nivalan työikäisestä väestöstä noin 46 %, jalostuksessa 31 % ja alkutuotannossa 20 %.

Nivalassa toimii 11 peruskoulun alakoulua, yläkoulu ja lukio. Nivalassa antaa koulutusta myös Jokilatvan opisto, Jokilaaksojen musiikkiopisto, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymän ylläpitämät Nivalan ammattiopisto sekä Suomen toiseksi vanhin aikuiskoulutuskeskus, vuonna 1956 perustettu Aikuiskoulutus- ja oppisopimuskeskus. Nivalassa julkaistaan kahta paikallislehteä, kaksi kertaa viikossa julkaistava Nivala-lehti tilauspohjaisena ja kerran viikossa ilmailsjakelu Nivalan sanomat. Toinen Suomen ensimmäisenä kaupallisena paikallisradiona aloitti toimintansa Radio Lakeus Nivalassa 27. huhtikuuta 1985. Sen toiminta lakkasi 1989.

Nähtävyyksiä Nivalassa ovat muun muassa kirkko, kaupungintalo, Kyösti ja Kalervo Kallion museo, Katvalan kotiseutumuseo, Kyösti Wilkunan työhuonemuseo, Tillaripatsas, Hilippa-patsas, Kylväjäpatsas, N. K. Malmbergin muistomerkki sekä Kaarinan Galleria. Ehkä tunnetuimpia nivalalaisia on presidentti Kyösti Kallio.

Nivala on tunnettu kotiseututyöstään ja kapinahengestään. Kotiseututyötä ylläpitää Nivala-Seura ry.

Kylät ja kulmakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nivalassa on 8 henkikirjakylää (tieto vuodelta 1973):[9]

Kulmakuntia Nivalassa ovat Junttikangas, Padinki, Paloperä, Haikara, Ruuskankylä, Jokikylä, Koskenperä, Ypyä, Haapaperä, Aittoperä, Ahde, Erkkilä, Töllinperä, Makola, Vilkuna.

Tunnettuja nivalalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliitikkoja

Urheilijoita

Tieteen edustajia

Taiteilijoita

Virkamiehiä

Toimittajia

  • Aimo Kairamo, päätoimittaja
  • Jaakko Salmela, toimittaja
  • Tapani Sarjanoja, päätoimittaja

Musiikkitoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nivala tunnetaan monista kuoroista, enimmillään toimivia kuoroja on 7-10 kpl.

Nykyisin toimivia:

  • Nivalan Mieslaulajat, monia johtajia nykyisin Olena Mikhailova
  • Nivalan Sekakuoro johtaja Olena Mikhailova
  • Lapsikuoro johtaja Liisa Katajala
  • Virsikuoro johtaja Veli Järviluoma
  • Pisara johtaja Anu Rautio
  • Lauluryhmä Sisters
  • Nivalan pelimannit ry. 15-20 jäseninen yhtye Esittää kansan- ja viihdemusiikkia, kirkko- ja sota-ajan lauluja, perustettu 1980. Johtajina Heino Haavisto ja Anu Hälvä


Urheiluseurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yleisurheiluseura Nivalan Urheilijat
  • Jääkiekkoiluseura Nivala Cowboys
  • Jalkapalloseura Ysikaks' Nivala Ry
  • Juoksuseura Lakeuden Kipinä
  • Nivalan Ratsastajat Ry

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2014 1.1.2014. Maanmittauslaitos. Viitattu 15.3.2014.
  2. a b Suomen asukasluvut kuukausittain – Kunnittain aakkosjärjestyksessä 31.1.2014. Väestörekisterikeskus. Viitattu 14.2.2014.
  3. a b Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990–2012, laaja alueluokitusryhmittely 31.12.2012. Tilastokeskus. Viitattu 27.5.2013.
  4. Luettelo kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 27.11.2012. Verohallinto. Viitattu 13.3.2013.
  5. Kuntavaalit 2008 tulospalvelu 30.10.2008. Yleisradio Oy. Viitattu 28.3.2009.
  6. Castrén, Jalmar et al. (toimittanut): Tietosanakirja. Osa 6, artikkeli Nivala. Helsinki: Tietosanakirja, 1909.
  7. a b c d e f g h i j Kalevi Rikkinen, Hannes Sihvo, Matti Eskola, Allan Tiitta: Finlandia, Otavan iso maammekirja 8. Keuruu: Kustanneyhtiö Otava, 1986. ISBN 951-1-09142-5.
  8. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2013.
  9. Eskola, Aarne ym. (neuvottelukunta); Tarmio, Hannu; Papunen, Pentti ja Korpela, Kalevi (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. 5, Lieksa – Närpiö, s. 357. Porvoo: WSOY, 1973. ISBN 951-0-00650-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nivala.